View Full Version : saako satelliittilautasen asentaa?/aloittelijan opas
Mistähän löytyisi sopiva aloittelijan opas kun olen ajatellut satelliittipaketin hankkia. Tuolta huoltovalikon FAQ osiosta en ainakaan löytänyt mitään sopivaa.
Eli ihan pohjalta pitäisi siis lähteä, mistään taajuuksista tahi satelliittien kiertoradoista en tiedä hölkäsen pöläystä. Ilmeisesti mun pitäisi ostaa lautanne, joku boksi ja jotain johtoja ja sitten se lautanen pitää jotenkin suunnata jonnekkin mutta minne ja miten? =)
Tavoitteena olisi saada näkymään TV-finland kotona etelä-saksassa Ulmissa sekä jotain englannin kielistä ohjelmaa. Kaapelista(taloyhtiöllä on ilmeisesti oma "asemansa") tulee yli 40 kanavaa mutta muutamia ajankohtaisohjelmia lukuunottamatta täyttä p*skaa koko ohjelmatarjonta. Eli dubattuja ohjelmia. Luonnollisesti tietysti mahdollisimman halvalla.
Asun 5-kerroksisessa kerrostalossa neljännessä kerroksessa. Pieni parveke on joka on sillai "ulokkeena" eli luultavasti hyvä asia. Suoraan parvekkeen edessä on toinen kerrostalo, saman korkuinen. Seinästä seinään on matkaa ehkä jokunen kymmenen metriä, en tiedä.
Naapureilla en ole lautasia nähnyt, pitäis varmaan selvittää ensin saako sellaista edes asentaa. Tosin yksi saksalainen työkaveri sanoi että täällä olisi sellainen laki että ulkomaalainen saa lautasen asentaa jotta pääsee kotimaansa tarjontaa katselemaan. En ole kyllä vielä keksinyt virastoa mistä asian voisi tarkistaa. M*lkulta talonmieheltä jos kysyy on vastaus jo etukäteen kysymättä selvä: ei saa. Eli ensin kyllä selvitän mitä laki sanoo.
Aloita asiaan tutustuminen vaikka täälzä: http://www.kemppi.org/
Asiasta on todellakin oikeuden ennakkopäätöksiä (ei laki), että ulkomaalainen saa halutessaan asentaa antennin kotimaansa ohjelmien katsomiseen. Ilman "taloyhtiön" lupaa sitä ei kuitenkaan saa tehdä, ja yhtiö/omistaja voi määrätä mihin ja miten antenni asennetaan.
Toisaalta antennin voi usein asentaa parvekkeelle niin, ettei se juuri näy, ja ja "ei kiinteästi" (esim. tarpeeksi painava auringonvarjon jalka), jolloin mitään lupaa ei tarvita.
Onko parvekkeeltasi näkymät edes suurinpiiirtein etelään?
Itse olen tuosta laista myös kuullut, mutta en tiedä mistä tuon voisi tarkistaa.
Ennen mahdollista luvan hankkiimista kannattanee tarkistaa, onko parvekkeellesi mahdollista sijoittaa lautanen, jolla saa TV Finlandin näkymään, eli mihin suuntaan parvekkeesi aukeaa ja kuinka pahan katveen muut talot aiheuttavat.
Itse asensin juuri satelliittivehkeet parvekkeellemme tuollaisella bhajeen mainitsemalla jalalla (joita on antenneille suunniteltujakin), joten tässä vinkkiä.
TV Finland lähetetään satelliiteista Thor 3 ja Intelsat 10-02, jotka sijaitsevat positiossa 1 aste länteen päiväntasaajalla. Münchenin itäpuolella tämä tarkoittaa käytännön suuntana n. 195 astetta eli siis 15 astetta länteen etelästä ja korotuksena n. 35 astetta. Antennin saa tuolla ainakin suunnilleen kohdallleen ja loput hienosäätämällä kuvan tai signaalinvoimakkuuden mukaan.
