View Full Version : Lapsen kanssa matkustamisesta
En nyt tiedä mahtaako kenelläkään olla kokemusta mutta täällä lienee ihmisiä jotka matkustavat paljon ja muutenkin kovin fiksua porukkaa :-D
Eli olen lähdössä reilun kuukauden kuluttua poikani kanssa Suomeen vajaaksi pariksi viikoksi. Mietin tässä että mahtaakohan jossain päässä tulla jotain ongelmia siitä että a)pojalla on eri sukunimi kuin minulla b)pojalla on Saksan ja minulla Suomen passi. Emme siis ole pojan isän kanssa naimisissa. Edellisen kerran kävimme Suomessa koko perhe, silloin ei mitään ongelmia ollut koska isällä on sama sukunimi ja saman maan kansalaisuus kuin pojalla.
Passista tai mistään tavallisista asiakirjoistahan ei käy selville että olen pojan äiti, joten voisin matkustaa kenen tahansa(kaapatun)saksalaislapsen kanssa...Muistissa on tuttavaperheen pojan ameriikanreissu reilun vuoden takaa, silloin poika oli matkaamassa isänsä kanssa kahdestaan ja hirveällä kiireellä piti äidin faksata Düsseldorfiin suostumustaan toisena huoltajana siihen että poika matkaa isän kanssa kahden, melkein jäivät koneesta sen takia. Sinne rapakon taakse on toki hiukan tarkat kontrollit kuin leppoisaan suomenmaahan mutta kävipä silti tällainen mielessä.
Kai tätä voisi ihan jostain viranomaisiltakin kysyä mutta ajattelin aloittaa täältä kun täältä tuntuu löytyvän melkein joka asiasta tietoa :P
Tietoa minulla ei ole, mutta luulisin, että Suomeen matkustettaessa ei ongelmia tule. Minulla oli kerran poikani kanssa matkustaessa pojan kaveri mukana ja tämän vanhemmilta saatu paperi, jossa he kahden todistajan kanssa todistivat, että antavat lapsensa minun mukaani matkalle. Ota lapsesi isän allekirjoittama suostumus ja allekirjoituksen kahden henkilön vahvistava paperi mukaan, niin ei tule mitään komplikaatioita.
Selvitin (tai siis yritin) tätä lapsen kuskaamista syksyllä ja tulos oli että ei ole oikeen ketään tahoa jolta kysyisi -> lähinnä neuvoivat (UM & Rajavartiolaitos & matkatoimistojen henkilöstö) kysymään lentoyhtiöltä että ottaako kyytiin lapsen "muukalaisen" toimiessa saattajana.
Tulos oli että kirjoitin semmoisen vapaamuotoisen valtakirjan kielinä suomi, saksa ja englanti (Tyyliin N.N. +passinro saa saattaa lapseni M.M.+passinumero silloin ja silloin sieltä sinne), jonka sitten allekirjoitin vaimon kanssa.
Nyt on pari kertaa testattu eikä kukaan mitään valtakirjoja ole kysynyt vaikka kertaakaan matkustajien sukunimet (saattaja(t) + lapsi) eivät olleet samoja. Ei taida enää EU-aikana ketään kiinnostaa kuka vie ja kenet EU:n sisällä. Milläs sitä muutenkaan todistelee että on jonkun isä/äiti, ei ihmiset mitään virallisia isyystunnustuksia leimoineen tai dna-testien tuloksia mukana kantele ja nimet ei nyt merkaa mitään.
Eli lapsi kainaloon ja matkaan vaan.
Viime vuonna lensin Suomeen kaksi kertaa ongelmitta tyttäreni kanssa. Finnairin lennoilla eri sukunimi ei tuottanut ongelmia. Air Berlin sen sijaan vaati nyt (viime sunnuntaina) check inissä syntymätodistusta, josta ilmenisi, että olen lapsen äiti. En ollut osannut varautua millään dokumentilla, mutta onnistuin pitkän inttämisen jälkeen riitelemään meidät koneeseen. Seuraavalla kerralla piti luvata ottaa syntymätodistus mukaan. Olisi kiva, jos lentoyhtiö viitsisi tiedottaa käytännöstään lipunoston yhteydessä. Nyt lapsi jännittää etukäteen paluulentoa ja pelkää uusia hankaluuksia.
