View Full Version : Ortopedi määräsi Einlaget urheiluvammaan - kannattaako?
Hanna_Turku 22-05-06, 16:27 Kun ei ole aiemmin tullut hirveästi tehtyä tuttavuutta saksalaisten lääkäreiden kanssa niin ajattelin kysyä neuvoa enemmän kokemusta omaavilta...
Reilu vuosi sitten hurahdin lenkkeilyyn ja olen siitä lähtien käynyt juoksemassa viitisen kertaa viikossa, n. 50 min per pätkä. Viime viikolla tuli sitten lenkillä semmoiset kivut pohkeeseen että meinasi tytöllä itku tulla. Viime kesänä oli samansuuntaista vaivaa, joka todettiin silloin nivelpussin tulehdukseksi nilkassa, sain silloin kortisonia vaan suoraan kipukohtaan ja kinttu oli viikon päästä kuin uusi. Tänään olin sitten näyttämässä jalkaa saksalaiselle ortopedille, joka vähän paineli pohjetta ja kokeili ultraäänellä, mutta ei ainakaan mitään kipupistettä löytänyt, totesi vaan että "hänelle tämä on pohkeen ylirasitus, joka lienee aiheuttanut tulehduksen lihaksistoon". Tökkäsi sitten vatsaan jonkun tulehdusta lieventävän piikin ja määräsi särkylääkettä, lämpökäsittelyä kytta-balsamin kera (und was soll das bitteschöön sein?). Olin jo siinä lähdössä kun Doktor vielä keksi että kyllähän tytölle pitää pohjalliset määrätä, joten lähdin lopulta vastaanotolta pohjallismuotit kainalossa.
Lähinnä kiinnostaisi mahdollisilta muilta urheiluvammaisilta ja enemmän tai vähemmän valuvikaisilta tietää, että onko noissa Einlageissa mitään järkeä? Mulle on jostain tullut sellainen kuva, että saksalaiset ortopedit on aika hanakoita määräämään noita pohjallisia, miten on? Itseä jotenkin vähän epäilyttää, just meinasin ostaa uudet hienot Asicsit enkä haluaisi mennä niitä millään pohjallisilla pilaamaan...vai kannattaisiko kuitenkin?
En ottaisi niitä, miehellenikin ne joskus hamassa menneisyydessä määrättiin ja hän yritti niillä juosta ja siitähän ne vasta ongelmat alkoi (OK, onhan niihin alussa totuttava, mutta kun ei tottunut). Eli jätä suosiolla väliin.
oletko "Privatversichert" ? Silloin tuppaavat määräämään kaikenlaista tarpeetontakin. Lääketieteitä opiskelemattomana, myös juoksemiseen hurahtaneena sanoisin, että kannattaisi käydä juoksukenkäkaupassa (Frankfurtin lähellä Aschaffenburgissa oli ainakin moinen) jossa tehdään "askellusanalyysi". Tunnen ihmisiä joiden juoksuun tuo on auttanut. Pohjekipu tuntuu myös mahdolliselta "askellusvirheeltä" (tai miksi sitä sitten kutsuisi). Juoksetko päkiällä ? Rullaava juoksutyyli ja tietysti pehmeä alusta ovat hellempiä jaloille. 5 kertaa viikossa rassaa tietenkin melkolailla.....
oletko "Privatversichert" ? Silloin tuppaavat määräämään kaikenlaista tarpeetontakin. Lääketieteitä opiskelemattomana, myös juoksemiseen hurahtaneena sanoisin, että kannattaisi käydä juoksukenkäkaupassa (Frankfurtin lähellä Aschaffenburgissa oli ainakin moinen) jossa tehdään "askellusanalyysi". Tunnen ihmisiä joiden juoksuun tuo on auttanut. Pohjekipu tuntuu myös mahdolliselta "askellusvirheeltä" (tai miksi sitä sitten kutsuisi). Juoksetko päkiällä ? Rullaava juoksutyyli ja tietysti pehmeä alusta ovat hellempiä jaloille. 5 kertaa viikossa rassaa tietenkin melkolailla.....
