View Full Version : Ei ole helppoa kaupansetilläkään
äitileppis 04-07-06, 09:40 Minä pysyn uskollisesti tämän "osaston" ihmisenä, vaikka tuolla muualla varmaan olisi tällekkin oma lokeronsa. Kaikki uusi ja ihmeellinen kun mielestäni sopii "Suomalaisena Saksassa" lokeroinnin alle :-D
Noh, asiaan. Hankimme eilen puhelimen minulle. Miehellä on työn puolesta puhelin ja lapsille ostamme latauslipukkeet, mutta minun puhelimeni veti viimeisiään joten uuden hankkiminen kävi kätevästi tässä luvatussa kytkytkauppojen maassa.
Tai olisi käynyt kätevästi, jos lauantaina myyjäsetä olisi muistanut kertoa, että mukaan pitää ottaa mapillinen papereita. Hän vain sanoi, että mikä tahansa henkilöllisyystodistus kelpaa ja esim. auton rekisteröintipaperit, millä todistamme, että meillä todella on osoite tänne.
Eilen sitten puhelin oli saapunut liikkeeseen ja eikun sitä hakemaan. Tiskin takana oli toinen mies (joka tosin oli silloin vieressä, kun puhuimme edellisen kaupansetän kanssa) joka halusi kopioida passin, pankkikortin, jonkun muun kortin ja sen rekisteröintiotteen.
Siis mitä? No, lopulta mieheni ajoi kotiin passia hakemaan ja papereiden loputon läträäminen saattoi alkaa. Kopiointiakaan hän ei suostunut tekemään silmiemme edessä, vaan meni takahuoneeseen. (Kyseessä on iso Saturn? liike) Kun hän tuli pois, iskäleppis halusi tietää, miksi moinen menettely ja pyysi siitä kirjallista selvitystä. Nopeaa saksankielistä selitystä, eikä hän suostu mitään kirjoittamaan, mutta voi kopioida sopimuspaperit meille. No, ok.
No. Kun mieheni sai paperit itselleen, hän kysyi, missä se passihomma lukee? Mies ei tiennyt. "Ettekö ole sitten lukeneet tätä?", mieheni jatkoi. "En" sanoi myyjäsetä, "Se lukee tietokoneella (passiasia), kun tekee sopimuksia."
Mies oli hyvin närkästyneen näköinen, kun typerä Suomipoika tekee hänelle typeriä kysymyksiä, ääni nousi ja hiki kohosi huulien yläpuolelle. Myyjä oli epäkohtelias, eikä tiennyt mitään, eikä suostunut ottamaan selvää. Kyllä täytyy sanoa, että palvelukulttuuria tuossa liikkeessä ei ainakaan tunnettu!
Sain puhelimen loppujen lopuksi (sekin oli hukassa hetken). Muutaman metrin matkalle mies sulki sen vielä varmuuden vuoksi muovilaatikkoon, ettemme vain lähde maksamatta sitä hemmetin euroa. Minä jäin vielä sanomaan, että ehkä kolleganne haluaa lähettää jotain ekstraa meille (mies puhuikin yllättäen hyvin englantia) kun tämä oli niin vaikeaa ja aiheutti meille ylimääräistä vaivaa. Myyjä ihmetteli mitä vaikeaa tässä oli muka ollut ja myönsi kuitenkin, että kollega ei ehkä muistanut sanoa aivan kaikkea, mutta kaikki muut ulkomaalaiset tietävät, että passi pitää olla mukana.. Fu...enpäs sanokkaan mitä miehestä ajattelen.
Miten ihmeessä voisi tietää kaikkea kun tulee uuteen maahan??? Tähän liittyy niin paljon kaikkea uutta. Miksi myyjät eivät voi sanoa, vaan jopa valehtelevat päin naamaa.