Herr Heikki 26-02-09, 00:36 [QUOTE=bauhaus;55737] Seuraavalla kerralla piti luvata ottaa syntymätodistus mukaan.
Oman kokemukseni mukaan ei asiakirjoja kuitenkaan tsekata lentoyhtiöiden luukuilla. kuitenkin varmuuden vuoksi, jos viranomaiset ovat sillä tuulella, että haluavat asian tarkistaa, on hyvä olla syntymätodistus (Abstammungsurkunde) mukana, jolla asiakirjalla ovat sekä lapsen nimi sekä isä ja äiti mainitut. Se on asiakirja jolla sukulaisuussuhtet selviävät ja viranomaisten/lentoyhtiöiden kanssa ei pitäisi olla ongelmia.
Tosin, koska asiasta on minun tapauksessa jo niin kauan, en muista mikä viranomainen tämän todistuksen myöntää. Sorry.
Asiakirja on joka tapauksessa aina mukanani kun lennän tyttäreni kanssa.

Komppaan tässä Herr Heikkiä. Olen muutamaan kertaan lentänyt Münchenin ja Helsingin väliä nyt vajaan kolmivuotiaan tyttäreni kanssa käyttäen Finskiä ja Lufthansaa. Ainoa kerta kun Check-In-tiskillä asiasta kysyttiin oli kun äiti oli saattamassa tiskillä asti, muuten ei ketään ole erilaiset nimet kiinnostaneet. Mutta kyllä mullakin on varalta mukana kopio Geburtsurkundesta (sen niminen se syntymätodistus on ainakin täällä Münchenin kupeessa), mistä ne molempien vanhempien nimet näkyy. Ja meillä se piti hakea (muistaakseni) viikon sisällä syntymästä syntymäkaupungin - ei siis kotikaupungin - kaupungintalolta.
En oikein ymmärrä mikä tässä on ongelmana, vaikka eri sukunimi olisikin, jos on passi / lapsen henkilötodustus mukana. Tuskin kukaan kidnappaaja etsii lapsen passia ensin kouraan ennen lapsen kaappaamista?

Se ei välttämättä riitä, jos ei pysty todistamaan, että on itse huoltaja. Harvinaisia tapauksia luultavasti, mutta harmittavia lentokentällä jos sattuu olemaan vielä kiire....
En oikein ymmärrä mikä tässä on ongelmana, vaikka eri sukunimi olisikin, jos on passi / lapsen henkilötodustus mukana. Tuskin kukaan kidnappaaja etsii lapsen passia ensin kouraan ennen lapsen kaappaamista?
Ymmärrän kyllä lentoyhtiöiden kiristyneen käytännön. Eihän Suomesta esim. isovanhammat pääse edes Tallinnan risteilylle lastenlasten kanssa jos ei ole matkustuslupaa huoltajilta - eikös tämä liity samaan kontrolliasiaan ja lasten kidnappausten ennalta ehkäisemiseen. Lentoyhtiöiden toki tulisi informoida asiasta enemmän, joka voi olla kinkkistä, kun ei henkilökohtaista asiakaspalvelua juurikaan lentolippuja varatessa enää tehdä.
No joo, AirBerlinin kenttävirkailijat tosiaan epäilivät, että olisin voinut varastaa lapsen henkilötodistuksenkin. Taisin riidellä liian kovaäänisesti (lailliset matkustusasiat kirjat mukana, Schengen-alue, EU:n sisäinen lento etc.), koska lentokenttävirkailija halusi jo kutsua poliisin paikalle (no ei sentään kutsunut). Rauhaa rakastavana ihmisenä vältän tulevaisuudessa mieluusti riitelyn ja otan kopion lapsen syntymätodistuksesta varalle mukaan. Videovuokraamossa asiointini loppui lyhyeen, kun lainaamiseen olisi tarvittu oleskelulupaa (koska suomalaisessa henkilötodistuksessa ei lue osoitetta). Oleskeluluvan kuskaaminen videovuokraamoon tuntui jotenkin epäreilulta ja jäi tekemättä. Onneksi tämänkin hankaluuden voi kiertää lainaamalla leffat netistä.