Itse kävisin hakemassa mielipiteen toiselta ortopediltä - foorumin kautta kukaan tuskin pystyy etädiagnoosia tekemään. Ortopedisuosituksia erityisesti juoksijoille voi kysyä myös vaikka täältä: http://www.laufen-aktuell.de/laufen-aktuell/content/forum/forumdisplay.html?f=13
Juu, sanon vaan, että noi ortopedit tykkää lykätä pohjalliset vaivaan kuin vaivaan. Mulle ortopedi "määräs" kans tollaset pohjalliset mun polvirasituksiin... en vaan koskaan hommannu niitä, koska oon kuullut useimmilta kavereilta (jokaisella eri vaivat), ettei noista pohjallisista oo mitään hyötyä ja että ortopedit määrää niitä joka toiselle potilaalle!
En kyllä mene vannoon, etteikö sun vaivoihis auttais, mutta olen erittäin skeptinen niitten suhteen... :?
Kuulostaa vanhalta juoksijalle tyypilliseltä vaivalta eli kansan suussa penikkataudilta. Jos se äityy oikein pahaksi, mikään muu kuin lepo ei auta. Muistaakseni kipu johtuu lihaskalvon tulehtumisesta.
Jos/kun juokset pääsääntöisesti asfaltilla tai muulla liki yhtä kovalla pohjalla (en ole koskaan nähnyt Saksassa pururatoja), suosittelen ehdottomasti, että teetätät askeltestin urheiluliikkeessä. Luulisi, että sitä tehdään ainakin kampanjaluonteisesti varmaan jokaisessa vähänkin isommassa liikkeessä (ainakin Suomessa jopa täällä periferiassa käy edustaja säännöllisesti laitteidensa kanssa). Ilman tätä juoksuklinikkaa on käytännössä mahdoton saada tietää omalle askeleelle ja juoksutavoille sopiva juoksukenkä. Ei siinä mitkään ihmepohjalliset auta, jos kenkä on väärä.
Pienenä harjoitusvinkkinä sanoisin myös, että kehittyäksesi muistathan vaihdella lenkkien pituutta ja vauhtia ja sallimaan välillä rankan viikon jälkeen ns. palautteluviikon. Itse olen hurahtanut juoksuun tänä keväänä talven melko tiiviin hiihtämisen jälkeen ja tavoittelen puolimaratonin juoksua elokuun lopussa.
Hanna_Turku 23-05-06, 10:37 Kiitokset vastauksista. Kyllähän tämä jotain penikan sukuista lienee (mikä vaivan nimi muuten mahtaa olla saksaksi, olen eri foorumeilta yrittänyt etsiä, mutta toistaiseksi tuloksetta). Lihaskalvo ei kasva samaa tahtia lihaksen kanssa ja siitäkös ilo irtoaa.
Onko noi juoksutestit ihan puolueettomia vai aina jonkin valmistajan tekeleitä? Itse olen melkoisen Asics-uskovainen ja tähän mennessä ei ollut mitään ongelmia ko. merkin kanssa, ja nytkin on uudet Kayanot tilauksessa kun laskin että vanhoilla on rullailtu jo pitkälti toista tonnia.
Olen opiskelijana vielä ihan kotoisen Kelan piirissä, tosin eurooppalainen sairasvakuutuskortti näytti olevan vastaanoton tytölle varsin uusi ilmestys. Olin onneksi ottanut mukaan Techniker Krankenkassen sepustukset oikeudesta olla kuulumatta Krankenkasseen, niitä tutkisteltuaan uskoivat lääkärissä ilmeisesti, että kyllä tämän joku maksaa...