Kyllä on vaikeaa olla kaupansetä, kun tyhmät ulkomaalaiset haluavat tietää oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan (käyn tutkimaan lakia passin vaatimisesta ja kopioinnista kaupoissa samoin pankkikorttien kopioinnista) ja olen aivan varma, että hän näytti selälleni keskisormea. Taidanpa alkaa viettää aikaani runsaasti siinä kaupassa. :twisted:
"Kuherruskuukausi" on sitten ilmeisesti ohi :wink:
Satu Johanna 04-07-06, 12:28 Jos mitään lohduttaa (ei kannata lopettaa kuherruskuukailua tämän takia!), niin saksalaiset elektroniikkaliikkeiden myyjät voisi niputtaa samaan palvelulokeroon suomalaisten rautakaupan myyjien kanssa. Heitä näkyy risteilevän liikkeessä kymmenittäin, mutta aina joutuu jonottamaan sen luo, jolla on jo muutenkin pisin jono ("herra se ja se hoitaa sen lajin asioita") ja kun vihdoin olet jonottanut vartin verran, ei mies tunnu tietävän hölkäsen pöläystä yhtään mistään ja lopulta asia selvinnee parhaiten pakkausten tuoteselosteita lukemalla.
Jatkossa: kirjoita aina myyjän nimi jollekin paperille: se parantaa jo palvelua asteen verran.
Joo, tervetuloa Saksaan. Kuulostaa tutulta. Ostin tässä itsekin äskettäin kännykän lahjaksi, ja henkkareita kysyttiin. Onneksi selvisin suomalaisella ajokortilla. Siinä kun on valokuva. Muuten olisi ollut passinhakumatka edessä. Sama toistuu muuten mm. Video/DVD vuokraamossa. Ilman passia + osoitevahvistusta ei filmejä irtoa.
Olen yleisesti ottaen saanut Saksassa sekä hyvää että huonoa palvelua. Välillä on sellainen tunne, että saa anteeksi pyytää, kun nyt haluaa ostaa tämän tavaran ja maksaa siitä rahaa! Muuten kannattaa muuten sanoa heti suoraan ja asiallisesti jos homma ei toimi. Täytyy pitää puolensa. Täällä puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, mikä on ihan ok.
äitileppis 05-07-06, 23:13 Ollaan maassa kuin maassa, kyllä palveluammatissa pitää osata käyttäytyä :x No, nyt tiedämme kuljettaa mapillista tavaraa (täytyy vaihtaa käsilaukku matkalaukkuun :wink: ) mukana, kun jotain haluamme ostaa. Ja jos oikein ylimieliseksi alkavat, opettelen Italian kansallislaulun ja hyräilen sitä joutessani :twisted:. Osataan sitä meilläkin...
No ei vaan. Opetteluahan tämä on..niin, miten se menikään: ei huonompaa, ei parempaa, vaan erilaista :)
Cloudberry 06-07-06, 00:33 Pankkikortin kopiointi.. hmmh :evil3:
siinä vaiheessa minulla ei kyllä olisi koko korttia. :evil:
(ei ole kyllä vielä oikeastikaan..) vai pitäisiköhän tuputtaa luottokorttia, että no hei on mulla tällainen. Olkaa hyvä, kopioikaa molemmat puolet niin pääsette vaikka varaamaan lennot huitsin nevadaan minun laskuuni.
Joo. Onneksi en vielä tiedä voiko jotain pahaa saada aikaiseksi noilla pankkikortin numeroilla, täällähän on sellainenkin maksutapa (aika yleinenkin vissiin?) että yritys veloittaa sun tiliä kun annat sille tilinumerosi & allekirjoitat jonkun lapun. (Vissiin vertaavat sitä käsialanäytettä)
Eli suomessahan tilinumerolla ei voi tehdä pahemmin väärinkäytöksiä.. täällä kait sitten teoriassa vois. Vai? Itse kun en ole vielä noita pankkiasioita täällä pahemmin hoidellut.
Joo sitä minäkin ihmettelin että henkkarit pitäs aina olla mukana, missä ikinä kuljet mutta näin lienee.
:-)
Ai kävinpä kurkkaa vielä poikaystävän pankkikorttia: tilinumero ja korttinumero on siinä näköjään molemmat. Kysyin tosta väärinkäytösmahiksesta. Monia juttuja voi nykyään netistä ilman allekirjotustakin buukata&tilata. Jihuu miten turvallista.
Teidän tilanteessa on kuitenkin vissiin kyse tuosta liittymäsopimuksesta minkä vuoksi voipi olla ollu monimutkasempaa. Henkkarit on kuulemma kopioitu tältä mun saksalaiselta poikaystävältäkin ko. tilanteessa.
Joo sitä minäkin ihmettelin että henkkarit pitäs aina olla mukana, missä ikinä kuljet mutta näin lienee.
