Puolen vuoden kokemuksella ei voi yleistää (kovin paljon :twisted: ) mutta siis: Frankfurt, puoli vuotta, Grundschule ja Gymnasium ovat ne, joista tähän mennessä on jotain tietoa.

Suomessa kodin ja koulun yhteistyötä hehkutetaan, hymistään ja kehutaan. Totuus on se, että kodilta ei vaadita paljon mitään - kirjat, kouluruoka, retket: kaikki järjestyy koulun puolelta. Jos kodin puolelta ei ole kiinnostusta, saa olla ihan rauhassa: lapselle järjestyy silti tukiopetusta. Vaikka haluaisi vaikuttaa tai osallistua, juuri mitään ei ole tehtävissä.

Täällä näyttää siltä, että jos vanhemmat/vanhempi käy vähän väliä koululla saattamassa lastaan aamulla ja vaihtaa samalla pari sanaa, pidetään Aktiivisena Huoltajana, joka on Kiinnostunut lasten koulunkäynnistä. Olen nähnyt jokseenkin saksantaidottoman huivipäänaisen, joka on halailuväleissä open kanssa, niin että ei sitä keilitaitoa/-taidottomuutta pidetä kovin tärkeänä. Kiinnostus se on kaiken A ja O. Tietenkin Omistautunut Vanhempi myös valvoo läksyjen tekoa. Tällaisille vanhemmille on esimerkiksi - tadaa - aikakauslehtiä! Jos haluaa panostaa lasten koulunkäyntiin, suhteellisen pienellä rahalla saa vaikka mitä apuvälineitä: preppauskirjoja, opetuspelejä, tietokoneohjelmia,..

Joo. Sitten jos vanhemmat eivät vahdi tuliko läksyt tehtyä, lapsi selkeästi putoaa kelkasta. Opettaja toruu kyllä, siitä ehkä lähetetään kirje kotiin ja kopio kirjeestä koulun kansioon jne. mutta enivei: läksyjen tekemättömyys sen kun jatkuu. Jos uskoo vapaaseen kasvatukseen, lapsi tulee kouluun eväänään karkkia, ei tee läksyjä ja piirtelee matikantunnilla kukkasia. Opettaja huokaisee viimeistään neljännellä luokalla ja tervemenoa Hauptschuleen.

Jos taas maahanmuuttaja-emo ramppaa koululla solkkaamassa miten älykäs ja nero lapsi onkaan, tiketti Gymnasiumiin irtoaa kyllä. Saattaa olla, että maahanmuuttajille suunnattua tukiopetusta ei juuri siinä nimenomaisessa koulussa voi saada, mutta hei: vanhemmathan sen koulun valitsevat?

Entäs vanhempien osallistuminen muuten? Luokan vanhemmista on PAKKO valita edustaja, ja sille varamies/-nainen. He sitten värväävät tarpeen mukaan muitakin vanhempia remmiin. Ei sellaista retkeä, tapahtumaa tai juhlaa, jossa ei vanhemmilla olisi ainakin puolet vetovastuusta. Vanhemmat keräävät rahaa luokan kassaan (Suomessa järkättiin aina suuritöisiä mutta pienituottoisisa myyjäisiä - täällä pyydettiin 10-20€/nenä) ja rahalla sitten esimerkiksi ostetaan kivennäisvettä koreittain luokkaan, tai värikyniä, tai maksetaan bussimaksuja retkeä varten. Koulun urheilupäivänä joka ständillä on vanhempia valvomassa ja ohjaamassa. OK, täällä kotiäitejä on enemmän kuin Suomessa, mutta -

- alan vähitellen pitää suomalaista systeemiä jossain määrin holhoavana, siinä missä täkäläistä liiankin piittaamattomana. Suomessa puhutaan kauniisti syrjäytymisestä, mutta 20% peruskoululaisista päättää yhdeksännen luokan armovitosten turvin - kiusattuaan sitä ennen lahjakkaampia vuosikaudet mölyämällä luokassa. En kannata sitä, että valinta vuohiin ja lampaisiin tehdään jo kymmenvuotiaana. En kannata sitä, että pitäisi olla 17-vuotiaana ylioppilas. Itse olisin kuitenkin aikoinani itkenyt ilosta hunajaa, jos olisin päässyt eroon luokan idiooteimmista analfabeeteista ennen yläasteelle siirtymistä ;)

Olen törmännyt kahteen rehtoriin, jotka uskovat, että kyllä se lapsi siitä oppii saksaa(kin) kun kerran vanhemmat noin tarmokkaasti sitä uskovat. Ja MONEEN opettajaan, jotka kauhistelevat miten paljon VAIKEUKSIA lapsilla onkaan. :roll:

Saksassa on jokaisella osavaltiolla ihan omat koululakinsa ja tietenkin ihan omat kirjansa, Lehrplanit ja tutkinnot. Jopa kaunokirjoitus on erilainen. Muuttaessamme lännestä itään, täytyi esikoisen opetella Grundschulessaan aivan toisenlainen kirjainten kirjoitus. Myös se "Rechtschreibreform" otettiin joissain osavaltioissa aikaisemmin käyttöön kuin muissa. Ja tokari tulee jossakin jo ekaluokalla, jossain vasta kolmannella.

