- vai onko liian intiimi kysymys?
Nuorempana en mokomaa edes paljon ajatellut, elämä oli täällä.
Mutta nyt vanhenpana alkaa olla aina vain ikävämpi omaisia jotka Suomessa asuvat. Varsinkin lähiomaisia, kuten Äitiä.
Miten kestätte eron - ja miten yhteydenpito sujuu?

Hyvä kysymys!! :? Joskus on helpompaa, joskus taas ei.. Lähimpiin ystäviin pidän yhteyttä sähköpostin, tekstiviestien ja messengerin avulla, äipän ja muun perheen kanssa soitellaan viikottain (täältä katson aina halvimmat hinnat: http://www.billigertelefonieren.de/tarife/tarifliste.php3?anzeige=call-by-call). Nyt kun opiskelen, pystyn vielä vierailemaan Suomessa noin kolme kertaa vuodessa ja usein pidemmän aikaa kerrallaan. Saa nähdä, miten tulevaisuudessa..

Ja sitten, jos kurkussa alkaa olla möykky, niin Bollywood tai "Nur die Liebe zählt" auttaa.. :wink:

Skypellä on helppo ja ilmaista (jos on 2 tietokonetta) soitella Suomeen. 8)

Ite soittelen kotiin kerran kuussa, mutta kuitenkin pahiten ikävöin sisaruksiani, jotka vielä asvat kotona, ovat nyt kuitenkin 'nuoria aikuisia'..Jos olisin Suomessa niin heitä näkisi paljon useammin ja olisi niitten elämässä enemmän mukana...mutta jännää on sekin, miten oma asema muuttuu..jos kaks vuotta sitten oli nuorempi veli jatkuvasti kimpussa, kun olin käymässä - niin nyt se on sitten se niistä kahdesta vanhempi, jonka kanssa enemmän juttelee...

Ja sitten kun sisko sai ensimmäisen poikakaverin (hui :roll: jos on suuri ikäero nuorempiin sisaruksiin, niin on hassua, että niistäkin tulee 'isoja'!), niin yhteydenpito sen kanssa on kanssa jäänyt vähemmälle...Tosin sisarukset pysyy aina, toisin kuin ystävät, joita on enää muutama hyvä kaveri Suomessa. Mutta olisi väärin sanoa, että kun lähtee pois, niin huomaa ketkä on sun tosi kavereita merkityksessä, kuka suhun pitää yhteyttä. Yhtälailla itse katkaisin yhteyden tosi moneen, osalta omaa laiskuutta ja osalta koska ei enää sen 'henkisen' muutoksen jälkeen, mitä ulkomailla asuminen tuo, ollut paljoakaan yhteistä tiettyjen kavereitten kanssa.

Niin ja kysymykseen miten kestää eron - joskus on koti-ikävä, varsinkin aina Suomen loman jälkeen, mutta sitten se elämä taas täällä tempaa mukaansa eikä ehdi moisia ajattelemaan..Mutta olisihan se mukavampi päästä useammin kotiin, kuin se about kerran vuodessa ja sekin on sitten sellainen hardcore loma, että loppuvaiheessa odottaa jo pois pääsyä ja sen jälkeen tarvis lomaa lomasta :roll:

Ystävät on todellakin jäänyt. Muuten niin suuresta ystäväjoukosta on viidentoista ulkomailla vuoden jälkeen -syystä tai toisesta- jäänyt jäljelle muutama läheinen ihminen. Niiden kanssa ollaan sitten yhteydessä ihan tasaisesti ja ne on myös niitä jotka tuntevat elämäni ulkomailla ja ovat täällä vierailleetkin.

Mutta olisihan se mukavampi päästä useammin kotiin, kuin se about kerran vuodessa ja sekin on sitten sellainen hardcore loma, että loppuvaiheessa odottaa jo pois pääsyä ja sen jälkeen tarvis lomaa lomasta
Tein samaa virhettä vuosia, kunnes tajusin että ei siinä mitään järkeä ole. Nykyään en edes kerro kenellekään että olen tulossa. Kun olen paikanpäällä tsekkaan koska mulla on aikaa ja halua tavata ehkä muitakin ihmisiä kuin perhepiiriä.