Tällä hetkellä tuntuu siltä että jää pohjalliset hankkimatta. Eniten tuossa huvitti se, että lääkäri keksi ruveta tutkimaan sitä pohjallisen tarvetta suunnilleen siinä vaiheessa, kun olin oven välissä matkalla kotiin. Noin kolmen sekunnin tarkastelun jälkeen ortopedi totesi että "Ja, Sie bekommen noch Fußeinlagen. ICH verordne Ihnen Fußeinlagen". Sen jälkeen tiesin mikä se edellisen potilaan kainalossa ollut boksi oli :D .
Mulla on pohjalaisen maatalonemännän geenit ja polvet tuppaa kävellessäkin olemaan liian lähellä toisiaan, joten en ihmettelisi, jos askelluksessa olisi vikaa. Askellan melko raskaasti, mutta kun tuo keskivartalo on normaalipainosta huolimatta aika raskasrakenteinen, niin en usko, että juoksustani koskaan tulee mitään höyhenenkevyttä. Tämä nykyinen vaiva sai todennäköisesti tulta alleen myös siitä, kun päätin voimien tunnossa aloittaa intervalliharjoittelun ja tehdä kerran viikossa tuplalenkin. Olisi vaan tarvinnut tuplata se venyttelyaikakin, mutta hyvä se on nyt olla jälkiviisas :oops: .
No, jos nyt malttaisi levätä niin eiköhän tätä tästä. Sain tulehdukseen kuurin "Diclofenac-Natriumia" (75 mg). Vaikeintahan tässä on lenkkeilyyn "sairastuneena" malttaa pysytellä kiltisti kotona, vaikka järki sanookin, että isompi itku siitä lopulta tulee, jos ei nyt ota rauhallisesti...
mikä vaivan nimi muuten mahtaa olla saksaksi, olen eri foorumeilta yrittänyt etsiä, mutta toistaiseksi tuloksetta
Sanoja Schienbeinschmerzen/syndrom tai Shin Splint -Syndrom näyttää käytettävän.
Schmerzen an der vorderen Schienbeinkante (http://www.ultra-marathon.org/sportmedizin/Schienbeinschmerzen)
Shin Splint (http://www.dr-walser.ch/index.html?shin_splint.htm)
Googlesta lisää kaikenlaisia kotikonsteja tuohon.
Satu Johanna 23-05-06, 12:43 Onko noi juoksutestit ihan puolueettomia vai aina jonkin valmistajan tekeleitä? Itse olen melkoisen Asics-uskovainen ja tähän mennessä ei ollut mitään ongelmia ko. merkin kanssa ...
Ei mitään ongelmia, vaikka pohje on niin kipeä, että itku meinaa tulla? Kyllä mä kutsuisin tuota jo jonkin asteen ongelmaksi.
Mä teetätin askellustestin Runners Point -nimisessä urheiluliikkeessä. Testi oli ihan simppeli ja tutkivat mun jalkani ja askellukseni oikein perusteellisesti. Testin jälkeen latoivat eteen monia merkkejä ja eri hintaisia lenkkareita, valinnanvaraa oli reilusti. Suosittelen, että käyt teetättämässä sinäkin.
Yhdellä tutulla on toinen jalka n 8 milliä lyhyempi kuin toinen, hänelle määrättiin myös ortopediset pohjalliset. Lenkkarin oma pohjallinen veks ja tilalle mittatilaustyönä tehdyt omat pohjalliset. Vaivat loppuivat kuin seinään.
Lisäksi kannattaisi ehkä katsella oman kaupungin urheiluseuratarjontaa ja etsiä käsiin joku juoksusta ymmärtävä, joka voisi tarkastaa sun juoksutekniikan. Huonolla tekniikalla teet itsellesi vaan hallaa ja rikot nivelet ja selän.
Mä noin yleisesti ottaen en lähtisi lääkärin diagnooseja jollain webifoorumilla alkaisi kyselemään "kannattaako". Voisin kysyä "kannattaisikohan hakea toinen mielipide", mutta ihan vain foorumilta toista mielipidettä hakeminen on vain väärin.
abe
paulatytto 23-05-06, 13:33 Agree aben kanssa.