Onneksi minulla on sama sukunimi lapsien kanssa --- varmaan saman sukuniminen äitinikin voisi lennnellä lastenlasten kanssa ilman onglemia - ei ole niin puolikuollut mummo, että olisi kävelykepin kanssa toinen jalka haudassa... :smt120
No joo, AirBerlinin kenttävirkailijat tosiaan epäilivät, että olisin voinut varastaa lapsen henkilötodistuksenkin. Taisin riidellä liian kovaäänisesti (lailliset matkustusasiat kirjat mukana, Schengen-alue, EU:n sisäinen lento etc.), koska lentokenttävirkailija halusi jo kutsua poliisin paikalle (no ei sentään kutsunut). Rauhaa rakastavana ihmisenä vältän tulevaisuudessa mieluusti riitelyn ja otan kopion lapsen syntymätodistuksesta varalle mukaan. Videovuokraamossa asiointini loppui lyhyeen, kun lainaamiseen olisi tarvittu oleskelulupaa (koska suomalaisessa henkilötodistuksessa ei lue osoitetta). Oleskeluluvan kuskaaminen videovuokraamoon tuntui jotenkin epäreilulta ja jäi tekemättä. Onneksi tämänkin hankaluuden voi kiertää lainaamalla leffat netistä.
Mulle kävi samalla tavalla kirjastossa, etten saanut kirjastokorttia, ennenkuin hain kotoa Meldebescheinigungin, jossa siis Einwohnermeldeamtin leima. Sen jälkeen kuljetin monta vuotta kyseistä paperia lompakossa siltä varalta, että täytyy todistaa kotiosoitteensa (kaksoiskansalaisuuden saamisen jälkeen olen mielummin näyttänyt saksalaisen henkilötodistuksen). Muutenkin ihmeellinen maa, että osoite on jotenkin tosi tärkeä. Ottaisivat henkilötunnukset käyttöön, niin moni asia helpottuis kummasti...
Olen joutunut silloin tällöin työmatkallani junassa samaan vaunuun lapsien kanssa, ja se kyllä osaa vituttaa.
Olen joutunut silloin tällöin työmatkallani junassa samaan vaunuun lapsien kanssa, ja se kyllä osaa vituttaa.
Vahvaa tekemistä. Seuraavaksi olutketjuun kertomaan, ettet juo olutta ja höpötysketjuun kertomaan, ettet höpötä?
Olen joskus joutunut tapaistesi ihmisten kanssa työmatkallani samaan junaan. Ei vituttanut, vähän huvitti.

Hyvät vastakommentit!
Hyvät vastakommentit!
C'mon, olihan Zevillä mielipide lasten kanssa matkustamisesta, itsellä joskus samanlaiset fiilikset.
Ei siinä näppärä kuittailu oluenjuomattomuudesta tai höpöttämisestä kuulu paljoakaan asiaan.
Sinänsä Saksassa on (vähäisten kokemusteni mukaan) useimmiten ihan ok matkustaa samassa junavaunussa lapsiperheidenkin kanssa, paremmin nämä kunnioittavat kanssamatkustajien tilaa kuin suomalaiset tai vaikka kiinalaiset (herra paratkoon) lapsiperheet.

Ja ainahan voi vaihtaa vaunua :)
...Meldebescheinigungin, jossa siis Einwohnermeldeamtin leima. Sen jälkeen kuljetin monta vuotta kyseistä paperia lompakossa siltä varalta, että täytyy todistaa kotiosoitteensa
Tää on voimassa vaan 6kk kerrallaan...
C'mon, olihan Zevillä mielipide lasten kanssa matkustamisesta, itsellä joskus samanlaiset fiilikset.
No, itse asiassahan Zev ei varsinaisesti matkustanut lasten kanssa vaikka samassa vaunussa olikin, mutta siitä lienee tarpeetonta saivarrella.
Olen joskus oppinut, että ns. hyviin tapoihin keskustelupalstoilla kuuluu, ettei jotain aihetta käsittelevään ketjuun tulla huutelemaan, kuinka ärsyttävä/turha/tyhmä tämä aihe tai jokin siihen liittyvä on; tämän havainnollistamiseksi nuo viittaukset toisiin ketjuihin.
Toki lapset ovat joskus hyvinkin ärsyttäviä esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä, mutta siitä olisi voinut kirjoittaa vaikkapa Kiukkuketjuun (http://www.suomalaiset.de/forum/showthread.php?t=6394&highlight=harmittaa) sen sijaan, että purkaa tätä harmitustaan kahdessa ohuelti asiaa sivuavassa ketjussa. Lasten käytökselle julkisilla paikoilla voisi ihan hyvin avata omankin keskustelunsa, juttua varmaan riittäisi siitäkin.