Tässä ei kai suurta ihmeteltävää ole, on sääntö niin Saksassa kuin Suomessakin. Ei pelkästään ostoksilla käydessä, vaan yleisestikin. Eli siis henkilöllisyys on pystyttävä todistamaan viranomaisen (lue: poliisin) sitä kysyessä. Suomeen sääntö tuli muistaakseni EU-jäsenyyden myötä.
Ainakin Münchenissä näkee usein, että poliisi kyselee esim. U-asemilla henkkareita ihmisiltä, kohteeksi tosin joutuu normaalisti pukeutuneena ja länsi-eurooppalaisen näköisenä erittäin pienellä todennäköisyydellä.
Sopimuksia tehtäessä; esim. tilinavaus, kännykkäliittymän avaus, autonvuokraus; on mielestäni täysin tavallista (itselleni on tullut monta kertaa vastaan), ja jopa perusteltua, kopioida henkkari. Henkkarin kopioinnissa väärinkäytön vaarakin on minimaalinen, pankki- tai luottokortin kopioiminen on sitten vähän kysenalaisempaa. Sitä tosin harrastavat ainakin useat hotellit.
Alussa paperisotaa riittää, kun laittaa asioita alulle, vähitellen se kuitenkin minimoituu ja joissain asioissa pääsee jopa helpommalla kuin Suomessa, ts. en muista milloin olisin viimeksi maksanut jonkun laskun, on kivaa kun kaikki menee tililtä automaattisesti.
Epäilen, että Suomessakin törmäisi vastaaviin "byrokratia"-ongelmiin, jos aloittaisi nollasta normaaliin infrastruktuurin kasaamisen. Ainakin Suomessa asuva saksalainen ystäväni "joutui" pari ensimmäistä opiskeluvuottaan käyttämään suomalaisen kaverin hänelle hommaamaa kännykkäliittymää, ulkomaiselta opiskelijalta kun olisi vaadittu useamman tuhannen markan pantti ennen liittymän avaamista.
Monia juttuja voi nykyään netistä ilman allekirjotustakin buukata&tilata. Jihuu miten turvallista.
Kyllä se tilin käyttö on aika turvallista - jos sieltä joku aiheettomasti (tai aiheellisestikin) vie rahaa, niin sinulla on 6 viikkoa aikaa protestoida (ilmoitus pankille riittää, rahat tulee takaisin eikä mitään perusteluja tarvita).
Jos kysymys on jostain väärinkäytöksestä niin juttu on sillä selvä.
Maassa maan tavalla. Personalausweis täytyy aina olla mukana. Ja tätä virkaa meillä ulkomaalaisilla hoitaa passi. Minä asun täällä jo yli 30 vuotta, passi on iso ja hankala, otan sen vain mukaan, kun hoitelen tärkeitä asioita, esim. haen paketin postista ja tietysti pankkitiliä avatessa tai kännykkäyhtymää ostaessa. Jotkut liikkeet vaativat myös henkilökortin (meillä passi) näyttöä, kun maksaa EC (Maestro) kortilla. Mutta tällaisia liikkeitä on vähän ja aina olen saanut maksaa (ausnahmsweise) näyttämällä esim. Firmenausweisia.
millennium 06-07-06, 09:37 Itse en todellakaan kanna passia mukanani, täysin typerää, mikä vika ajokortissa on henkilöllisyyttä todistettaessa? Mutta ei kelpaa välttämättä täällä <sensuroitu>, pitää olla passi.
Muista ikuisesti sen traumaattisen kokemuksen kun menin DVD:tä vuokraamaan ensimmäisen kerran, ei kelpaa ajokortti, myyjä pyysi hakemaan passin. Ei kun takasin kotio ja passin kanssa uudestaan. Eihän tässä ole osoitetta sanoo myyjä. No voi prkl, en kai minä passia uusi joka kerta kun muutan! Ei kun hakemaan sähkölaskua kotoa....olin valmis polttamaan koko puljun palattuani kolmannen kerran takaisin. :evil:
Suomessa työmatkoilla olen vuokrannut DVD joskus vaikka asun vain hotellissa, ei osoitetta Suomessa.
Jos minulta ruvetaan pankkikorttia / luottokorttia pyytämään kopioitavaksi, niin saa myyjä sitten antaa omastaa kopiot myös minulle.
"Ihan turha jätkä ! Täähän on ihan perseestä !" Kummelia lainatakseni...