Alkuvuosina, joka kerta tullessani suomeen, järjestelin saunailtoja suurelle ihmisjoukolle (ystäville, tuttaville) sun muuta hössötystä. Lopetin sen aika nopeasti ja huomasin myös että ei ne suomen sisällä muualla/kaukana asuvat ystävät hekään sen useammin kuin minä siellä kotipuolessa piipahda. Ja kun käyvät niin ei siellä mitään "vastaanottoja" järjestellä.

Ja että ei minua ihan oikeasti enään niin kauheasti kiinosta mitä niiden ihan kaikkien elämään nykyään kuuluu. Minun elämäni ja ystäväni ovat täällä. Niiden muutamien ihmisten kanssa suomessa jotka vastapainoisesti myös ihan oikeasti ovat kiinnostuneet siitä mitä mulle tänään kuuluu pidetään sitten yhteyttä.

Elikkä qualität statt quantität.

Mutta olisihan se mukavampi päästä useammin kotiin, kuin se about kerran vuodessa ja sekin on sitten sellainen hardcore loma, että loppuvaiheessa odottaa jo pois pääsyä ja sen jälkeen tarvis lomaa lomasta
Tein samaa virhettä vuosia, kunnes tajusin että ei siinä mitään järkeä ole. Nykyään en edes kerro kenellekään että olen tulossa. Kun olen paikanpäällä tsekkaan koska mulla on aikaa ja halua tavata ehkä muitakin ihmisiä kuin perhepiiriä.

Niin no ihan tuota en kyllä tarkottanut, vaan sitä kuitenkin, että on viikon tai kaks siellä kotona ja vaikka sitä kuinka perheestä tykkää, niin viimestään viikon intensiivisen yhdessäolon jälkeen alkaa jo kaivata omaa rauhaa...Nuo sukulais- yms. vierailut oon kans suosiolla jättänyt, vaikka äiti yrittääkin aina vihjailla kuinka kaikki haluaisivat (muka) mua nähdä.

Oikein hyvin kestän eron, varsinkin appivanhemmista :wink:

Nyt kun omat vanhemmat tulevat vanhuksiksi (sairaudet, liikkuminen vaikeutuu jne), olisi tietysti mukava olla siellä enemmänkin kuin sen kesäloman ajan + viikko keväällä + joskus jouluna. Ja niin kauan kuin vanhempani vielä elävät, haluaisin tietysti myös, että tyttäreni näkisi isovanhempiaan (ja toisin päin) mahdollisimman usein. Onneksi jaksavat vielä liikkua ja käydä täälläkin noin kerran vuoteen.

Kuvittelin aina, että me ollaan täällä niin kaukana ja nähdään harvoin, kunnes tässä pari vuotta sitten totesin, että veljeni, joka asuu sentään samassa maassa vanhempieni kanssa, tapaa heitä harvemmin!

Sisarukset ja ystävät ovat sen verran liikkuvaista sorttia, että käyvät täällä Saksassakin, jopa useamman kerran vuoteen. Asuessamme Suomessa näimme varmaan paljon harvemmin.

Ei siellä Saksassa asuessa mitään sen kummempaa ikävää tuntenut, mutta olin kyllä säännöllisesti yhteydessä sekä siskoihini että vanhempiini. Äidin kanssa tuli soiteltua viikoittain ja siskojen kanssa aluksi kirjoiteltiin ja sittemmin mailailtiin jopa päivittäin. Minulla tilanne oli sellainen, että muutin Saksaan vasta naimisiin menneenä yhdessä mieheni kanssa ja me olimme toisillemme kaikkein paras tuki ja turva, se riitti meille. Olimme yhdessä vahva pari ja lasten myötä meistä tuli vahva tiimi perheenä. Varmaankin se onnellisuus ja yhteisymmärrys omassa perheessä riitti kannattelemaan.

Suomessa tuli reissattua säännöllisesti ja kesäisin meillä oli mahdollisuus olla Suomessa joskus jopa useita kuukausia, joten oli se aika ruhtinaallinen tapa elää. Lasten myötä tuli tietysti mukaan entistä enemmän isovanhemmat, kun olisi ollut kivaa, että hekin olisivat voineet nähdä lastenlastensa kasvun. Suomessa asuvia ystäviä en juurikaan kaivannut, heihin tuli pidettyä emaililla yhteyttä. Sen sijaan se oli pienoinen järkytys, ettei ystäviä tule kaikkien omien kiireiden takia juuri koskaan tavattua nyt kun asumme Suomessa.

kun ei oo ketään enää niin kuin minulla suomessa niin kyllä sen kestää :)

Tuohon Mariian mainitsemaan "liian tiviiseen sukuloimiseen" eli että viikko yhdessäoloa oikeastaan riittää, on meillä tullut semmoinen käytäntö että karkaamme välillä mökille, jonka jälkeen jaksaa taas olla muutaman päivän lisää äidinkin/mummon kanssa.
Jos elämä täällä Saksassa on asettunut urilleen, en näe syytä miksi kotoväkeä nyt niin kauheasti pitäisi haikailla. Voihan he tulla myös tännepäin käymään, jos hirveä ikävä yllättää.