Itte suosittelisin kyllä että kävisit ekaks askellustestissä. Jos on jonkin asteinen virheaskellus ja vääränlaiset kengät, niin takuulla et pääse kivusta eroon, vaikka ois miten hienot ortopediset pohjallisetkin.
Jos et kuitenkaan heti kättelyssä halua mennä uusiks lääkärille, vaan oottelet pienellä levolla ja niin pois päin, niin lue aikas kuluks näitä sivuja: http://www.time-to-run.com/
Sieltä löytyy kaikenlaista tietoa harjoittelusta, vammoista... ihan kyllästymiseen asti.
Jos vaiva jatkuu askellustestistä, sen mukaisista kengistä ja välillä pidetystä levosta huolimatta, suosittelisin vierailemaan jollain alueesi hyväksihavaitulla sporttimedisiinarilla. Kysele suosituksia vaikka toisilta opiskelijoilta, tai täältä portaalista - kunhan vaan kerrot millä alueella vaikutat. [Tässä on taas näkyvillä tää nimimerkkien paikkakunnattomuus ja mitä haittaa siitä voi olla... ei osata heti auttaa suakaan oikeelle tohtorille.]
Mulla oli vuosi sitten ihan sama ongelma. Eli hammasta sai purra, ettei tullut porua lenkkipoluilla. Pehmeälle alustallakaan ei enää ollut mitään vaikutusta. Lopulta meni yöunetkin kramppien kanssa.
No, ensin kävin urheilukaupassa tekemässä testin, jonka ansioista ostin toiset uudet lenkkarit. Hierojalla ja kiropraktikolla käynneillä pohje ei parantunut. Menin asiantuntevalle fyssarille. Ensin se hakkui mun uudet, urheilukaupasta ostamat lenkkarit, ettei sellaisia saisi edes valmistaa juoksukäyttöön. No, sitten teetetin siellä pohjalliset. Tulehduslääkkeitä en juurikaan syönyt. Jotain paikallisia kipugeelejä kyllä käytin (aika tuloksetta). Lepo ja venyttely auttoi. Pohjallisten kanssa pystyi taas juoksemaan pikkuhiljaa max 3 krt/vk. Paranemisprosessi kesti muutaman kuukauden.
Omana kokemuksena kerron ja neuvon, kokeilemaan ensin lepoa, venyttelyä ja kuuman sijasta kylmää(!!). (huom. lepo ei tarkoita sohvalla makaamista vaan esim pyöräily(spinning) on hyvä korvaavaa kestävyysliikuntaa.) Hierontaa ja uudet lenkkarit. Urheiluliikkeiden askeltestit ovat yleensä aika merkkikeskeisiä, eli niihin kannattaa usein suhtautua varauksella. Omat vanhat lenkkarit mukaan uusia ostaessa. Vanhoista näkee miten askelluksesi on kulutanut pohjaa. Parhaita askeltestejä on videoitavat, muista ei juurikaan apua!
Pohjallisten teko maksoi itselläni 160 euroa (teetin pohjalliset Suomessa, joita Kela ei tue ainakaan siellä), mutta en ole katunut. Niin, ja pohjalliset eivät pilaa "uusia lenkkareita" päin vastoin, etenkin jos pohjalliset ovat oikein tehty juuri sinulle.
Hanna_Turku 23-05-06, 18:33 Kiitokset taas kommenteista ja hyvistä linkeistä. Selvennyksenä sanottakoon etten mitään virtuaalidiagnoosia ole hakemassa, uskon niin suomalaisten kuin saksalaisten lääkäreiden pätevyyteen ja otan ihan vakavasti joka sanan, mitä lääkäri toi vastaanotolla tuli esille . Tämmöiset vaivat tunnetusti paranee ajan ja levon kanssa, mutta hyvällä hoidolla pääsee toivottavasti nopeammin vaivasta eroon ja pystyy toivottavasti jatkossa terveempänä.