Ei ihan oikeasti lopulta ole kenenkään etu, että neuvoa tarvitseva joutuu etsiessään tietoa lapsen kanssa matkustamisen paperisodasta ja ongelmakysymyksistä lukemaan "avautumista" siitä, kuinka ärsyttäviä lapset matkustaessaan ovat.
Tää on voimassa vaan 6kk kerrallaan...
no pöh, siinähän on ollut virkaintoilija paikalla. Meldebescheinigung on niin kauan voimassa, kunnes seuraavan kerran taas muuttaa ja saa uuden osotteen. Eihän saksalaisetkaan kahesti vuodessa käy hakemassa uutta henkkaria...
En oikein ymmärrä mikä tässä on ongelmana, vaikka eri sukunimi olisikin, jos on passi / lapsen henkilötodustus mukana. Tuskin kukaan kidnappaaja etsii lapsen passia ensin kouraan ennen lapsen kaappaamista?
Enpä edes muistanut että olen täällä asiaa kysellyt, mutta juu... Se selvisikin sitten samantien, heti matkaa varatessa piti täyttää paperi jossa toinen vanhempi antaa suostumuksensa matkaan.
(ja mulla meni se viesti roskapostiin enkä siksi lähettänyt tätä lappusta vrk:n sisällä, minkä takia meinasin joutua maksamaan yli tuplahinnan lennosta, mutta se onkin sitten taas pidempi juttu...)
Hupaisaa, tai no ehkä noloa on, että meille selvisi oikeastaan vasta myöhemmin että tuohon aikaan lapsen isä ei edes ollut lapsen virallinen huoltaja... Oltiin ajateltu että se selviää isyydentunnustuksella, mutta huoltajuudesta olisi pitänyt erikseen käydä sopimassa sosiaaliviranomaisten luona. No nykyään ollaan naimisissa ja isä on molempien lasten huoltaja ja sukunimikin on kaikilla sama :D
Mutta siis periaatteessahan en olisi mitään lupia edes tarvinnut, koska muksun isällä ei tuohon aikaan olisi ollut meidän menemisiin mitään sanomista.
No joka tapauksessa voin todeta että ainakin tuolloin tarvittiin yksin matkaavalta vanhemmalta lupalappu. Se oli kyllä ainakin silloin ihan vain kyseisen lentoyhtiön oma kaavake, joten en tiedä onko yleinen käytäntö. Sittemmin ollaan matkustettu eri firmaa käyttäen, ja sukunimetkin on siis olleet samat. En tiedä mihin liittyen, mutta joka tapauksessa nykyään ei ole enää mitään lupia kyselty.
Mä oon lentäny kaks kertaa tyttöni kanssa suomeen eikä oo ollu mitään ongelmia. Meillä toisn on sama sukunimi mutta eri maan passit. Mulla siis suomen passi ja lapsella saksan. Kukaan ei oo tosin edes kattellu lapsen passia kentällä. Oon aina antanu kummanki passin ja ne on kattnu vaan mun. Näin jälkikäteen mietittynä aikas outoa!
Hupaisaa, tai no ehkä noloa on, että meille selvisi oikeastaan vasta myöhemmin että tuohon aikaan lapsen isä ei edes ollut lapsen virallinen huoltaja... Oltiin ajateltu että se selviää isyydentunnustuksella, mutta huoltajuudesta olisi pitänyt erikseen käydä sopimassa sosiaaliviranomaisten luona.
Meillä olen minäkin yksinhuoltaja, ei oo vaan tullu tehtyä papereita. Josko sitä joskus naimisiinkin asti päästäisiin niin asiahan hoituisi siinä samalla... Tuli vaan mieleen, että sitä yksinhuoltajuutta voi olla vaikea jossain lentokentällä alkaa todistamaan, jos sitä isän lentolupaa alkavat pyytämään. Meiltä ei kyllä koskaan mitään lappuja ole kyselty, mutta isä on olut aina paikalla kantamassa matkalauuja... :angel4: Viime lentokerrastakin on kyllä jo varmaan 5 vuotta aikaa...
|