Pidän hyvät välit vanhempiini - 1500km riittää :!:

Pidän hyvät välit vanhempiini - 1500km riittää :!:

Kuin myös, tosin itsellä se taitaa painua reiluun kahteen tonniin :)

Pistän paremmaksi, 2,5Kkm, mutta vaimokkeen porukat ovat vain 830km:n päässä, joskus tuntuu turhan läheiseltä...

Mulle Messenger (http://messenger.msn.fi/Xp/Default.aspx) on ihan ehdoton ykkönen, nyt kun oon saanu ison osan tuttavista ko. ohjelmaa käyttämään.. Tulee kirjoteltua tai juteltua monen kaverin ja sukulaisen kanssa ihan säännöllisesti ja näkee samalla miten pikkusiskot ja kummipoika kasvaa.. Mesellä voi kätevästi vaihtaa vaikka ihan muutaman sanan kuulumisia, joten tulee oltua enemmän yhteyksissä kuin sähköpostin välityksellä. Sähköpostiviestien kirjottaminen tuntuu jotenkin aina jäävän.. Meseä käyttäessä sitä tuntee olevansa oikeasti reaaliaikaisesti yhteyksissä, joten ajaa ihan saman asian kuin kylässä käynti.. Voipahan häippäistä nopeammin, sit kun siltä tuntuu.

Mitä noihin Suomen visiitteihin tulee, niin me ollaan yleensä mökillä yötä, vain poikkeustapauksessa jomman kumman kotipaikalla. Eihän sitä muuten pitempiä aikoja jaksais.. Onneks mökki on sen verran lähellä ja auto käytössä, että vierailut käy sit ihan kätevästi.

Kun suurimmalla osalla ystävistä ja vanhemmilla on tietokoneet, webbikamerat ja nettiliittymät kotona, niin aika luonnollistahan on silloin käyttää tietokoneen monia mahdollisuuksia yhteydenpitoon.

Skype (http://www.skype.com/)tuntuu olevan tällä hetkellä äänenlaadullisesti paras yhteydenpitoväline pelkkiin äänipuheluihin, Skype Out:lla(http://www.skype.com/products/skypeout/) voi soittaa (pienellä lisämaksulla) myös edullisesti matkapuhelimiin ja lankaliittymiin ympäri maailmaa. Langaton "head set" päässä voi touhuta muutakin samaan aikaan kun puhuu, eikä ole naulittuna tietokoneen äärelle.

MSN Messengeriä voi käyttää "chättäämisen" lisäksi myös webbikamera puheluihin, pelkän puhumisen lisäksi siis myös näkee puhekumppanin. Tätä käytän esimerkiksi poikani ja vanhempieni kanssa useita kertoja viikossa, sekä vaimoni kanssa silloin, kun hän on projektissa jossain päin maailmaa.

TaBe

Helposti ton kestää... ei vaan oo mitään hinkuavaa tarvetta olla päivittäin tai viikoittain yhteydessä. Toisilla tuntuu olevan, en tiiä pitäskö siitä hyvästä onnitella vai ottaa osaa... Meikällä ainakii hermo palaa paljo harvemmi ku ei sukuloi/ota yhteyttä nii tiheesti :-D

Samat systeemit kuin Tabellakin eli Skype on ehdoton ykkönen. Nykyään silläkin voi olla kuvayhteydessä, pitää vain ladata Spontania-ohjelma (http://www.planetskype.de/downloads/spontania-video4skype.php).