Äitileppis, kutsu lastesi luokkakavereita kylään vaikka leikkimään. Läksythän lapset voisivat tehdä sitten vaikka yhdessä. Yritä päästä vaikka vain yhden kerran Suomi-kouluun. Siellä on mahdollisuus tutustua muihin ulkosuomalaisäiteihin. Ja ehkä juuri sieltä löytyy tukiopettaja vaikka niistä
vanhemmista suomikoululaisista, jotka tuntevat saks. koulusysteemin. Aivan varmasti saat neuvoja ja apua.

Läksyjen tekemisestä sen verran, että tuossa kolleega sanoi ettei heidän muksujen koulussa riitä että ne on tehty vaan vanhempien pitää tarkastaa että ne on tehty myös oikein eli mitään virheitä ei saa olla. Niin että vanhemmatko sitten viime kädessä tekevät kakaroiden läksyt??? En enää ihmettele Pisa-tutkimuksen tuloksia. :shock:

Meillä on se sama (suomalainen?) tapa kuin ennen kotonani: lapset tekevät läksynsä itse. Jo Grundschulessa. Sitä ei ymmärtänyt kukaan muu koululapsen äiti Saksassa. He nimittäin viettivät iltapäivän lapsensa vierellä kontrolloiden ja harjoitellen vaikka oikeinkirjoitusta. Sinänsä ok, mutta minusta se tuntui pakkotyöltä. Ja se kostautuu helposti: lapsi saattaa mellakoida ja käyttää läksyjä kiristyksenä. Meidän lapset eivät olisi edes suostuneet tekemään kotitehtäviään silmieni alla. Minä kärräsin omat ja vieraat lapset mieluummin läksyjen jälkeen kirjastoon. Usein parikin kertaa viikossa, sillä lapsistakin oli siellä kivaa. Kaikki lapsemme lukevat vieläkin paljon. Se on suuri asia.

Alaluokkalaisina lapset tosin tykkäsivät tehdä läksynsä minun lähettyvilläni, ja tietysti vilkaisin välillä, mitä jälkeä oli tullut. Mutta loppujen lopuksi lapsetkin tietävät, että koulu on heidän ihan oma alueensa. Äidit vain sekoittavat heidän läksymetodiaan.

Vitos-kutosluokalla jokainen alkoi tehdä läksynsä huoneessaan. Tietenkin he voivat kysyä neuvoja, -minun erikoisalani on muusisella puolella ja kirjallisuus, isäpappa taas on vaeltava historiankirja. Mutta on itsestään selvää, että vain itte lukemalla sitä oppii. Kaikkein tärkeintä on opettajan herättämä kiinnostus aineesen. Valitettavasti sellaisia opeja on liian vähän. Mutta sentään on.

Täällä idässä ainakin jotain ysiluokkaan (gymnaasissa) saakka on opeilla tapana kontrolloida läksyt. Jos ne on jäänyt kuusi kertaa tekemättä vuoden aikana, saa lapsi kutosen osa-arvosanaksi. Meidän lapsia se ei ole häirinnyt tai kauhistattunut. Me vanhemmat kun ei rangaista huonoista numeroista. Eihän lapset rangaistuksista viisastu.

Keskimmäisellä on ollut matematiikkaongelma, ja siihen värväsin eläkkeellä olevan ent. matikanopen. Eihän me vanhat kotimetusalemit osata enää mitään. Nyt hän on taas päässyt kelkkaan: eilen tuli 10 pistettä matikassa. Tyttö on 12. luokalla, jolloin on pistesysteemi. Esim. 15 pistettä on 1+, 12 pistettä on tasan kakkonen ja niin edelleen. Tämä pistesysteemi on muuten reilumpaa kuin täysnumeroarvosanat.

Itsenäinen läksyjenteko on mielestäni hyvä pohja koko kasvatukseen. Lapsi tietää, että apua saa tarvittaessa, mutta saa myös mahdollisuuden kehittää oman oppimismetodin ja -tahdin.

*Hieroo käsiään yhteen* Jaahas, ottakaapa mukava asento niin täältä pesee...

No ei vaan, ne jotka aiheesta ovat kiinnostuneet, ovat varmaan minunkin kommenttini lukeneet. Mutta vielä lisäselvityksiä hieman.