Niin ja tosiaan ihan kunnon urheilulääkärillä kävin, jonka valitsin Nürnbergin opiskelijaportaalilla käydyn keskustelun perusteella. Kun ko. lekuri kelpaa hoitamaan 1. FC Nürnbergiä niin eiköhän se yhden suomalaistytön kipeää kinttuakin osaa katsoa :D. En lainkaan kyseenalaista lääkäriltä saamiani neuvoja (kohta sitä taas mennään lilluttelemaan jalkoja lämpimään vesiämpäriin), lähinnä noiden pohjallisten suhteen olin skeptinen, Suomessa kun ei ole urheilulääkärin kanssa ikinä tullut juttua pohjallisista (eikä niitä ilmeisesti niin ahkerasti määrätä kuin täällä, korjatkaa toki jos käsitykseni on väärä) ja täällä lääkäri määräsi hyvin nopean silmämääräisen tarkastelun jälkeen pohjalliset ja antoi "pohjallisteknikon" osoitteen mukaan.
Nyt noudatan kiltisti annettuja ohjeistuksia (niitä pohjallisia lukuunottamatta), jos ei tämän lääkärin tropit yhdessä levon ja maltin kanssa auta, niin sitten haetaan seuraava mielipide. Näillä kymmenen euron kertamaksuilla sitä hakee lausunnon vaikka viideltä lekurilta, mutta se nyt ei kuitenkaan liene systeemin tarkoitus. Yritän myös löytää jonkin merkeistä riippumattoman askellustestin, niin voi seuraavaksi ruveta parantamaan tekniikkaa. Ja lenkkareista vielä: jos lenkkareilla pystyy juoksemaan vuoden lähes päivittäin kovalla pohjalla, niin kyllä niitä uskaltaa aika ongelmattomiksi sanoa. Wiederum voisi sanoa että lähes päivittäisellä asfaltilla juoksemisella saa aika teräsjalka olla ettei mitään vammoja koskaan tulisi. Juoksu vaan on aika addiktoiva laji ja valitettavan usein sitä tosiaan puree aikansa sitä hammasta ja juoksee eteenpäin, vaikka siinä vaiheessa pienellä levolla vahingon saisi minimoitua. Sitä saa mitä tilaa, sitä en kiellä yhtään.
Ja tosiaan Nürnbergissä vaikutan, minkä pitäisi kyllä Wohnort-kohdasta ilmetä.
Ei näissä perusjuoksu vammoissa kannata vielä lääkäriä vaivata. Itse kilpaillut Suomessa ollessani ja omissa pohje ongelmissani auttoi seuraava hoito:
-Venyttele pohkeet lenkin jälkeen perustellisesti ja levitä jalkoihin suihkun jälkeen "kylmägeeliä" esim. ICEpower, jos tätä brändiä ei löydy niin kuin epäilen, niin kävele hevosurheiluliikkeeseen ja osta sitä sinistä geeliä missä on mm. mentholia ja eukalyptusta (suomessa brändi "Tallipoika")
-Jos ongelmat vielä yltyy, niin käy hierojalla tai hiero pohkeita itse
-Kun käveleminen sattuu ja et pysty juoksemaan, pidä lepoa, mutta venyttele pohkee joka ilta. Vaihtoehtoisesti voit ajaa vaikka fillaria tai ehkä uida.
-5x tasavauhtinen lenkki viikossa ei kehitä, korkeintaan kuluttaa rasvaa. Mitä tarkoitusta varten treenaat?
-Viimeisin ja tärkein pointti: Pysy ASICissa, muut eivät osaa tehdä kenkiä jotka kestää ja säilyttää ominaisuutensa.
Tsemppiä treeneihin!!
|