Kertaakaan ei vielä ole tarvinnut näyttää passia, enkä sitä koskaan mukanani kanna. Kerran huonekaluliikkeen noutopisteen kassa pyysi pankkikortilla maksettaessa Ausweisia, no pokkana pistin suomalaisen EU-ajokortin pöytään. Täti katteli vähän aikaa ja sitten pyysi jotain "oikeaa" henkkaria. Eihän mulla mitään muuta ollut mukana, mutta sitten kassalla leikkasi. Pyysi lyömään koneeseen pankkikortin pin-koodin, se kelpasi ainakin hänelle henkilöllisyystodistuksesta eikä passia enää kysytty.
Kodinkoneliikkeissä (lähinnä Saturnissa) olen ostellut pesukonetta, telkkaria, jne eikä kertaakaan ole kysytty passia tai muita kummallisia dokumentteja. Pankkikortilla olen kassalla maksun hoitanut ja pin-koodi on aina riittänyt. Muistaakseni videovuokraamossakin riitti että oli mukana se vihreä paperi ja ajokortti. Taas on ollut ilmeisesti tuuria, mutta myös tän foorumin apua, kun on osannut tuota vihreää taikalappua oikeissa paikoissa vilauttaa.
T: Sami
äitileppis 06-07-06, 10:30 Lähinnä koko touhussa kiukutti se, että vielä lauantaina toinen myyjä kertoi meille, että ottakaa mukaan henk.tod, ajokortti riittää ja todistus, että asutte täällä, esim. se auton rekisteröintipaperi. Mutta näin ei sitten ollutkaan. Ja täytynee kysyä sitä pankkikorttiasiaa pankista...
Varmasti Suomessa on aivan sama, kun ulkomaalainen haluaa jotain, sitä en kiellä. Mutta myös Suomessa ottaisi päähän ylimielinen myyjä, joka ei osaa asiaansa, ei osaa pahoitella, vaan valehtelee. "Kaikki muut ulkomaalaiset tietävät, että pitää olla passi." Minusta tuo jos mikä osoitti kuinka typerä myyjä oli, varsinkin kun oli vieressä, kun kollega ilmoitti että ajokortti riittää.
Olen itse ollut palveluammatissa ja olisin vuolaasti pahoitellut vaivaa, jonka jouduimme näkemään tehdessämme extrareissun kotiin passia hakemaan. Olisin myös pahoitellut kollegani puolesta ja muutenkin varmistanut, että asiakkaalle jää kaikesta huolimatta hyvä mieli. Sen sijaan myyjä tiuski ja korotti ääntään. Mieheni tai minä niin emme tehneet. Lapset olivat vieressä ja katselivat miten myyjäsetä tiuskii ja pyrähtelee koneelta toiselle. Kaiken huipuksi hän ei edes selittänyt, miksi menee toiseen huoneeseen kopioimaan, kun kopiokone oli siinä nenämme edessä ja myyjätyttö (joka oli mukana tässä) olisi kopioinut siinä...
Kuten sanoin, minulla tulee siihen kauppaan vielä asiaa ja silloin jätän palautettakin, oikein kunnolla, jos tarve vaatii. Nyt tiedän miehen puhuvan englantia, vaikkakin täällä tuntuisi olevan ihmisillä kumma tapa unohtaa englanninkieli heti kun tulee vaikeuksia.
Eli kyse ei ole maasta ja maan tavasta, vaikka tällaisia ihmettelenkin, sillä enhän ole koskaan joutunut tällaisen eteen, vaan kyse on huonosti käyttäytyvästä ihmisestä, joka halusi vaikeuttaa meille ennestään tuntematonta ja vaikeaa asiaa. Miehenikään kun ei vielä sujuvaa saksaa puhu.
tervetulemas vaan Saksaan. :-D
Kannattaa ottaa aina pari drinkkiä alle tai muita betasalpaajia ennen kuin mitään asiaa lähtee hoitelemaan, ihan sama mitkä mapit ja paperit on mukana niin jotain neuvomista on aina, horstit on kovia tietämään ja neuvomaan, eikä tilanne ns palvelutilanteissa muutu. Pienen kiukun kerääminen tilanteessa nostaa useimmille defenssit pintaan ja "oikeassa oleminen" vain lisääntyy. Vuolaita pahoitteluita ei ole varmaan nähty muualla kuin ehkä kirjallisuudessa tai joskus harvoin kun palveltavana on Dr.Dr herr Direktör, joka ilmiselvästi "tietää" vielä enemmän. Tähänhän me on toisaalta suomessakin totuttu, meille horstien kanssa elo on vielä helppoa verrattuna sivistysmaiden ihmisiin.