Vanhin tyttäreni kertoi juuri (hänet on kaksi kertaa pyydetty jonnekkin kaveriporukkaan) että täällä sovitaan menot kaksi viikkoa ennen ja kavereita ei kylään juuri kutsuta.
Läsyihin menee niin paljon aikaa, ettei kukaan ehdi viikolla ulos. Ja kun minä en niissä läsyissä osaa auttaa ja mies tulee kuuden- kahdeksan välillä kotiin, menevät läksyjen teot ja leikkimisaika ristiin.
Kukaan ei asu lähellä ja eivätpä mukaan pyytele.

Pienemmillä sama juttu. Pojan luokkakaveri käy pyytelemässä ulos, asuu vieressä, mutta hänellä on joku adhd aivan varmasti ja oma rauhallisempi poika ei vain viihdy hänen seurassaan. Enkä ihmettele, poika saa kadulla vanhempienkin läsnäollessa potkia palloa täysiä autoja päin. Meidän poika ei saa.

Minä olen myös nannyn tavoin törmännyt kahteen vastaavien koulujen rehtoreihin, jotka ovat ottaneet suomalaiset lapset, joilla on hyvät todistukset avosylin vastaan. Ja niihin opettajiin, jotka kuukauden kuluttua pyörittelevät päätään, kun eivät lapset vielä saksaa osaa ja kun on niiiiiiin vaikeaa. Voi ...

Vanhin tytär oli lukenut saksaa nelänneltä asti, eli kaksi vuotta, mutta ensinnäkin nämä puhuvat täällä aivan eri lailla, kun suomessa ja eihän siinä kahdessa vuodessa opita kuin minä, sinä ja hän...ja muutamia sanoja.

Olemmehan monta kertaa täälläkin lukeneet, kun aikuiset ihmiset jotka ovat lukeneet lukiossa tai yläasteella saksaa, eivät kuulemma osanneet kieltä tänne tullessaan kuitenkaan.

Lippuja eikä lappuja tule kotiin, ei saksaksi eikä englanniksi. Sanotaan asiat saksaksi lapselle ja sitten vanhemmat ohimennen kyselevät jutuista minulta. Ainoa poikkeus on nuoremman tyttären opettaja, joka silloin tällöin laittaa lapun ja hänen tyttärensä on koululla auttamassa.

Ala-asteen äidit ovatkin järjestäytyneet hyvin.

Täällä koulussa ketään ei kiinnosta ja suurin syntini ei ole katolisessa koulussa se, etten kuulu katoliseen uskontoon, vaan se, etten puhu saksaa. Aina vaan vähemmän kiinnostaa opiskella kieltä...

Lisäksi, koti alkaa vasta nyt olemaan kunnossa. Vielä viimeisiä verhoja ompelen. Muuttokuormahan meille tuli vasta äskettäin, joten on tuota muutakin puuhaa ollut. Kun asunto on kunnossa, voivat kaikki rentoutua sen suhteen ja jatkaa "normaalia" elämää.

Miksi saksalaiset sanovat että ei ole ongelmaa, jos ongelmia on??? Ovatko he niin tyhmiä, vaiko vain niin ulkokultaisia??? Ja pitäsisikö minun nyt ostaa joku "saksanlaisen ihmisen aakkoset", että tietäisin milloin kyllä on kyllä ja milloin ei :-(

Aika pahasti liiraa, jos kouluun ei voi luottaa. Sieltä se lähtee.

No sitten luokkarauha. Lapset kertovat, että joskus on hiljaistakin. Mutta ne kerrat, kun olen käynyt, ajellaan luokassa potkulaudalla, huudetaan ja juostaan ympäri luokkaa. Hieman ovat lapset levottomia, kun koulu päättyy. Oman vaikutuksensa tuovat siihen tietysti ne karkkieväät, mitä toisilla on. Ja ne karkit, mitä opettaja jakelee...MUR!

Eilen oli pojalla hammaslääkäri. Kukaan ei kertonut meille tai pojalle asiasta. Miettikääpä lapsen kannalta, miltä on tuntunut lähteä luokasta "johonkin" ja joutua hammaslääkärin käsittelyyn: saksaksi. Poika oli lievästi järkyttynyt tavasta, jolla asia hoidettiin.

On ihaniakin opettajia. Mutta paljon myös niitä, jotka eivät esim. odota edes vanhimman tyttäreni yritystä vastata saksaksi. Kääntyvät pois ja jatkavat puhettaan. Eli olemme riippa, lisätyö, vaiva. Ja lapsetkin kyllä huomaavat sen.
Vanhemmille kyllä hymyillään, mutta yhtä filmausta koko koulumaailma.

Ja arvatkaa vaan kaksi kertaa, onko minusta tai miehestäni sanomaan suoria sanoja: ei. Emmekä toisekseen halua polttaa siltoja takanamme. Hankala äiti kerran, aina hankala äiti ja saksalaisten kiron mielenlaadun tuntien, se näkyy lasten numeroissa. '
Jospa pe...hyvä käytöskin näkyisi...

