View Full Version : Kuparilanka käteen ja menoks


samlund
11-11-04, 13:46
Jotenkin tämä kansallinen into ei tainnut syttyä forumin jäsenille aivan ensi kädessä. No ei se mitään.

Haukutaan vaikka Ruotsia sitten - niin eiköhän se sytytyslankakin ala siitä hehkumaan:

1) Ruotsin sosialistihallitus on perustanut n. 10 virastua per vuosi viimeisen kolmen vuoden aikana. Ruotsissa on tällä haavaa n. 240 virastoa. Virastojen vuokriin Tukholman keskustassa kuluu yli 120 milj. euroa vuodessa.

2) Ruotsin sosialistihallitus on ollut vallassa n. 70 viimeisintä vuotta. Näin pitkä aika hämärtää eroan puolueen ja hallituksen välillä. Esim. on ok sosialistiministerille lentää Madridista valtion piikkiin puoluekokoukseen, tai maksaa ruokalaskut eduskunnan luottokortilla. Sosialistijäsenet vastaamassa kaupunkien vuokra-asuntojen jaosta on tyypillisesti johtanut asuntojen jakamiseen ensisijaisesti sukulaisille, puoluetovereille ja -jäsenille. Kuten myös verovapaita tukiaisia sosialistinuorten järjestöille, tai antaa verohelpotuksia niille organisaatoille jotka näitä tukevat.

3) Viimeisen 70 vuoden aikana ei ole perustettu ensimmäistäkään yritystä Ruotsissa josta olisi tullut samanlainen menestys kuin niistä jotka oli perustettu tätä ennen. Ts. ABB, SAAB, Volvo, Ericsson, ASTRA,... ovat kaikki yli 70 V.

4) Yksikään näistä ei ole enään ruotsalainen (ts. pääkonttori on poissa Ruotsista) - taloudellisista syistä.

5) Palkkavero on Ruotissa matalapalkkatulosta n. 66% mukaanlukien sossujen kulut. Tähän on lisättävä pisteverot, kuten VAT, bensa-, omaisuus-, kiinteistö- yms verot.

6) Kiinteistövero on n. 2% kiinteistön markkina-arvosta. Omaisuusvero 0.9% (900 tSEK ylittävältä osalta). Jos kiinteistö on lähellä vesistöä, sen vero voi nousta 1.5% yksiköllä. Vero maksetaan NETTO tulosta. Tämä nostaa kokonaisveroasteen jopa yli 100%:iin tulosta - joten sen vaikutus kokonaisveroasteeseen on niin suuri, että mm. useimmilla eläkeläisillä ei ole enää varaa asua kodeissaan (jotka he ostivat halvalla 40 vuotta sitten) jos naapuri myy talonsa kalliilla!

7) Valta korruptoi. Kontrolloimaton valta eniten. Kun valtion tarkastusvirasto huomautti eri korruption tapaisista poikkeuksista hallitusta(mm. miten sosialistiministerit käyttivät liisattuja koneita privaattimatkoihin, kuinka pääministeri tukahdutti poliittista kritiikkiä, yms), sekä mm. siitä että hallitus painatti rahaa budjetin katteeksi, niin hallitus käytännöllisesti katsoen irtisanoi tarkastusviraston pääjohtajan.

8) Vielä 90-luvun alussa sosialistipuolueen ohjelmistossa oli pykälä tavoitteesta poistaa yksityisomistus - nykyisessä muodossa se on "edistää kollektiivista omistamista"

9- 1999) Tämä tarina ei pääty milloinkaan...

Kun GW Bush päätti hyökätä Bagdadiin, hänen yksi motivaationsa oli että siellä oli ollut Baath puolue vallassa 1968 lähtien. Olisi pitänyt kirjoittaa GW Bushille, että ensin hänen pitäisi mennä Tukholmaan, missä Sossupuolue on pitänyt valtaa 1930 luvulta lähtien!