äitileppis 06-07-06, 11:29 ](*,) No niinhän minä vähän ajattelinkin. On vaan sitten esiteltävä itsensä jonain korkea-arvoisena...
Tuosta pankkikortin kopioinnista, mä jouduin faksaamaan kopion omastani Vodafonelle, että pystyn lataamaan Vodafonen prepaid liittymää internetin kautta, ettei aina tarvitse mennä liikkeeseen sitä tekemään. Raha ilmeisesti suoraveloitetaan sitten tililtäni joka kerta, kun teen latauksen netin kautta. En ole vielä kokeillut, mutta eiköhän sitä kohta taas tarvitse.
Itse en jaksanut lähteä mukaan noihin kytkykauppoihin, kun miehelleni kävi vähän samallalailla kuin äitileppikselle kännykkää täältä hankkiessa. Tosin palvelu ei ollut ihan noin törkeää.
Hm, meillä ei ollut vaikeuksia... Minulla kun ei ole muuta henkkaria kuin passi, se oli mukana; Puolisolla taas ei ollut passia mukana niin myyjä raapi päätään hetken, sanoi että avataan molemmat liittymät minu nimelläni ja sen toisen voi sitten käydä myöhemmin muuttamassa Puolison nimelle. Silti saatiin molemmat liittymät pistettyä suoraveloitukseen Puolison tililtä ;)
Muuten, olen omasta mielestäni joutunut Suomessa näyttämään henkkareita koko ajan; postipakettia hakiessa, pankkikortilla maksaessa (aina kun menee yli 50e ostokset, ja nehän menee!)...
äitileppis 06-07-06, 13:23 Mutta kaupan kassat eivät kyllä Suomessa kiikuta pankkikorttiasi takahuoneeseen kopiokoneelle...
No, pitää taas muistaa, että tässä oli yksi kokemus ja kyllä tämänkokoiseen maahan varmasti osuu vielä ystävällisiäkin myyjiä kohdallemme :wink: .
Eilen muuten kaupansetä Realin kassalla kysyi, "ovatko nämä kurkkuja?". Kurkut myytiin kappaleittain, ei kilohinnalla ja hänen täytyi päättää, millä hintaa meille ne myy. "Ovatko nämä kurkkuja..." Siinä loksahti mieheltäni suu auki..minä en vielä siinä vaiheessa kysymystä ymmärtänyt, onneksi, sillä olisin saattanut revetä. Minullakun on paha tapa tuota tilannehuumoria rakastaa :lol: .
Suomalainen henkilökortti (se uudenmallinen ajokortin kokoinen, jossa on viimeinen voimassaolopäivä) käy täällä Saksassakin virallisena henkilöllisyystodistuksena. Itse hommasin sen pari vuotta sitten Suomessa käydessäni, eikä nyt tartte onneksi kuljetella passia mukana. Suosittelen muillekin.
Ajokortti ei ole Saksassa virallinen henkilöllisyystodistus, ja siksi en sitä enää yritäkään näyttää paitsi jos liikennepoliisisetä sitä varta vasten kysyy.
Mun on annettu ymmärtää, että koska suomalainen ajokortti on virallinen EU-dokumentti ja Suomessa korvaa henkilökortin, niin sen pitää kelvata Saksassakin. En ole asiaa mistään tarkistanut, mutta tän mukaan olen toiminut ja tähän saakka ei ole ollut mitään ongelmia. Pari kertaa on pitänyt edelläoleva selittää myyjille, mutta aina on lopulta kelvannut. Olen hoitanut ajokortilla kaiken ihan pankkikorttiostoksista kuntosalijäsenyyteen ja lääkärikäynteihin. Kännykkäliittymän avaamiseen tarvittiin mullakin passi, mutta se on kyllä ainoa poikkeus mikä nyt tulee mieleen.
Tässä artikkelissa (http://www.mtv3.fi/matkailu2006/ulkomaat/hyvamuistaa.shtml) kerrotaan, että suomalainen ajokortti ei ole virallinen henkilötodistus, sillä se voidaan myöntää myös ulkomaalaiselle.