Laskin nuo kulmat suunnilleen sivulta http://www.kemppi.org/satkulmat.html löytyvällä laskurilla, joka laskee kulman pituus- ja leveysasteen mukaan. (Tarkkuudesta ei takeita.) Antenniksi riittä 80 senttinen, 60 senttisellä voi olla jo vähän tiukkaa.
Lisäksi tarvitaan vastaanotin-boksi kortinlukijalla, katselukortti ja boksiin conax-salauksenpurkumoduuli, mikäli sitä ei valmiina ole.
On olemassa toki myös mahdollisuus katsoa Suomen normaaleja kanavia, joita lähetetään samasta satelliittipositiosta, tilaamalla Canal Digitalin jonkun ohjelmapaketin (halvimillaan noin 7 euroa kuussa + aloitusmaksut, boksin saattaa saada kaupanpäälle). Tilaajalla täytyy kuitenkin olla osoite Suomessa, eikä katselukorttia saa viedä missään oloissa ulkomaille. Tämä on siis ainakin teoriassa kiellettyä (ilmeisesti tekijänoikeus ja lisenssisyistä tms.), joten et varmaan edes harkitse sitä.
Lisätietoja tarvittaessa yv:llä.
Itse olen tuosta laista myös kuullut, mutta en tiedä mistä tuon voisi tarkistaa.
Mm. täällä on aiheesta juttua:
http://www.elektrohandwerk-zimmermannundsimon.de/Satanlagen/Rechtsfragen/rechtsfragen.html
Kyseessä ei siis ole laki vaan oikeuden päätökset (jota tietysti sinänsä perustuu lakiin, tässä tapaukuksessa Art. 5 Grundgesetz...)
Itse hommaisin tuollaisessa tapauksessa sen jalan ja panisin antennin sinne parvekkeelle keneltäkään kysymättä. Tuollaisen offset-antennin voi myös asentaa "väärinpäin" jolloin itse lautanen on aika vaakasuorassa, ja ei juurikaan mihinkään näy. Jos ei halua porailla reikiä seinään tai ikkunan kehykseen, niin alan liikkeistä löytyy litteitä kaapelinpätkiä, jolla sen saa yleensä tunkettua jostain ikkunan raista sisään.
Ainakin Ulmin kartan perusteella parveke osoittaa aika tarkkaan juuri pohjoiseen! Onko nyt niin että koko homman saa unohtaa?
Lilluuko ne kaikki satelliitit siis aina päiväntasaajalla?
Lilluuko ne kaikki satelliitit siis aina päiväntasaajalla?
Kyllä lilluu - jos ne olisi muualla, niin eivät lilluisi... :-D
Tarvitset siis välttämättä näkyvyyttä satelliitin suuntaan (karkeasti etelään, jokuhan tuolla aikaisemmin taisi sen suunnankin antaa).
Kyllä lilluu - jos ne olisi muualla, niin eivät lilluisi
Miksi?
Niiden pitää olla päiväntasaajan yllä tietyllä korkeudella (~37.000 km) , jollin ne kiertävät maapallon 24 tunnissa. Pallo pyörii alla samaa vauhtia, joten näennäisesti satelliitti on paikallaan.
Jos satellitti on jollain muulla radalla, niin sen paikka parvekkeltasi nähtynä muuttuisi koko ajan...
Jos satellitti on jollain muulla radalla, niin sen paikka parvekkeltasi nähtynä muuttuisi koko ajan...
Niin paitsi että mun parveke osoittaa pohjoiseen eikä sieltä ole näköyhteyttä satelliittiin=)
Satu Johanna 08-07-05, 15:54 Kannattaisi ehkä kuitenkin kysyä siltä "mulkulta" talonmieheltä, josko lautasantennin saisi asentaa talon katolle ja vetää piuhat joko ulkoseinää pitkin tai sitten ilmastointihormin kautta. Ainakin me oltaisiin saatu sellaiseen aikanamme lupa, vaikka asuttiin 3 kerroksisen talon pohjakerroksessa, eli piuhan vetoa olisi tullut aika monta metriä.