Ennen töiden alkua tuli Suomeen oltua yhteydessä useamman kerran päivässä (sattuu olemaan erittäin laaja ystäväpiiri siellä). Mutta arjen alkaessa puhelut vähenivät huomattavasti. Ei sitä työpäivän jälkeen jaksa istua koneen ääressä koko iltaa, varsinkaan kun en omista langatonta nettiä. Itse olen ollut täällä vasta reilut neljä kuukautta joten kunnon kokemusta koti-ikävästä ei vielä ole.

miulla yhteydenpito jää lähinnä sähköpostin lähettelyyn. :roll: sillo kun kyseessä on jotakin isompaa, esim. jonkun perheen jäsenen synttärit soitan kotiin, mutta muuten yhteyttä pidetään melko vähän.
ensimmäisen kahden kuukauden aikana ikävä oli suuren suuri, mutta nyt se on jo hellittänyt. en enää ikävöi suomeen enkä kotiin, paitsi silloin kun elämä potkii liian kovaa päähän. silloin olisi kiva mennä moikkaamaan veljiä ja siskoja ja kamuja ja sukulaisia... kyllä niitä lohduttajia täältäkin löytyy, onneksi.
olen ollut täällä vasta kohta seittemän ja puol kuukautta... mutta suomeen en haluaisi enää palata. kävin siellä kesällä ja halusin kokoajan tänne takaisin. :-D täällä kaikki on niin erilaista ja kaikki piti aloittaa "melkein" alusta. ehkä se paluu suomeen on joskus eessä, ehkä ei.
ihanaa olla perheestä ja ystävistä erossa. huomaa, kuinka välit muuttuu. äipän kaa kaikki on nyt loistavasti, ennen mikään ei ollut koskaan hyvin. ja kamut, niistä huomaa kuka on oikeasti ystävä ja kuka ei. kenellä on ikävä, kuka pitää yhteyttä ym.. :roll:
ikävä on, mutta sitä ei ajattele. :-)

Ihan hyvin kestän ikävää, Suomessa kuitenkin tulee käytyä säännöllisesti ja kyllä perhekin käy välillä täällä vierailemassa. Eniten on varmaan kuitenkin siskoa ikävä... onneksi on sähköposti, skype ja ICQ! Etenkin kaverien kanssa tulee juteltua ICQ:n välityksellä. Ajaa parhaimmillaan melkein puhelinsoitot!

Itselläni on tällä hetkellä menossa vaikea vaihe. Olen asunut nyt Saksassa kolmisen kuukautta. Olen huomannut soittelevani kavereiden kanssa koneen välityksellä vaikka mitään asiaa ei olisikaan. Pääasia että kuulee itselleen tärkeän ihmisen äänen langan toisessa päässä. Eilen juttelin yhden kanverin kanssa ja tulimme siihen lopputulokseen että ilmeisesti minulla on menossa kulttuurishokin toinen vaihe eli se että oikeastaan mikään ei ole hyvin, kaikki asiat ärsyttävät ja haluaisi viettää koko päivän vain omassa huoneessaan muita ihmisiä näkemättä.
Äidin kanssa yhteydenpito on huomattavasti lisääntynyt sen jälkeen kun muutin tänne. Nykyään puhumme suunnilleen 2-3 kertaa viikossa koneen välityksellä, joskus useamminkin. Suomessa asuessani soittelin yleensä kotiin vain noin joka toinen viikko.

Oikein hyvin kestän eron, varsinkin appivanhemmista :wink:

Nyt kun omat vanhemmat tulevat vanhuksiksi (sairaudet, liikkuminen vaikeutuu jne), olisi tietysti mukava olla siellä enemmänkin kuin sen kesäloman ajan + viikko keväällä + joskus jouluna. Ja niin kauan kuin vanhempani vielä elävät, haluaisin tietysti myös, että tyttäreni näkisi isovanhempiaan (ja toisin päin) mahdollisimman usein. Onneksi jaksavat vielä liikkua ja käydä täälläkin noin kerran vuoteen.

Kuvittelin aina, että me ollaan täällä niin kaukana ja nähdään harvoin, kunnes tässä pari vuotta sitten totesin, että veljeni, joka asuu sentään samassa maassa vanhempieni kanssa, tapaa heitä harvemmin!

Sisarukset ja ystävät ovat sen verran liikkuvaista sorttia, että käyvät täällä Saksassakin, jopa useamman kerran vuoteen. Asuessamme Suomessa näimme varmaan paljon harvemmin.

Oikein hyvin kestän eron, varsinkin appivanhemmista :wink:

Nyt kun omat vanhemmat tulevat vanhuksiksi (sairaudet, liikkuminen vaikeutuu jne), olisi tietysti mukava olla siellä enemmänkin kuin sen kesäloman ajan + viikko keväällä + joskus jouluna. Ja niin kauan kuin vanhempani vielä elävät, haluaisin tietysti myös, että tyttäreni näkisi isovanhempiaan (ja toisin päin) mahdollisimman usein. Onneksi jaksavat vielä liikkua ja käydä täälläkin noin kerran vuoteen.

