View Full Version : Komennukselle kielitaidottoman puolison kanssa
Terve vaan kaikki saksansuomalaiset! Täällä kirjoittelee yksi parikymppinen naisenalku, joka toistaiseksi asuu suomalaisen miehensä ja koiransa kanssa Ruotsissa. Miehelle tehtiin kuitenkin hyvä työtarjous Düsseldorfista ja mietitään parin vuoden komennukselle lähtöä. Tähän mennessä ollaan asuttu Ruotsin lisäksi Englannissa. Se mikä tästä tekee hieman erilaisen ja huomattavasti enemmän pohdintaa aiheuttavan muuttopäätöksen on että minun saksan kielen osaamiseni rajoittuu Derrickin ja Kahden keikan kautta opittuihin sanaparsiin :lol: .
Löytyykö muita kielitaidottomia komennukselle lähteneiden puolisoita? Miten pärjätään? Kuinka opitaan kieli ja mitä tulee ottaa huomioon? Siis tiedossa jo on, että oman työpaikan löytäminen voidaan unohtaa, mutta minulle todella tärkeää on sen oman jutun löytäminen. Ihan sama oikeastaan, mitä se oma juttu olisi, kunhan se toimisi mulle samalla tavalla sisältönä elämään kuin työ miehelle. Ettei käy niin että miehen tullessa kotiin me istutaan koiran kanssa molemmat häntää heiluttaen oven takana: "Ihanaa kun sä tulit kotiin!". Meillä ei ole edes lapsia, joiden kanssa puuhailla vain tuo koira. Onkohan mahdollista löytää esim. vapaaehtoistyötä? Kuinka kauan menee tarvittavan kielitaidon oppimiseen, että joku saksalainen voisi kuvitella palkkaavansa? Kielenopiskelumotivaationi on varmasti enemmän kuin riittävä. Entä millaiset mahdollisuudet Düsselissä mahtaa olla opiskeluun? Täällä Ruotsissa minulle tärkeäksi henkireiäksi on muodostunut harrastaminen koiran kanssa, mitenkähän Düsselissä onnistuisi?
Nämä nyt ovat vähän vaikeita kysymyksiä - tiedän - lähinnä vain kokemuksia haluaisin kuulla ja mahdollisesti vastauksia kysymyksiin, joita en osannut edes kysyä :wink: . Terveiset Taalainmaalta!
Savolainen 13-02-07, 14:55 Kiinnostavaa vapaaehtoistyötä kyllä löytyy vaikka aluksi suomalaispiireistä. Saksan suomalaiset seurakunnat ovat järjestöjä, joilla paljon häppeninkejä. (www.rengas.de)
Ja koiralle löytyy agility- sun muita kursseja.
Saat varmasti vielä enemmän neuvoja alueesi suomalaisilta.
Ilmeisesti on tarjolla jonkun verran töitä, joissa ei saksaa kielenä tarvitse. Ainakin it-puolelta kaikenlaista helpdesk-hommaa, ja mikseipä muiltakin aloilta. En tosin ole nyt viime aikoina tarjolla olevia tutkiskellut, mutta tämmöisestä olen antanut itselleni joskus kertoa.
Me ollaan muuttamassa ens kuun alkuun Saksaan (Frankfurtiin) ja oma kielitaitoni on vielä aika puutteellinen. Rohkeasti kuitenkin vain matkaan ja uusia kokemuksia keräämään :)
Koiran kanssa harrastamisesta voin yleisesti sanoa, että varmasti onnistuu. Eiköhän Düsselin suunnalla ole useitakin eri lajien harrastusseuroja. En tiedä tarkasti miten Ruotsissa koiraharrastusseurojen systeemit menevät, mutta ainakin Saksasta minulla on sellaisia kokemuksia, että seurat ovat aika pieniä ja "sisäänpäinlämpiäviäkin". Täytyy ehkä olla valmis tekemään jonkun verran töitä seuran eteen, että jäseneksi pääsee. Mutta sehän voisi olla sinun tilanteessasi ehkä oikein hyväkin juttu, että vapaaehtoistyötä seuran puitteissa olisi.
Itse pääsin Saksassa koiraharrastukseen mukaan kun jo ennen muuttoamme vaan summan mutikassa mailasin netistä löytämääni seuraan.