Oikeasti, olen sairaan pettynyt täkäläiseen kouluun. Ja minä suomalaisena luotin siihen, mitä puhuttiin. Oltiin kannustavia jne...
Minä oikeasti oletin, että koska kielen oppiminen ei meille ole ongelma, eivät muutkaan siitä sellaista tekisi. Lapset oppivat, mutta eivät kuukaudessa.
Ja mehän emme lasten läksyjä valmiiksi tee. Piste.

Kovista puheistani huolimatta, yritän myös ymmärtää opettajien kantaa asiaan ja nähdä sitä heidän silmin (myöskään siksi emme sano mitään). Mutta vaikeaa se on, kun eivät ymmärrä, että kyseessä on lapsi. Siis lapsi!

Mutta ehkäpä saksassa lapsi ei olekkaan mitään...,

Ja arvatkaa vaan kaksi kertaa, onko minusta tai miehestäni sanomaan suoria sanoja: ei. ..Emmekä toisekseen halua polttaa siltoja takanamme... Hankala äiti kerran, aina hankala äiti ja saksalaisten kiron mielenlaadun tuntien, se näkyy lasten numeroissa. '
Jospa pe...hyvä käytöskin näkyisi...

....yritän myös ymmärtää opettajien kantaa asiaan ... (myöskään siksi emme sano mitään).

Tässä on paraatiesimerkki kahden kulttuurin kohtaamisesta. Saksalainen keskustelu-, väittely- ja riitelykulttuuri on todella paljon erilainen kuin suomalainen.

Mielipidettään ilmaisevaa ja osallistuvaa ihmistä ei täällä koeta hankalana. Päin vastoin. Ja koulussahan on vielä kysymys omien lastensa hyvinvoinnista. SILLOIN on kaikki sallittua!!!

Ja olen Nannyoggin kanssa täysin samaa mieltä tuosta vanhempien osallistumisesta; sillä todella ON merkitystä tässä maassa.

Katsokaa ympärillene, ketkä luokassanne ovat niitä vanhempainedustajia?
Saanko arvata?
Äitejä, joiden lapset eivät ihan niihin luokan priimuksiin kuulu (tai joilla on jopa juuri tällainen häirikkö-adhd-lapsi)?
Vai isät, jotka joko ovat kunnallispoliitikkassa mukana ja aikovat sinne ensikaudella, tai joilla on jokin "palveluyritys" kuten asinajajat, veroneuvojat, arkkitehdit, hammaslääkärit ym. ym.?

Eli täällä koetaan vainhempainedustajuus paikkana, jossa voidaan todella vaikuttaa. Joko suoraan oman lapsen kouluarvosanoihin, omaan tunnettavuusarvoon tai oman yrityksen tunnetuksi tulemiseen.

Näin ollen hiljaa istuviin vanhempiin suhtaudutaan enemmänkin varauksella kuin niihin, jotka ovat ns. hankalia.

Kaikella on tietysti myös rajansa. Jos yksi ja sama isä aina pajattaa siitä, kun "heidän Sonjan jumppapussia potkittiin toissa vuonna isolla välitunnilla"; ei siihen viimeistään kolmantena vuonna enää kukaan jaksa kiinnittää huomiota.

Äitileppis, jos Sinusta siis tuntuu siltä, että lapsiasi kohdellaan koulussa jotenkin kaltoin, Sinun ON ilmoitettava tästä ensin opettajalle. Jos tämä ei tunnu auttavan mitään, vaan sama tyyli jatkuu, Sinun ON ilmoitettava tästä koulun rehtorille. Jos vielä mitenkään mahdollista, kirjallisesti!

Jupina ei tässä koulusysteemissä auta mitään, se on päästettävä ilmoille ja kohdistettava oikeisiin ihmisiin.

Kylläpäs alkoi pelottamaan nämä koulujutut !.

Kertokaapas millä tavalla sitten voisi lapsilleen valita hyvän koulun jos kaikki opettajat/rehtori sanoo "joojoota", mutta jo kuukauden päästä homma ei menekään niin kuin pitäisi ?. Kuinka yleensä voisi kartoittaa jostain kaupungista esim. mikä Grundschule sopisi suomalaiselle, vielä saksaa osaamattomalle, lapselle ?. Ettei nyt joutuisi johonkin pohjasakkakouluun, jossa opettajat ja oppilaat on mitä on...

Rankkaa yleistystä ehkä, mutta tämä on aika tärkeä(=tärkein) asia, kun on pari kouluikäistä vekaraa.

Kaikki vinkit ja tiedot otetaan vastaan, erityisesti Ulmin seudulla asuvilta !.