Kuvittelin aina, että me ollaan täällä niin kaukana ja nähdään harvoin, kunnes tässä pari vuotta sitten totesin, että veljeni, joka asuu sentään samassa maassa vanhempieni kanssa, tapaa heitä harvemmin!

Sisarukset ja ystävät ovat sen verran liikkuvaista sorttia, että käyvät täällä Saksassakin, jopa useamman kerran vuoteen. Asuessamme Suomessa näimme varmaan paljon harvemmin.

Onneksi lennot ja puhelut ovat halventuneet, niin että yhteydenpito on helpotunut. Aikaisemmin 5 Demillä saatoi sanoa nopeasti tärkeimmät asiat sitten loksahtikin jo autoomatissa tyyt... E-mail ja textarit helpottavat ikävää.

Oikein hyvin kestän eron, varsinkin appivanhemmista :wink:

Nyt kun omat vanhemmat tulevat vanhuksiksi (sairaudet, liikkuminen vaikeutuu jne), olisi tietysti mukava olla siellä enemmänkin kuin sen kesäloman ajan + viikko keväällä + joskus jouluna. Ja niin kauan kuin vanhempani vielä elävät, haluaisin tietysti myös, että tyttäreni näkisi isovanhempiaan (ja toisin päin) mahdollisimman usein. Onneksi jaksavat vielä liikkua ja käydä täälläkin noin kerran vuoteen.

Kuvittelin aina, että me ollaan täällä niin kaukana ja nähdään harvoin, kunnes tässä pari vuotta sitten totesin, että veljeni, joka asuu sentään samassa maassa vanhempieni kanssa, tapaa heitä harvemmin!

Sisarukset ja ystävät ovat sen verran liikkuvaista sorttia, että käyvät täällä Saksassakin, jopa useamman kerran vuoteen. Asuessamme Suomessa näimme varmaan paljon harvemmin.

Onneksi lennot ja puhelut ovat halventuneet, niin että yhteydenpito on helpotunut. Aikaisemmin 5 Demillä saatoi sanoa nopeasti tärkeimmät asiat sitten loksahtikin jo autoomatissa tyyt... E-mail ja textarit helpottavat ikävää.

Täälä saksanmaalla nyt nelisen kuukautta ollut, ja muutaman kerran tullut ikävä suomea, mutta sekin mennyt nopiasti ohi.oikeastaan ei ole kuin muutama ihminen keitä suomessa kaipaan.Sain heti ensimmäisestä päivästä alkaen uusia kavereita saksassa, ja sekin on varmasti vaikuttanut siihen että viihdyn. kaikki on vielä uutta ja hienoa! itse kaipaan enemmänkin asioita kuin ihmisiä. kuten mökkeilyä kesällä, saunaa..
onhan se kiva mennä jouluna taas suomessa käymään, mutta uskon että se viikon loma riittää taas hetkeksi. ja kavereihin voi pitää yhteyttä messengerillä,maileilla .. joten kaikki hyvin! :wink:

Kaikki muut saan oikeastaan mesellä tai skypellä kiinni, paitsi oman äitini tai isäni. Siskoni asuu ihan äidin vieressä, joten silloin tällöin äitiäkin "näkee" (kameran kautta).

Kaikkein vaikeinta on oman pojan jääminen Suomeen (viimeinen vuosi lukiossa). Hän on kerran käynyt tämän kolmen kuukauden aikana ja jouluna tulee taas.

Muutkin suunnittelevat tänne tuloa pikkuhiljaa, sisarusten lapsia kävi jo ja sisar perheineen tulee marraskuussa, se matka on jo tilattu.
Itse menemme Suomeen varmasti seuraavaksi vasta ylioppilasjuhlille, jos sellaiset yleensä on keväällä. Eihän sitä koskaan tiedä. Paikka on kuitenkin vuokrattava etukäteen ja sörsselit tilattava, joten jos ei ylppärijuhlia, niin sitten jotkut juhlat kuitenkin :D.

Ikävä ei oikeastaan kerkeä olemaan pahasti, viihdyn täällä ja uuden kielen ja asioiden oppimisessa menee aika nohevasti. Tällainen hidas oppimaan kun olen ;-)