Kiinnostavaa vapaaehtoistyötä on tarjolla vaikka täällä: http://www.suomalaiset.de/forum/viewtopic.php?t=4798
:-D
- Perttu
Kiinnostavaa vapaaehtoistyötä on tarjolla vaikka täällä: http://www.suomalaiset.de/forum/viewtopic.php?t=4798
:-D
- Perttu
Heh, minäkin suosittelen tätä Doopyn jo tarjomaa hommaa. Voin sanoa noin kahden vuoden tuoman kokemuksen syvällä rintaäänellä: Erittäin antoisaa hommaa, tutustuu ihmisiin ja sitä kautta löytyy uusia harrastuksia jnejne :D
Vakavasti (tai enemmän vakavasti puhuen :wink: ), Dysseli on loistopaikka asustaa, varsin kansainvälinen. Toki teutoonit käy hermon päälle sillon tällön, mutta huumorihan se helpottaa :) Kansalaisopistolla voinet käydä saksan kursseja.
Koiraihmisiä kun olette niin suosittelen, mahdollisuuksienne rajoissa, kämpän etsimistä jostain joen läheisyydestä, esim. Oberkassel, Niederkassel, Stockum, Hamm, Kaiserswerth. Reinin varrella on nimittäin loistavat lenkkimaastot. Tosin Ober-ja niederkasselissa+Kaiserswerthissa kohtuuvuokraiset luukut ovat kiven alla.. Myös Unterrathissa ja Ratingessa löytyy lenkkeilymaastoiltaan hyviä alueita.
Onnea matkaan vaan!
Jos tykkääät lapsista, niin suomalaisperheistä voisi löytyä pientä keikkatyötä
http://www.suomalaiset.de/forum/viewtopic.php?t=4793&highlight=
http://www.suomalaiset.de/forum/viewtopic.php?t=4783
Ja kielikouluperheillä voisi olla enemmänkin kiinnostusta www.Rengas.de > kielikoulut
Liisa
heips!
itse täälä düsseldorfissa asustelen, ja kaupungista pidän todella. Meitä on täällä suomalaisia nuoria jonkisenverran ja meidän mukaan on aina uudet tervetulleita. Käydään mm. salilla jos haluat sinne lähteä mukaan tms. mutta seuraa ainakin siis on tarjolla:D pistä pm:ää =)
Kielitaidon karttumiseen auttaa parhaiten alkuasukkaisiin tutustuminen. Itellä ainakin pääsee töissä "luistamaan" liian helposti englannilla, mutta sitten kun pääsiin noihin urheiluharrastuksiini kiinni niin alkaa tulla paikallisia tuttuja jotka puhuu vain saksaa ja silloin se omakin kielitaito alkaa parantua.
Toinen puoliskoni on täällä kotirouvana ja hän suoritti saksan kurssin Volkhochschulessa (paikallinen kansalaisopisto). Sieltä löytyy monen tasoisia kursseja vauvasta vaariin.
Kiitoksia todella paljon kaikille vastanneille, sekä vakavat että vähemmän vakavat neuvot ovat kaikki tervetulleita :-D . Minähän en ole koskaan edes Saksassa käynyt ja tunnenkin vain yhden saksalaisen, joten yritän nyt saada edes jonkinlaista kuvaa siitä, mikä odottaisi. Yritin käydä eilen paikallisessa kirjastossa hakemassa tietoa, mutta siellä oli vain pari turistiopasta, joissa kerrottiin Düsseldorfista aukeaman verran ja saksalaisuudesta - hmm - hyvin vähän. Onneksi on internet :wink:
^ Tuo on kyllä totta, että täytyy lähteä mukaan paikallisiin harrastusryhmiin jne jos mielii kieltä ja kulttuuria oppia olen sen jopa täällä huomannut.
Koiraihmisiä kun olette niin suosittelen, mahdollisuuksienne rajoissa, kämpän etsimistä jostain joen läheisyydestä, esim. Oberkassel, Niederkassel, Stockum, Hamm, Kaiserswerth. Reinin varrella on nimittäin loistavat lenkkimaastot. Tosin Ober-ja niederkasselissa+Kaiserswerthissa kohtuuvuokraiset luukut ovat kiven alla.. Myös Unterrathissa ja Ratingessa löytyy lenkkeilymaastoiltaan hyviä alueita.