Saara. Jos todella on noin, kuin ilmoitit, yhdyn Rädyn sanoihin. Ainakin koulumaailman osalta. Minut on opetettu kohteliaaksi ihmiseksi, arvostan diplomatiaa ja jos se on suomalainen erityispiirre...

No maassa maan tavalla. Vai...

Mitä on vaikuttaa? Vaikuttaa samalla tavalla, että sonta laitetaan kiertämään? Itse kierrättäisin mielumin sitä hyvää. Pitääkö kuitenkin siis antaa periksi periaatteilleen ja opetella uusia (huonoksi näkemiään) tapoja.

Mielipiteiden esittämisessä on se hyvä puoli, että meillä jokaisella on oikeus omaamme. Oli se millainen tahansa.
Kenenlläkään ei ole oikeutta arvostella, jos omat kokemukset ovat olleet hyvät, eikä ymmärrä toisen huonoja kokemuksia. Silloin on todella helppoa sanoa, että vika on itsessä.
Kuitenkin, yritän katsoa kiukustani huolimatta laajempia kokonaisuuksia ja tässäkin oppii koko ajan. Siitä uudesta kulttuurista, kuitenkaan omia näkökantojaan ja tärkeinä pitämiään asioita unohtamatta.

En ole valmis vetämään hirttoköyttä kaulaani, jollen ole varma, että juuri näissä kouluissa se hyödyttäisi lapsiani.

Ehkäpä maa ei siis ole oikea meille...lapsilleni...kun kouluasiat hiertävät??? Noh...kuten sanoin, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.

Suomalaista koulua en ylistä vastapainoksi tässä. Joka maalla on omat ongelmansa. Kuitenkin koen saksalaisen kaksinaismoraalin ja huonon käyttäytymisen (lasta jopa vahingoittavan) tämän maan koulujen suurimmaksi ongelmaksi.
Kuten myös aiemmin sanoin, aloitamme suomalaisen peruskoulun jossain vaiheessa luultavimmin, joka on minun vahvin kannanottoni saksalaista koulutusta vastaan...ellei jokin radikaalisti muutu.

Katsotaan.

Kummeli! Vastaan sinulle erikseen.

Se, että minulla on huonoja kokemuksia, ei tarkoita, että sinulla pitäisi olla. On vaikeaa välillä laittaa asioita jollekkin viivalle. Itse valitsimme asumismukavuussyistä pikkukaupungin, kun luulen, että isommilla kouluilla olisi ollut mahdollisuus "tukea" meitä enemmän...tai ainakin valmiuksia siihen.

Pienten koulussa meitä yritetään auttaa. Ottaa vain yksi ope siellä päähän, joten ei paha saldo ;-).

Oma sääli gymnaasiumia käyvää tyttöä kohtaan sumentaa ehkä minun loogista ajattelukykyäni. Olen kuin tiikeriäiti.

Älä nyt minun jutuistani pelästy. Suosittelen, että säästätte jonkin verran "muuttorahoista" ja hankitte heti lapsille yksityisopettajat saksankieleen. Meidänkin tilanteemme ollisi eri, jos heti olisimme alusta asti tehneet niin. Tai olihan meillä, mutta ei kovin kummoinen lapsille (tottunut opettamaan aikuisia ehkä...).
Nyt etsimme uutta/ uusia ratkaisuja.

Vaikeudet helpottavat heti, kun kieli on edes jotenkin hallussa, itse uskon noin ja kokeneet ovat vihjanneet niin :-).

Minä olen kuin kävelevä psykologian kirja tällä hetkellä ja minun mukaani voisi kirjoittaa: "kaikki kulttuurishokista" :D...joten, ne joita pelottaa tai suututtaa kirjoitteluni, lohdutan, että normaali reaktio menossa, ei mitään kummempaa.

Tsemppiä teille!!!

Omilla lapsillani ei ole ollut kielivaikeuksia, kun ovat täällä syntyneitä ja kasvaneita, mutta vanhemalla tyttärellä oli alaluokilla suuria keskittymisvaikeuksia ja lievä lukihäiriökin haittasi koulunkäyntiä alkuun aika pahasti. (ei diagnoosia eikä terapiaa koulun puolesta...äidin piti tämäkin huomata)

Oma kokemukseni on että avoin keskustelu yleensä vie asioita eteenpäin. Opettaja ymmärtää paremmin, mistä on kysymys ja ratkaisuja löytyy, vaikka koululla ei olekaan rahaa tukiopetukseen.
Lähden keskusteluun yleensä diplomaattisesti neuvoa kysyvänä, en valittavana tai syyttävänä osapuolena. Se ei ole minun tyyliäni. Olen vain kerran törmännyt opettajaan, jonka kansaa ei todellakaan voinut keskustella.