Ehkä lohdutukseksi voisin sanoa, että kunhan vuosikausia katselet sitä dubattua ohjelmaa, niin totut siihen siinä määrin, että suomessa käydessä originaaliäänet tuntuvat vääriltä. Ja silmä oppii valkkaamaan niiden 40 kanavan joukosta hyviäkin ohjelmia. Tosin BBC:n tuotantoa ei tule kovin tiuhaan, se on sääli...
[quote]
Niin paitsi että mun parveke osoittaa pohjoiseen eikä sieltä ole näköyhteyttä satelliittiin=)
Niin mutta jos se kiertorata menisi vaikka napojen yli, niin olisihan se aina hetken näkyvissä pohjoisessakin... :-D
Itse asiassa neuvostoliitossa oli sellainen TV-satelliittijärjestelmä muistaakseni joskus 70-luvulla (lähinnä Siperiaa varten).
Kannattaisi ehkä kuitenkin kysyä siltä "mulkulta" talonmieheltä, josko lautasantennin saisi asentaa talon katolle ja vetää piuhat joko ulkoseinää pitkin tai sitten ilmastointihormin kautta.
Ei kyllä tämä äijä on aivan omaa luokkaansa. Hänet tavatessaan tulee mieleen että josko sittenkin aatu ehti lapsen tekemään. Ikäkin olisi sopiva ja viikset täsmää. Aivan yksi esimerkki muuttaessani asuntoon oli se ettei pihaan saanut ajaa muuttoa tehdessään. Ulko-ovelle kun menee kävelytie ja sitten siellä on puomi. Vain muuttoautolla olisi pihaan päässyt. Aika yksinkertainen äijä kun ei voi ymmärtää että joku voisi henkilöautolla itse tuoda tavarat. Muutenkin äijä on kyllä joustavuuden malliesimerkki. Taloyhtiön pesukoneet toimii rahakortilla joka täytyy käydä talonmiehen tykönä lataamassa. Ihan ok mutta tämä vain parillisien viikkojen torstaina klo 15.45-16.15:)
Ehkä lohdutukseksi voisin sanoa, että kunhan vuosikausia katselet sitä dubattua ohjelmaa, niin totut siihen siinä määrin, että suomessa käydessä originaaliäänet tuntuvat vääriltä. Ja silmä oppii valkkaamaan niiden 40 kanavan joukosta hyviäkin ohjelmia. Tosin BBC:n tuotantoa ei tule kovin tiuhaan, se on sääli...
Joo kyllä horstit hyviäkin ohjelmia tekee. Esim. "automakasiiniohjelmia", dekkarit kuten kahden keikka ja joitain muita dokumenttityyppisiä ohjelmia. Mutta noitten dupattujen ohjelmien katteluun en kyllä aijo taipua! Ainoa nautinnollinen dupattu elokuvakokemus oli tämä uusi starwarssi elokuva elokuvateatterissa. Klo 23 alkava iltanäytös josta puolet nukuin nautittuani ennen elokuvan alkua kolme weissbieriä:)
Ei kyllä tämä äijä on aivan omaa luokkaansa. Hänet tavatessaan tulee mieleen että josko sittenkin aatu ehti lapsen tekemään. Ikäkin olisi sopiva ja viikset täsmää.
:lol: Ei voi mitään, repesin tuolle. :lol: :-D :toothy10:
oletko mahtanut TV Finlandin ohjelmatarjontaan tutustua - ei nimittain ole kovin suuren investoinnin arvoinen, melkein pelkkaa kesauusintaa. BBC:n kanavat taitavat kuitenkin kuulua samaan Canal Digitalin pakettiin ja niilta voi joskus tulla katsottavaa ohjelmaa. Paras paketti on suomen osoitteisiin myytava canal digitalin setti joka nakyy espanjaan asti oikeilla lautasen suuntauksilla, mutta kuten jo palstalla todettua, oikeuksia naiden taajuuksien lahettamiseen tai vastaanottamiseen ei varsinaisesti ole. Kannattanee tarkistaa mitka kanavat millekin kortille tulevat canal digitalin kautta, ennen kuin aloittaa matsia talkkarin ja telkkarin kanssa
Kiitoksia vaan hyvistä vastauksista mutta kuten sanottu, osoittaa meikäläisen parveke pohjoiseen ja unelmoinnit satelliittilautasesta saa unohtaa.