Tässä artikkelissa (http://www.mtv3.fi/matkailu2006/ulkomaat/hyvamuistaa.shtml) kerrotaan, että suomalainen ajokortti ei ole virallinen henkilötodistus, sillä se voidaan myöntää myös ulkomaalaiselle.
Hyvä tietää :D - pitänee se henkilökortti sitten varmaan hankkia...
(Tai sitten teen vaan kuten tähänkin saakka, eipä ole myyjätkään sen paremmin olleet asiasta selvillä - tosiaan ajokortilla on lopulta kaikki hoitunut :shock: )
Satu Johanna 06-07-06, 17:31 Henkilökortin voi tilata vain Suomesta, pitää käydä poliisilaitoksella. Eli ei siis toimi niin kuin passin hankkiminen täällä suurlähetystössä tai kunniakonsulaatissa.
Itsekin tuon henkilökortin meinaan hakea heti seuraavan suomen loman sattuessa kohdalle, ohessa lisätietoja:
Henkilökortit
Poliisi myöntää henkilökortteja, alaikäisen henkilökortteja ja väliaikaisia henkilökortteja. Henkilökorttiin voidaan lisätä sairausvakuutustiedot hakijan pyynnöstä. Voimassa olevia henkilökortteja voi olla kerrallaan vain yksi.
Henkilökortti haetaan kirjallisesti paikallispoliisilta. Henkilökorttihakemuksen voi jättää mihin tahansa poliisin lupapalvelupisteeseen.
Henkilökorttihakemus on jätettävä henkilökohtaisesti ja se on maksetaan hakemusta jätettäessä. Henkilökortti noudetaan mieluiten henkilökohtaisesti poliisilaitokselta. Henkilökortin voi noutaa myös valtuutettu asiamies tai se voidaan pyynnöstä lähettää hakijalle postitse.
Henkilökortti ja alaikäisen henkilökortti ovat voimassa 5 vuotta ja väliaikainen henkilökortti enintään neljä kuukautta. Ennen 1.3.1999 myönnettyjen henkilökorttien voimassaolo on päättynyt 31.12.2002.
Henkilökorttia haettaessa on oltava mukana
* 2 valokuvaa (mieluiten mustavalkoisia, joista hakijan tunnistaa hyvin)
* luotettava selvitys henkilöllisyydestä (esimerkiksi passi, henkilökortti tai ajokortti)
* mikäli hakija on alle 18-vuotias, huoltajien suostumus (paitsi ns. alaikäisen henkilökortti)
Maksut:
Henkilökortti 40 €
Alaikäisen henkilökortti 24 €
Väliaikainen henkilökortti 30 €
Hylkäävä päätös 23 €
paulatytto 07-07-06, 12:59 Epäilen, että Suomessakin törmäisi vastaaviin "byrokratia"-ongelmiin, jos aloittaisi nollasta normaaliin infrastruktuurin kasaamisen. Ainakin Suomessa asuva saksalainen ystäväni "joutui" pari ensimmäistä opiskeluvuottaan käyttämään suomalaisen kaverin hänelle hommaamaa kännykkäliittymää, ulkomaiselta opiskelijalta kun olisi vaadittu useamman tuhannen markan pantti ennen liittymän avaamista.
Tässä on yksi syy, minkä vuoksi pidin kaikki vuodet Rätinälinjan (nyk. Elisa) kännyliittymän voimassa, vaikka käytinkin sitä ehkä 10 kertaa vuodessa Suomessa vieraillessani: jos olisin katkaissut liittymän ja halunnut palattuani avata uuden, luottotietoni olisi luonnollisesti tarkistettu.
Ja koska viimeisiltä viideltä vuodelta ei olisi ollut mitään tietoja - ei tuloista eikä veloista - olisin joutunut maksamaan huiman panttisumman.
Minulla ei ole mitään luottotietoja (sen paremmin posi- kuin negatiivisiakaan) enkä ole mitään takuita joutunut maksamaan (avasin kuukausi sitten ELisan liittymän datakäyttöön - kirjoittelen tätä juuri sen liittymän kautta).
Itsellänikin on tuo henkilökortti aina lompakossa mukana. Todella kätevää varsinkin jos haluaa piipahtaa jossakin näistä naapurimaista, on "passi" aina mukana. Ja jos se hukkuu on kämpässä perinteinen passi backuppina. Tuota korttia käytin kun avasin oman känny liittymän sekä pankkitilin.