Jos keskustelu opettajan, vanhempien edustajan (Elternvertreter), rehtorin ja/tai neuvovan opettajan kanssa (Beratungslehrer) ei tuo tulosta, joskus on pakko vaihtaa koulua tai luokkaa. Huonon tilanteen ei saa antaa jatkua liian kauan, se vahingoittaa lasta ja kotirauhaa.
Naapurustosta on siirretty lapsia vanhempien pyynnöstä toiselle rinnakkaisluokalle, alemmalle luokalle, eri kouluun, erityisluokalle ja luki-luokalle lähikaupunkiin. Kyläkoulu itse ei ehdota siirtoja.

Kielivaikeudet menevät ohi, mutta jos lapseen suhtaudutaan sopeutumisvaiheessa välinpitämättömästi ja nuivasti, on syytä harkita vaihtoa...

Täytyy muistaa että täkäläisillä opeilla on usein yli 30 lasta luokassa, ei koulukuraattoria, ei terveydehoitajaa, ei kouluavustajaa tms. tukena.
Mutta jos halua löytyy, löytyy keinojakin vaikka koululla ei olisi rahaa: Nuoremman tyttäreni "gymnasiumissa" käytetään 11-luokkalaisia tukiopettajina ja läksyjen luvun valvojina hyppytunneilla. Eivät taida saada muuta kuin maininnan todistukseen. Jokainen viidesluokkalainen saa kouluvuoden alussa 6. tai 7.-luokkalaisen kummin, joka näyttää paikat ja kertoo koulun tavoista.

Liisa

Jawohl. On ollut ilo huomata, miten pieneenkin yhteydenottoon tulee heti iloinen, hersyvä vastaus useimmilta opettajilta. Tässä pari päivää sitten laitoin tyttären mukana Gymnasiumin bilsanopelle lappusen, että koittakaa kestää, vaikka lapseni ei osaakaan saksaa hyvin, ovat asiat hallussa ja luontoharrastus antaa hyvää tukea oppimiselle. Opettaja soitti heti riemuissaan, ja sovimme että jatkossa käymme keskustelua sähköpostitse (pyysin sitä, kun oma saksanpuhumiseni on puhelimessa todella hirveää). Bilsanope myös vakuuttui 10 minuutin puhelun aikana siitä, että perheemme on Lasta Tukeva Hyvä Perhe, ja kertoi että aikoo keskustella tästä myös luokanvalvojan ja saksanopen kanssa.

Ynnä pyysi anteeksi sitä, että 32 oppilaan luokassa hänellä ei ole aikaa tukea lastani (ihan kuin se olisi hänen vallassaan?)

Tapasin pari päivää sitten toisen lapseni opettajan, ja kerroin että neiti on taantunut jostakin systä (stressi) niin, että kertotaulu ei suju ollenkaan vaikka keväällä Suomessa osasi. Siksi jakolaskukaan ei tietnekään suju. Opettaja antoi seuraavana päivänä lapselle oman kertotaulu-harjoituskirjan, ja kertoi että hän opiskelee nyt tätä eikä jakolaskua. Tämä on ihan meidän oma juttu nyt ja tietenkin jossain vaiheessa pitää ottaa kiinni muut siinä jakolaskussakin - toisaalta, käsi sydämelle, saksalaisen Grundschulen opiskeluvauhti ei päätä huimaa ja kiinniotto sujuu varmaan nopsaan.

Nämä ovat pieniä esimerkkejä. Ellei itse ota vastuuta lapsensa oppimisesta, ei sitä kukaan muukaan tee - se on suuri ero suomalaiseen järjestelmään. Enkä tarkoita että kaikkien on pakko valvoa lastensa läksyjä - lapset ovat erilaisia, ja mikä toimii yhdessä perheessä, menee reilusti metsään toisessa ;) Jonkinlaista kiinnostusta tarvitaan kuitenkin.

Äitileppis: ymmärrän, mitä tarkoitat. Voit vallan hyvin pyytää opettajalta tapaamista illalla/aikaisin aamulla, ja ottaa miehesi tai jonkun muun (Suomikoulusta löytyy varmaan "joku") mukaan tulkiksi. Kerrot, että haluaisitte vinkkejä miten voisitte tukea lapsianne tässä alkuvaiheessa, ja kysäiset tietääkö (opettaja, rehtori) jonkun yksityisopettajan tai opiskelijan. Eivät ne tiedä ;) mutta ilahtuvat kun saavat tietää, että Nämä Vanhemmat Välittävät (eivätkä aio perustaa Saksaan mitään kulttuurista blokkia tai asuinaluetta jossa saksanpuhuminen olisi kielletty ;) )

Neuvoa kysyvä vanhempi on opettajien mielestä superhyvä tyyppi, jonka lapsi tulee varmasti menestymään.

Pitääkö kuitenkin siis antaa periksi periaatteilleen ja opetella uusia (huonoksi näkemiään) tapoja.