Kiitos vinkistä! Katselin tuossa kartasta (http://maps.google.de/maps?oi=eu_map&q=D%C3%BCsseldorf&hl=sv) kaupunkia ja kyllä siellä tosiaan sitä populaa on :wink: ! Täällä kun puolestaan tuota metsää on skandinaaviseen tyyliin runsaasti. Kuinka pitkälle siellä pitää matkustaa, että pääsee ns "luonnon helmaan"? Ovato ne vihreät alueet siellä Ratingenin läheisyydessä metsiä tms.? Kyselen vaan että olen sitten henkisesti varautunut - kyllä sitä Engalannissakin pärjättiin ilman puita :-D .
Niin ja jos jollakulla on vielä omakohtaisia kokemuksia kielitaidottomuudesta, niin kiitollisuudella kuulisin sopeutumisesta. Ja tietysti muutkin kommentit ovat tervetulleita edelleen. Ilmeisesti siellä Saksassa asuu ainakin avuliaita suomalaisia :wink: .
Hei,
itse tulin Saksaan v.2000 enkä osannut sanaakaan, siis en todellakaan YHTÄKÄÄN sanaa saksaa. Ja alku oli kyllä hemmetin hankalaa, minun mieleipiteeni on että saksalaisten englanti ei ole kehuttavaa ja normaalit kaupan tädit puhuvat saksaa, piste. Suoritin sitten yksi toisensa jälkeen Goethe-instituutin kursseja Volkshochschulessa ja kahden vuoden jälkeen saatoin sanoa että jopahan sujuu (Kleines Deutsches Sprachdiplom). Hanki saksalaista seuraa ja katso kello 13 talk-roskaohjelmia. Naurettava neuvo? Ei suinkaan, sillä vaikka ne talk-gäste ovatkin suurimmaksi osaksi ei-niitä-akateemisimpia, niin ainakin ne puhuvat sillei miten suurin osa ihmisistä puhuu, kielioppivirheineen kaikkineen ja koska ne aiheet ovat kuitenkin aina samoja, pääsee pian kärryille ja sekös vasta motivoi kun ihan itse tajuaa kun Danielle selittää ettei todellakaan voi olla varma kumpi, Sasha vai Björn nyt sitten Cherylin isä on, kun tuli vähän juotua ja Sasha katsoi sinä iltana niin rumasti että Björnin lohduttaminen tuntui jotenkin kivemmältä. Itse olen huomannut ajan mittaan että kaikki saksalaiset eivät todellakaan KYKENE puhumaan yleiskieltä ja ne ns. keskusteluohjelmat treenaavat ihmisen kykyä ymmärtää erilaisia saksan murteita.
Varoituksen sana: jos satut törmäämään asuntotarjouksiin Düsseldorfin ja Ratingenin välissä sijaitsevasta kaupunginosasta nimeltä Knittkuhl: Koiran kanssa todella hyvät lenkkeilymaastot, kohtuuhintaisia asuntoja ja Autobahnanschlüsse lähellä muttei liian. Julkinen liikenne todella huono,eikä siellä ole edes ruokakauppaa. Ratingen on lähellä (3km)mutta itse en sinne enää menisi ilman autoa per ajokortillinen per nuppi. Älä missään nimessä ota asuntoa Diergartenilta, niillä on paljon vapaaita asuntoja, talot ovat homevaurioisia!
xen
Ainakin Ratingenin ja Heiligenhausin välillä on ihan oikeita metsiä ja kivoja koiramaastoja.
nimim. anoppila Heiligehausissa
Hep! Täällä yksi, joka tänne miehen mukana tullessaan ei osannut juuri yhtään kieltä. (Eli viime kesänä.) Olin kyllä lukenut saksaa joskus 10v sitten yläasteella, mutta se oppi oli haihtunut lähes totaalisesti jo aikoja sitten tiehensä aivoista käytämättömyyttään. Ymmärsin siis suunnilleen sanat kyllä, kiitos, ei ja anteeksi, mutta niidenkin tajuaminen oli vähän niin ja näin johtuen tästä ihanasta paikallisesta murteesta! ](*,) :-D
(Mies ei osannut tullessaan kuin "ja" ja "nein" ja joutui heti päivästä yksi työskentelemään saksaksi. Mutta siellä se vaan pärjäsi suomalaisella sisulla ja nyt puhuu jo sujuvasti.)
