View Full Version : Ranskan Riviera


Ahti
19-06-06, 11:47
Terveisia taalta valimeren tyrskyilta. Parin viikon koulutuskeikalla taalla. Ravintolavinkkeja kaivataan Nizza-Antibes-Cannes akselilta.

Moulin de Mougin on moneen kertaan hyvaksi havaittu, mutta jumalattoman kallis. Hieman kohtuuhintaisempaa olisi hakusessa.

Nizzassa on kiva sympaattinen ja pieni perheen pyorittama ravintola jossa aikoinaan vietin yhden elamani parhaista illoista, mutten muista enaa nimea. Pitanee kayda etsimassa ainakin se.

Oisko mitaan muita vinkkeja?

Sirkku
19-06-06, 13:09
voi ahti, olisit "varoittanut" matkastasi etukäteen niin mä olisin kaivanut sulle vaikka mitä paikkoja esiin!! Itse asuin siis Nizzassa vuoden ja ko. kaupunki tuli (pienuutensakin tähden!) koluttua aika tarksti läpi!

(ruoasta sen verran että kävelykatujen turistirysiltä vaikuttavat ravintolat Nizzassa eivät siis ole kaikki todellakaan kamalia paikkoja, vaan tarjoavat kohtuuhintaista ja hyvää ruokaa!)

mä olen nyt duunissa mutta voin kaivaa sulle kotona ollessani vielä pari paikkaa esille :D

bhajee
19-06-06, 14:03
Mouginsissa on ihan hyviä kohtuuhintaisempia paikkoja siellä kukkulan päällä.

Cannesissa on (ainakin oli, tästä on nyt aikaa) siinä vanhan kaupungin suht. jyrkkään ylös menevän kadun aika yläpäässä oikealla paikka, jonka nimi on (muistaakseni, Herr Alzheimer lässt grüßen :-D ) l'Assiette tjsp.

Valbonnen kylässä on siedettävän hintaisia kohtuupaikkoja (nimiä en nyt muista).

Cannesin rantakadun paikkoja kannatta yleensä välttää.

TaruSusan
19-06-06, 22:44
Tulihan tuota käytyä itelläki siellä lomalla, sukulaisissa.
Cannesissa sellainen ravinteli kuin La Piazza.Hyvät sapuskat! Ja jälkiruokatiskiä ei kannata sitten tiirailla
jos olet perso makealle; :smt118
Meinasi lähteä järki. Oli niiiiiiiiiin hyvän näköistä kakkua tyrkyllä että....

p.s. en osaa neuvoa missä se on.. :oops:

mr__night
19-06-06, 23:16
Cannesissa sellainen ravinteli kuin La Piazza.

p.s. en osaa neuvoa missä se on.. :oops:

Tässä ainakin joku la Piazza

LA PIAZZA
9 pl Hôtel de Ville tai 9 place Cornut-Gentille
06400 Cannes

Tämän osoitteen paikka sijaitsee Vieux Portin luoteiskulmassa Jonkun linnan tms vierustalla.

Ps. tämä oli vaan nettiä käyttämällä etitty tieto ja selostus käyttäen cannesin nettisivun karttaa.

Ahti
30-06-06, 13:36
Jahas, tokavika paiva menossa taalla ja ei voi muuta sanoa taas kerran, kuin etta Ranskalainen ruoka on hyvaa!

Foie gras (ja siis aito sellainen, eika mikaan Pâté) omenasoseen ja tryffeleiden kanssa hivelevat makunystyroita kuin miljoona volttia. Elamani parhaat pihvit tuli syotya ja herkkujerkku-kastikkeet ovat olleet tajuntaa laajentavia. Jalkiruoista en kehtaa edes puhua - fantastista.

Pelottaa tulla takaisin saksaan huomenna schnitzelien ja bratkartoffeleiden pariin. :shock:

Suurin osa illoista on tullut vietettya Antibes'ssa, jossa on jumalaisen hyvia ravintoloita enemman kuin laki sallii. Suosittelen lampimasti. Ruoka on hyvaa ja ihmiset ovat todella ystavallisia.