Ei missään ihmeessä; sehän olisi ihan kauheaa, jos maanvaihdon takia muuttaa omaa persoonaansa :P. Mutta vaikka sananlasku sanookin, että puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa, ei Saksassa saa olla niin "kultainen" ihminen.

Ehkäpä maa ei siis ole oikea meille...lapsilleni...kun kouluasiat hiertävät??? Ei missään nimessä kannata nyt heti luopua, Saksassa in niin paljon kivaakin nähtävää ja koettavaa, että olis sääli, jos kaikki jäisi näkemättä. Ja koulu on lapsille alussa varmasti hankalaa, mutta kuten moni täällä foorumillakin toteaa, lapset ovat super-sopeutujia ja kaikki loksahtaa heillä aivan varmasti paikoilleen. Koita kestää ensimmäinen lukukausi, toinen tulee varmasti jo olempaan helpompaa.

Joka maalla on omat ongelmansa. Kuitenkin koen saksalaisen kaksinaismoraalin ...
Tuo tuntuu NIIIN tutulta; ehkä noin ensimmäiset 10 vuotta ajattelin juuri samoin. Nyt - satojen tuntien keskustelujen, väittelyjen, kinastelujen jälkeen - olen tullut siihen tulokseen, että tämä on saksalaisen diplomatiaa. Samoista motiiveista kuin suomalainen ei sano mitään, saksalainen pajattaa jotain mitä sylki suuhun tuo - pääasia: ei tarvitse puhua itse asiasta, joka saattaisi loukata vastapäätä olevaa. :P :P

Neuvoa kysyvä vanhempi on opettajien mielestä superhyvä tyyppi, jonka lapsi tulee varmasti menestymään.

Mutta, jos lapsi (lapset) käyvät saksalaista koulua vain pari vuotta ja sen jälkeen perhe tod. näk. palaa Suomeen (tai muuttaa muuhun maahan), niin mitä ihmeen väliä saksalaisilla todistuksen arvosanoilla on? Eihän Suomen sisälläkään arvosanoja voi keskenään verrata, ei edes luokkien välillä. Joku ope antaa hövelimmin hyviä arvosanoja kuin toinen, koulun tasosta ja vaatimuksista puhumattakaan.

Mutta, jos lapsi (lapset) käyvät saksalaista koulua vain pari vuotta ja sen jälkeen perhe tod. näk. palaa Suomeen (tai muuttaa muuhun maahan), niin mitä ihmeen väliä saksalaisilla todistuksen arvosanoilla on?

Totta - mutta kerropa se lapselle ;) No ei vaan, oikeasti aika hyvä pointti: jos ei aio olla täällä kauan, voi turvautua kotiperuskouluun. Toisaalta koulunkäyntiin liittyy niin paljon muuta (ryhmän, tungoksen ja typeryyksien sietäminen, säännöllisyys, kaverisuhteet,..) että koulussa kannattaa silti käydä hengailemassa.

Me taas aiomme jäädä tänne, niin että sikäli meillä on eri tilanne.

Niin... eihän kukaan halua saada huonoja numeroita, ei aikuiset eikä lapset, jos se johtuu jonkin sortin syrjimisestä tai epäoikeudenmukaisuudesta. En tullut ajatelleeksi tätä. Tietenkin jokainen meistä haluaisi olla menestynyt ja suosittu. Niin töissä kuin koulussakin.

TUli mieleen vielä yksi juttu, kiitos satuJohannan kommentin :) - keväällä tytöt ehtivät olla koulussa 2kk ennen kesälomaa, ja opettajat jättivät suurimman osan aineista arvostelematta ja kirjoittivat todistukseen nätisti että on oltu vasta vähän aikaa saksassa. Kuvaamataidosta, matikasta jne. tuli hyviä numeroita, ja sehän tuntui hienolta :)

:D Tyttäreni on jo ajat sitten jättänyt Grundschulen taakseen ja on tällä hetkellä lukiossa. Grunschulesta jäi mieleen, että ei siellä tainnut olla vanhempien iltoja, joita viime vuodet ylemmillä luokilla on. Ja edelleen, että tuijotettiin paljon siihen, mihin kouluun opettaja ajallaan antaa suosituksen. Sitähän ei mennä niin vaan ilman paperia virallisesti minnekkään. Tai on siellä pieni pakotie nimeltään omavastuu. Jos vanhemmat ovat sitä mieltä, että lapsi kuuluu muualle kuin Hauptschuleen ja suositusta ei ole, niin kokeilla voi. Vaihtaahan voi aina joko alas tai ylöspäin. Viime viikolla oli kurssimuotoisen lukion vanhempien ilta ja vastaava opettaja antoi privaattinumeronsa julki, johon hänelle voi soittaa tarvittaessa. Ihmettelin positiivisesti. Olen aina puhunut lapselleni suomea, ja välillä se on matchingkieltä, jos tulee saksaksi helpommin. Mutta olen pitänyt 17 vuotta lujasti periaatteesta kiinni ja huoleni siitä, osaako hän myös kirjoittaa suomen kieltä, ovat haihtuneet. Lappusissa, joita hän minulle silloin tällöin jättää, jos on eri menot, on hyvää ja melkein aina virheetöntä kieltä. Sanonnat, esim. "pistän kengät päälle" tai "rahanpala" suoraan Geldstück'istä käännettynä, eivät maailmaa kaada. Kieliasiaa näinkin päin.