Tylsää mulla ei ole täällä ollut hetkeäkään, vaikken olekaan työelämässä. Lapsia ei ole, mutta kaksi kissaa sulostuttaa meidän arkea. Menin hetimiten tänne tultuani Vokshochschulen kielikursseille, joita voin suositella erittäin lämpimästi! Tehokasta, opiskellaan saksaa saksaksi ja aloitetaan aivan yksinkertaisista alkeista. Ja siellä istun aamut edelleen, kolmas kurssi menossa. Siellä tulee hoidettua kielen oppimisen ohella myös päivän annos sosiaalisia suhteita, kaikki luokkakaverit on todella mukavia (ja puhuvat lähes kaikki englantia aluksi, mikä helpottaa kielitaidotonta). Mulle se "oma juttu" on tällä hetkellä kissat ja saksankielen opiskelu. Tiedän kokemuksesta, kuinka tärkeää se "oma juttu" on elämässä, varsinkin jos menee miehen uran perässä. Elin jonkin aikaa Suomessa ilman "omaa juttua" ja työttömänä. Meinasin vallan pimahtaa, joten sitä virhettä en tee toiste. Aina sitä itselleen jotain mielenkiintoista keksii, jopa vieraassa maassa, kunhan on aktiivinen, ja oma-aloitteinen. :)
Sitten lähes joka kaupungissa (tai ainakin sitten lähimmässä isossa kaupungissa) on suomalainen verkosto, johon kannattaa liittyä. Tylsää ei tule, vakuutan. Varskinkin, jos itse alkaa hoitaa tapaamisia. :D Me ollaan menossa tänään oopperaan isolla joukolla.
Kielikurssia mulla on jäljellä vielä pari kuukautta, mutta sitten pitäisi keksiä jotain muuta. Tarvitsisin ainakin vähän enemmän suhteita paikallisiin, jotta pääsisi oppimaan kieltä käytännössä. Se kun opettaa ehdottomasti parhaiten. Katsotaan, mitä sitä tässä keksii, töitä, opiskelua vai harrastuksia (vapaaehtoistoimintaa esim. eläinten parissa). Ja jos ei mitään keksi, kelikursseille ainakin pääsee aina jatkaamaan eteenpäin. :-)
Rohkeasti vaan saksanmaalle, hyvin täällä viihtyy, varsikin jos osaa olla positiivisella mielellä alun kieliongelmista huolimatta! :-)
lisäksi suomenkielen taitoisille tuntuu töitä riittävän - itselleni puolentoista vuoden aikana tehty 4 työtarjousta ihan vain ja ainoastaan suomen kielen ansiosta! Saksan puhuminen plussaa mutta töistä 3 ei edellytyksenä, englanti olisi riittänyt. Puhun sujuvasti saksaa nyt mutta aluksi en ja silti siis töitä riitti yli oman tarpeen (opintojen ohelle). Joten rohkeasti ja aktiivisesti etsimään vain! Kannattaa seurata paikkakunnan yliopiston sivuilta työilmoituksia vaikkei opiskelija olisikaan.
Voi kiitos jälleen kerran vastanneille :D .
^ Juu kyllä se varmasti mahdollista on, että niitä töitä löytyisi kielitaidottomallekin, mutta luulen kuitenkin että mun koulutus on niin ei-myyvältä alalta, ettei niitä työtarjouksia tule satelemaan :wink: . Vaikka toisaalta eihän sitä tiedä mitä niinkin isosta kaupungista voisi löytyä, joten pidämpä silmät auki.
Tiedän kokemuksesta, kuinka tärkeää se "oma juttu" on elämässä, varsinkin jos menee miehen uran perässä. Elin jonkin aikaa Suomessa ilman "omaa juttua" ja työttömänä. Meinasin vallan pimahtaa, joten sitä virhettä en tee toiste.
Niin tuttua, niin tuttua :smt045 . Juuri tämän takia tuo Saksaan muuttaminen mietityttää, että mitenkäs se on mahdollista pitää pää kasassa, kun on kuitenkin niin eristyksissä kaikesta kielimuurin(kin) vuoksi. On siis kannustavaa kuulla "selviytymistarinoita" ja vinkkejä. Eiköhän se siitä sujuisi.
|