TaruSusan
01-07-06, 15:45
Suurin osa illoista on tullut vietettya Antibes'ssa, jossa on jumalaisen hyvia ravintoloita enemman kuin laki sallii. Suosittelen lampimasti. Ruoka on hyvaa ja ihmiset ovat todella ystavallisia.
Missä paikoissa kävit Antibes'ssa syömässä? Kerroin käyneeni lomalla sukulaisissa, juuri Antibes'ssa! :)
Mistä tulikin mieleeni serkkutytön huvittavat jutut: Pelattiin Trivialia ja tuli kysymys, että; Mikä oli Einsteinin etunimi? Tyttö mietti hetken ja vastasi; "Franke!" (Frankenstein)...
Sitten kävimme tavaratalossa nuuhkimassa hajuvesiä. Tätini mies suihkautti jotain, joka ei tuoksunut kovinkaan miellyttävältä. Vincent tuumasi, että 'Hyi' johon Emma; "No, siinähän lukeekin, että Eau de Toalett!"

Ahti
02-07-06, 15:14
Nimiä en muista yhtään. Le sitä ja La tätä ..jne. :D

Jossain tuolla laukuissa on kyllä ravintoloiden käyntikortteja. Pitäis vaan jaksaa purkaa kamat jossain vaiheessa :lol:

hexxi
03-07-06, 12:51
Itsekkin kun olisin tajunnut ennen pääsiäisen ranskan reissua kysyä täältä ravintoloiden osoitteita.

Nizzassa ja sen ympäristössä sain mitä hirvittävimmät pöperöt nenäni eteen ja aivan kiskurihintaan. Jostain aivan naurettavista annoksista maksettiin luokkaa 10-15e/annos. Mitään kunnon oluita ei ollut tarjolla ja jos olikin oli hinta luokka 5-6e 33cl.

Kaippa sitten vain oli huono tuuri vaan että osuttiin huonoihin paikkoihin. Itse tein kuitenkin sen johtopäätöksen alueen hintataso on yksinkertaisesti niin korkea ettei millään normaalilla hinnalla saa mitään syömäkelpoista. Arvelen että noin 30e täytyisi illalliseen laittaa.

Ahti
03-07-06, 13:41
Eipa tullut oluita juotua, mutta joka paiva meni kylla viinia ihan kiitettavasti. Kurssilla tarjottiin aina ruoan kanssa rose- seka punaviinia ja iltaisin tuli herkuteltua paikallisilla viineilla illallisen kera.

Paikalliset roseviinit ovat kylla aivan erinomaisia ja jaakylmina maistuvat kuumalla ilmalla oikein hyvin.

Ensikerralla voisi menna autolla, niin saisi tuotua muutaman laatikon noita herkkuviineja mukaan. Paikallisissa viini Cave'ssa hinnat olivat kohdallaan ja valikoimat mahtavat. Parhaat ravintolasuositukset sai toki juuri noista viinikaupoista - he ymmartavat herkkujen paalle.

TaruSusan
03-07-06, 23:02
Mitään kunnon oluita ei ollut tarjolla ja jos olikin oli hinta luokka 5-6e 33cl.
Kävimme paikallisessa yökerhossa pubin mentyä kiinni. Serkuni meni tiskille tilaamaan kaljaa. Kaksi olutta, yhteensä puoli litraa; 22 euroa.
:shock: . . . . . . :smt005
Seuraavassa mestassa pyysin tiskillä halvinta viinaa mitä löytyy; olutta, sentään hieman isompi pullo, 8 euroa/kpl.
Lopun lomasta olimme kuivin suin! :D
Juomakulttuuri meillä suomalaisilla jokseenkin 'reippaampi'...

Santso
14-07-06, 09:06
Me ollaan menossa Nizzaan kuukauden päästä, joten Ahti jos millään ehdit ja viitsit kaivaa niitä ravintoloiden nimiä, niin olisin tooooodella kiitollinen :-D

Muitakin vinkkejä otan kiitollisuudella vastaan. :D