On olemassa toki myös mahdollisuus katsoa Suomen normaaleja kanavia, joita lähetetään samasta satelliittipositiosta, tilaamalla Canal Digitalin jonkun ohjelmapaketin (halvimillaan noin 7 euroa kuussa + aloitusmaksut, boksin saattaa saada kaupanpäälle). Tilaajalla täytyy kuitenkin olla osoite Suomessa, eikä katselukorttia saa viedä missään oloissa ulkomaille. Tämä on siis ainakin teoriassa kiellettyä (ilmeisesti tekijänoikeus ja lisenssisyistä tms.), joten et varmaan edes harkitse sitä.
Siis eikö nimenomaan tv-finlandin katseluun tarvita canal digitalin kortti? Muitakin kanaviako voi siis ulkomailla katsoa, siis yle 1 ja 3, mtv 3, nelonen ja subtv ???
Onko noiden satelliittidigiboksien liitännät minkälaiset? Talonmies sanoi että taloyhtiöllä(useita kymmeniä asuntoja) on oma tv-asemansa. Ilmeisesti jossain on lautasantenni tai -antenneja. Lisäksi taloyhtiön aulassa oli keväällä jonkun firman mainos että taloyhtiössä saisi jonkun maksullisen boksin avulla näkymään turkkilaisia ja kroatialaisia kanavia.
Tuli vain mieleen että jos jokin antenneista osoittaa edes suurinpiirtein oikeaan suuntaan, voisiko olla niin yksinkertaista että lykkään antennipistorasiaan johdon ja toisen pään canal digitalin boksiin ja sitten alkaisi ohjelmat näkymään?
Siis eikö nimenomaan tv-finlandin katseluun tarvita canal digitalin kortti? Muitakin kanaviako voi siis ulkomailla katsoa, siis yle 1 ja 3, mtv 3, nelonen ja subtv ???
Joo, kyllä Canal Digital noita TV-Finlandia varten tarvittavia korttejakin myy. Tavalliset suomalaiset kanavat saisi näkyviin (tosin käyttöehtojen vastaisesti, kun korttia ei virallisesti saa tuoda ulkomaille) hankkimalla Suomeen tarkoitetun Canal Digital -paketin (Local, Canal+, tai Entertainment). Peruskanavista näkyy noissa kaikissa MTV3, Nelonen, YLE1, YLE2 ja Ylen digikanavat.
Tuli vain mieleen että jos jokin antenneista osoittaa edes suurinpiirtein oikeaan suuntaan, voisiko olla niin yksinkertaista että lykkään antennipistorasiaan johdon ja toisen pään canal digitalin boksiin ja sitten alkaisi ohjelmat näkymään?
Teoriassa kyllä, käytännössä epäilen, että yksikään antenni ei osoita positioon 1 aste West, kun tuon position satelliitit on ymmärtääkseni pääasiassa tarkoitettu pohjoismaiselle tarjonnalle.
millennium 12-07-05, 15:50 Suomi kanavia ei kyllä taida saada näkyviin, mutta itsellä oli mielessä ostaa kaapeliin digiboxi ja ruveta katsomaan sieltä käsin edes englannin kielistä ohjelmaa, sekin on iso plussa tähän dubbaukseen, jota en suostu katsomaan, en sitten kertakaikkiaan, naurettavuuden huippu koko homma !!
Uskoisin että kaapelin digitarjonnan kautta mahdollisuus edes englannin kielisiin ohjelmiin olisi olemassa.