anteeksi että mie saksalaisena sanon tälle koulun asialle mitään:(ja sen liisäksi pyydän anteeksi että suomen kieleni ei ole niin hyvä)
----
ehkäpä pieni kaupunki on maahanmuutajoille huonempi kuin suurempi kaupunki, koska siellä on uusein Ü-klasse(Übergangsklasse), jossa pääaine on saksaa vieraana kielenä.
____
ehkäpä on vähän "hassu" tyyli suomalaisille että ope pitää vanhempien juttelun tulemisesta. kyllä yleinen ope miettii että vanhemmat tulevat puhumaan jos siellä on mitään ongelmaa, ei toisenpäin...kun ope kirjoittaa/soittaa, lapsi on jo kaadunut kaivoon(saksan sananparsa) eli ongelmat ovat jo ylimääräisesti suuria.
----
kyllä ymmärrän että te( eli ainakin muutamia) ootte "epätyytyväinen" ...mutta mun pitää sanoa että saksan koulusyysteemi on mun tyttärelle paljon paremmin!!! ja mie vihan suomen koulusyysteemi...

saksassa hän pääsi 5vt:na kouluun, oli nuorin ja paras luokassa ja me olimme open kanssa mietimässä käymään heti 2ssa luokassa...silloin sain työtä suomessa...
liian nuori! ei saa käydä koulussa... esikoulu-sama juttu:ei saa liian nuori!!!!!!!

mun tyttäreni piti käydä päiväkodille, jossa hän ei käynyt (mitä on/oli mulle ihan selvä), siksi hän oli koko päivä itsenä kotona...kotona hän teki 3.luokan tehtiviä mutta ei saa käydä ekassa!
pakko oli lähteä takaisin saksaan koska hän oli masentunut siellä!

miksi koulu-kykyvä lapsi ei saa käydä koulussa?(hän osasi silloin hyvin suomea, sitäkään oli syytä) onneksi se on tässä eri( 12vt:na vielä 8.:ssa pian 9.luokassa)
-------------
anteeksi mutta mie olen niin vihainen tälle asialle --mie rakastan s/Suomea, mutta en voi elää siellä koulusysteemin vuoksi!

mutta toisenpäin osaan ymmärtää että aidille huono koulu-viihdyminen on hirveä tärkeä asia!
------------
anteeksi että 1.viestini on selläinen...
terv
jj:n ja kk:n aiti

Tuo on NIIN totta: Suomessa on hyviä tukitoimia huonoille / heikoille / tyhmille / erilaisille oppijoille (erilainen oppija ei tarkoita tyhmää), mutta lahjakkaille ei mitään. Moni lahjakas tylsistyy koulussa ja alkaa häiriköidä, koska motivaatiota ei ole. Olen Suomessa kuulunut kahden kaupungin koululautakuntiin, koulujen johtokuntiin jne. ja täytyy sanoa, että niin kauan kuin demarit jyräävät, parannusta ei ole odotettavissa :evil: joillekin lahjakkaiden erityisluokka on aatteellisesti täysin mahdoton ajatus.

Ennen kuin joku vetää pavun nenäänsä, totean, että tunnen mukavia demareitakin. Ryhmäkuri kuitenkin ajaa kaiken ylitse, kun kyse on koulutuspolitiikasta.

pp:n ja kk:n äiti - sinun suomesi on parempaa kuin minun saksani, ja silti minäkin pärjään saksallani ;) Älä turhaan pyytele anteeksi!

Moi nannyogg!

kiiitos...pelotin että kaikki alkavat vihaa mua...(ja siitä ihan alusta asti)
..sitten en pyydä tätä kertaa "anteeksi" ;-)

terv
jj:n ja kk:n äiti

Otsikko on eilisen Rheinische Postista. Monheimin kansalaisopisto tarjoaa latinankursseja otsikolla "Wie sage ich's meinem Kind auf Latein?" ... "Er soll Eltern ohne Vorkenntnisse den Einstieg in die lateinische sprache bieten, damit sie ihren Kindern helfen können."

Tulee vain mieleen, että kurssiin uhratut varat olisi ehkä voinut ohjata suoremminkin koulujen latinanopetuksen hyväksi.