Kokemuksesta viisastuneena pieni varoitus mikäli käyttää Ryanairin lentoja. Henkilökortti EI kelpaa tässä tapauksessa Check 'n Go tarkastuksessa vaan siihen vaaditaan perinteinen passi (Check 'n Go = itse tehty online check-in +matkustus ainoastaan käsimatkatavaran kanssa). Itse pidin tuota uutta korttia täysin perinteisen passin korvikkeensa mutta (ainakin) Ryanairin mukaan se on vain hyväksyttävä matkustusasiakirja, ei kuitenkaan passi. Onneksi oli repussa perinteinen passi mukana ja 20e lisämaksulla he tekivät uuden check-in:n minulle.
-Matti
Kumma homma tuon Ryanairin kans. Normi check-in menee meinaan tuolla henkilökortilla kivuttomasti. Itse kyllä protestoisin, jos muuta väittäisivät, koska paikalliset matkustaa "Personalausweisilla". Ainut paikka, jossa tuon pätevyyttä on epäilty on Tampere-Pirkkalan lentokenttä (siis varsinainen), mutta sekin selvisi, kun sanoin, että olet ensimmäinen rajaviranomainen euroopassa joka epäilee, että tämä ei käy. Olen nimittäin käynyt tuon muoviläpyskan kanssa, kaikkialla läntisessä euroopassa paitsi Norjassa ja Irlannissa. Lisäksi tuon käynyt ID:stä jenkkilässä.
Itselle tuli myös yllätyksenä/järkytyksenä ettei tuo henkilökortti käynytkään. Vieläpä kun varmistin ennen lentoa Ryanairin sivujen FAQ:sta, että kyseinen kortti on OK. Tarkkoja kun ollaan, ei online check-in:ssä mainita sanallakaan tuon henkilökortin käymisestä. Pyydetään vain antamaan voimassa olevan passin numero. Tässä saisi olla lisätäsmennys ryan sivuilla tuota check-iniä tehtäessä. Eli vaikka hyväksymme ETA maan henkilökortin lennoillamme, emme hyväksy sitä itse tehdyissä check-in tapauksissa
Hassua sinäänsä sillä lensin Saksaan finskillä käyttäen pelkästään henkilökorttia. Ts. olisi mahdollista ettei minulta edes perinteistä passia löytyisikään.
Minulla ei ole mitään luottotietoja (sen paremmin posi- kuin negatiivisiakaan) enkä ole mitään takuita joutunut maksamaan (avasin kuukausi sitten ELisan liittymän datakäyttöön - kirjoittelen tätä juuri sen liittymän kautta).
Kyllä sulla on luottotiedot, niissä vaan ei ole merkintää maksuhäiriöistä. asiaan eivät myöskään mitenkään liity tulot tai velat. saunalahdella ainakin oli ohjeena että jos liittymän hankkijalla on luottotiedoissa merkintä maksuhäiriöistä, hänen tulee maksaa juurikin tuo pantti. Tämän voi tosiaan kiertää niin että ottaa líittymän jonkun muun nimiin. Silloin vain sitten laskut tulevat sen osoitteeseen, jonka nimissä liittymä on. Tämänkin voi kiertää avaamalla liittymän normaalisti ja muuttamalla laskutusosoitteen myöhemmin.
Suomalainen henkilökortti (se uudenmallinen ajokortin kokoinen, jossa on viimeinen voimassaolopäivä) käy täällä Saksassakin virallisena henkilöllisyystodistuksena.
Näin olen kokenut itsekin, eli nyt vaan hankkimaan luottokortti-henkkari Suomesta, toimii oikein hyvin täälläpäin esim. postipaketteja noudettaessa.
Kokemuksesta viisastuneena pieni varoitus mikäli käyttää Ryanairin lentoja. Henkilökortti EI kelpaa tässä tapauksessa Check 'n Go tarkastuksessa vaan siihen vaaditaan perinteinen passi (Check 'n Go = itse tehty online check-in +matkustus ainoastaan käsimatkatavaran kanssa). -Matti
Olen kuullut muilta matkustavaisilta samanlaista tarinaa. Lain mukaan henkkari riittää, mutta toisaalta kuljetusyhtiöllä lienee mahdollisuus sanella ehtonsa, eritoten jos ne ovat niita ns. pienellä kirjoitettuja.
E: "ehtonsa" = kysyä passia vaikka henkilötodistuksen pitäisi riittää.