Noita katsomiseen tarvittavia korttejahan ja niiden ohjemoitiin tarkoitettuja laitteita saa monestakin kaupasta, ja netistä löytyy kaikki muu tarjottava, ihan ilmaiseksikin :) Tietysti vain "opiskelu mielessä"...laitttomuuksiinhan ei voi ketään kehottaa :-D
Ei kyllä tämä äijä on aivan omaa luokkaansa. Hänet tavatessaan tulee mieleen että josko sittenkin aatu ehti lapsen tekemään. Ikäkin olisi sopiva ja viikset täsmää. [/quote]
:lol: Ei voi mitään, repesin tuolle. :lol: :-D :toothy10:[/quote]
Sama juttu. Työkaverit ihmettelivät ihan, että mikä mulle tuli!
Meillä on Premiere-liittymä satelliitin kautta, mutta sen saa yhtälailla kaapelistakin. Siinä voi valita leffan kieleksi englannin aika monessa leffassa, ei tosin kaikissa. Ne loput sitten tulevat saksaksi. Se hyvä puoli dubatuissa on, että kun niitä katsoo pari vuotta niin kyllä se kummasti saksan taitoa kehittää. Tosin mieluummin tietysti englanniksi jos se on leffan alkuperäinen kieli. Premieren leffaliittymä eli 7 kanavaa elokuvia kellon ympäri maksaa noin 20e. Meillä on siihen päälle Sport, eli tulee tuutin täydeltä jalkapalloa, NHL+DEL-lätkää jne. Se maksaa noin toiset 20e, minä maksan sen futiksen takia. Bundesligan ja UCL:n lisäksi tulee matseja Englannin, Espanja ja Italian sarjoista.
Elokuvateattereissa on muuten tietääkseni myös jonkin verran esityksiä englanniksi, esim Cinemaxx-teattereissa kerran viikossa. Meidän lähellä Trierissä se on maanantaisin. Jenkkisotilaita sillä kai palvellaan.
Kiusakaisa 31-07-07, 00:16 Siis eikö nimenomaan tv-finlandin katseluun tarvita canal digitalin kortti? Muitakin kanaviako voi siis ulkomailla katsoa, siis yle 1 ja 3, mtv 3, nelonen ja subtv ???
Joo, kyllä Canal Digital noita TV-Finlandia varten tarvittavia korttejakin myy. Tavalliset suomalaiset kanavat saisi näkyviin (tosin käyttöehtojen vastaisesti, kun korttia ei virallisesti saa tuoda ulkomaille) hankkimalla Suomeen tarkoitetun Canal Digital -paketin (Local, Canal+, tai Entertainment). Peruskanavista näkyy noissa kaikissa MTV3, Nelonen, YLE1, YLE2 ja Ylen digikanavat.
Auttakaas taas tyhmaa... eli jos ostan Canal Digitalin kortin ja tuon sen saksaan, pitaisi lautasantennin valityksella alkaa nakymaan suomalaiset peruskanavat (yle 1 & 2, mtv3, nelonen ja sub tv ) ?
Esimerkiksi tuollaisen:
http://www.canaldigital.fi/templates/productsfront____4142.aspx
kiitos
Näin on (paitsi että subtv ei näy).
Kiusakaisa 01-08-07, 16:59 kiitos kovasti.
Soitin tuossa juuri canalin asiakaspalveluun. Eli ilmoittivat etta tilaukseen tarvitaan satelliittiantennin sarjanumero, silla kortti "linkitetaan" oikeaan vastaanottimeen. Eiko tama kaytannossa tarkoita, etta he myos tietavat missa kortti on ?
Eli ilmoittivat etta tilaukseen tarvitaan satelliittiantennin sarjanumero, silla kortti "linkitetaan" oikeaan vastaanottimeen. Eiko tama kaytannossa tarkoita, etta he myos tietavat missa kortti on ?
Eivät tiedä.. ja se numero on sen vastaanottimen numero..
Tämä "Conax chipset pairing" on paljon puhuttu aihe eräillä foorumeilla. Ilmeisesti siis nyt pitää ostaa AnalDigitalin "hyväksymä" vastaanotin.. mutta ei ne silti tiedä missä se on.
Onneksi vanhat tilaajat ovat (ainakin toistaiseksi( tämän ulkopuolella.
|