Itsekin tuon henkilökortin meinaan hakea heti seuraavan suomen loman sattuessa kohdalle, ohessa lisätietoja:
Henkilökortit
Poliisi myöntää henkilökortteja, alaikäisen henkilökortteja ja väliaikaisia henkilökortteja. Henkilökorttiin voidaan lisätä sairausvakuutustiedot hakijan pyynnöstä. Voimassa olevia henkilökortteja voi olla kerrallaan vain yksi.
Henkilökortti haetaan kirjallisesti paikallispoliisilta. Henkilökorttihakemuksen voi jättää mihin tahansa poliisin lupapalvelupisteeseen.
Henkilökorttihakemus on jätettävä henkilökohtaisesti ja se on maksetaan hakemusta jätettäessä. Henkilökortti noudetaan mieluiten henkilökohtaisesti poliisilaitokselta. Henkilökortin voi noutaa myös valtuutettu asiamies tai se voidaan pyynnöstä lähettää hakijalle postitse.
Henkilökortti ja alaikäisen henkilökortti ovat voimassa 5 vuotta ja väliaikainen henkilökortti enintään neljä kuukautta. Ennen 1.3.1999 myönnettyjen henkilökorttien voimassaolo on päättynyt 31.12.2002.
Henkilökorttia haettaessa on oltava mukana
* 2 valokuvaa (mieluiten mustavalkoisia, joista hakijan tunnistaa hyvin)
* luotettava selvitys henkilöllisyydestä (esimerkiksi passi, henkilökortti tai ajokortti)
* mikäli hakija on alle 18-vuotias, huoltajien suostumus (paitsi ns. alaikäisen henkilökortti)
Maksut:
Henkilökortti 40 €
Alaikäisen henkilökortti 24 €
Väliaikainen henkilökortti 30 €
Hylkäävä päätös 23 €
Kommenttina ylläolevaan:
- luotettavaksi selvitykseksi henkilöllisyydestä ei kelpaa enää ajokortti, vaan pitää olla passi. Kuulema ovat muuttaneet sääntöjään hiljattain
- kortin saa 2-3 viikossa
- kuvan kanssa kannattaa olla huolellinen, kuvassa ei saa esim. olla minkäänlaista heijastusta silmälaseista, ja se ei saa olla liian vaalea
- ja jos olet hakemassa korttia Kilon poliisilta, älä oleta paikan passikuva-automaatin toimimista ennen lokakuuta, joten jos kuvasi hylätään, on parasta etsiä joku muu paikka, jossa kuvan voi ottaa....
nimim. yhden hakemuksen perjantaina jättänyt
paulatytto 11-09-06, 15:14 - ja jos olet hakemassa korttia Kilon poliisilta, älä oleta paikan passikuva-automaatin toimimista ennen lokakuuta, joten jos kuvasi hylätään, on parasta etsiä joku muu paikka, jossa kuvan voi ottaa....
Turun poliisiasemalla passikuva-automaatissa on huomautus, ettei automaatin kuva kelpaa passia varten.
Eli ei kannata ees yrittää missään automaateissa kuvauttaa itteään.
On menny sellaseks taiteen lajiks toi passikuvaus... Mies kävi just viime viikolla passikuvassa, ja hälle kerrottiin, että eräskin asiakas tuli poliisiasemalta maitojunalla takas, kun silmälasin pokan yläreuna oli liian lähellä silmän yläreunaa...
Turun poliisiasemalla passikuva-automaatissa on huomautus, ettei automaatin kuva kelpaa passia varten.
Eli ei kannata ees yrittää missään automaateissa kuvauttaa itteään.
On menny sellaseks taiteen lajiks toi passikuvaus...
Itse sain kyllä automaatilla otettua hyväksytyn kuvan, tosin pokat otin ihan suosiolla pois päästä.
Ihan kuin mä sitten ilman silmälaseja näyttäisin enemmän itseltäni, kuin silmälasit päässä minimaalisen pienen heijastuksen kanssa... Ihan älytöntä. :smt115
Savolainen 11-09-06, 16:40 Vanhin ja turhamaisin tyttäreni halusi passikuvauttaa ittensä ammattivalokuvaajalla. Sovittiin etukäteen, että tyttö maksaa sitten erotuksen. Mutta yllätys-yllätys: valokuvaliikkeen passikuvasarja oli jopa hieman halvempi kuin drogeriin pikakuvaus!
|