View Full Version : Kielivalinnat kouluissa


nannyogg
21-02-07, 17:23
Voi jee. Vasta tänne muutettiin, eli saksan oppimisessa on vielä työtä. ja ensi syksynä alkaa taas uusi vieras kieli esikoisella. Eli gymnasiumissa 6. luokalla... Tarjolla on kait ranska ja latina. Englantia kun tuo on lukenut jo muutaman vuoden.

Mikä tämä latinavillitys on? Tarvitaanko sitä oikeasti jollakin alalla niin, ettei opiskelemaan pääse ellei ole latinaa lukenut?

Savolainen
21-02-07, 17:41
Mainitsinkin jo muussa ketjussa, että esikoisemme ei lukenut koulussa latinaa, mutta siitä huolimatta opiskelee lääketiedettä. Siis latina ei ole edellytys ainakaan tuohon tiedekuntaan, vaikka usein niin luullaan.

Tietenkin piti suorittaa latinankurssi sitten yliopistolla, mutta koska kyseessä oli vain lääketieteellinen latina, niin muistaakseni melkein jokainen läpäisi sen testin jo ekakerralla. Kurssilla myös jopa koulussa pitkän latinan lukijoita, mutta heille ei ollut siitä hirveesti hyötyä, joutuivat pänttäämään kuten muutkin.

Anna-Mari
21-02-07, 22:08
Opiskelemaan kyllä pääsee (melkein kaikkea luulisin), mutta yliopistossa täytyy sitten tuo Latinum suorittaa opiskelun ohella. Tämä koskee aika monia aineita: mm. historia, filosofia, englanti, saksa. Eli jos kiinnostusta on joihinkin aineisiin, mihin tuota latinaa tarvitaan, niin suosittelen. Koulussa sitä voi vielä lukea suhteellisen inhimillisessä tahdissa. Yliopistossa tuo useamman vuoden koululatina täytyy yleensä suorittaa lyhyessä ajassa, muiden opintojen ohella. Ei ollut ainakaan mulle hirveän helppoa...

nannyogg
21-02-07, 22:30
Niin no, mistä sen tietää kun on 11v että mitä sitten isona tekee... tuossa iässähän se tietenkin aikoo eläinlääkäriksi :)

Kiitos vastauksista! :)

Anna-Mari
21-02-07, 22:33
Niinpä tietysti :-D
Mutta mitään peruuttamatonta ei voi tapahtua, vaikka ei sitä latinaa lukisikaan. Ja on se kamalan tylsä kieli...

Rouva Vilijonkka
22-02-07, 10:23
Kyllä kuullostaa tosi vanhan aikaiselta tuo latinan luku. Eihän sitä puhu kukaan ja jos haluaa oppia italiaa tai espanjaa voisi opiskella suoraan niitä. Toivon että latinan luvun koulussa voi väistää jollain muulla järkevällä. Oma tytär on vielä Grundschulessa, mutta kohta ollaan mekin saman ongelman edessä. Kyllä saksalainen koulusysteemi tuntuu niin kankealta ja aikaansa jäljessä olevalta.

Puolukka
22-02-07, 12:22
Saksan kouluasioista en tiedä mitään, mutta ainakin tämä oma saksalaiseni sanoo, että hänen mielestään latinan valinta koulussa oli suuri virhe - kaikki ne vuodet opiskellen kieltä, jolla ei tee yhtikäs mitään - samalla vaivalla olisi voinut oppia vaikka juurikin sen ranskan. Jos latinaa tarvitsee opinnoissa, sen voi aina lukea myöhemmin.

Savolainen
22-02-07, 13:35
Mieheni sanoo samaa. Opetteli 9 vuotta sitä latinaa, eikä tarvinnut edes opiskeluun sitten.
Saksassa kun on joka osavaltiolla omat koululakinsa ja vielä kaiken kukkuraksi Bundesschulgesetz, niin ei ihme, että systeemit tökkivät. Jokainen keittää omaa velliään.

abe
22-02-07, 13:50
Meillä tulee kouluasiat ajankohtaiseksi vasta tuossa 3-4 vuoden päästä. Mutta ollaan mietitty, että jos silloin vielä ollaan nykytalossa, niin voisi pojan laittaa St. Ottilien yksityiskouluun naapurikylään. Mutta siellä näyttäisi olevan kreikka pakollisena kielenä opiskella :-O

abe

nannyogg
22-02-07, 14:15
abe: tokihan pyhän ottilian koulu tähtää siihen, että lapsista tulee isoina - pappeja. Eli kreikkaa ja latinaa ;)

No, meitin tytti saa sitten lukea ensi syksynä englannin lisäksi ranskaa. Ja vapaa-aikanaan suomea... ettei liian helppoa olisi 12-vuotiaana... (Tuossakin koulussa saa lukiossa ottaa muinaiskreikan. Vau.)

Lauryn
22-02-07, 14:52
Kun elämäntilanne on muotoutunut itsellä tällaiseksi maailmaamatkaavaksi, niin todella toivon, että olisin itse tajunnut nuorena keskittyä kielien opiskeluun koulussa. Sen sijaan minä lukea kitkuuttelin jotain pitkää matikaa ja fysiikaa, joilla en ole tehnyt tuon taivaallista lukion jälkeen ja jätin niiden vuoksi kielet lukematta. Nyt tarve olisi täysin päinvastainen, todennäköisestin koko loppuelämäni. (Mutta eihän sitä nuorena voi tietää mitä aikuisena päätyy tekemään ja onneksi opiskella voi vieläkin.)

Mutta minä suosittelen siskonlapsillekin nyt vain mahdollisimman paljon kieltenopiskelua (kun omia lapsia ei, ainakaan vielä, ole). 11v siskontyttö lukeekin nyt viidennellä luokalla koulussa sekä englantia, että saksaa. (Ja minä tenttaan siltä aina mesessä saksansanoja. :)) Maailma pienenee koko ajan, kun kulkeminen ja tiedonkulku maiden välillä helpottuu ja nopeutuu. Kielitaitoa tullaan tarvitsemaan.
Mutta, että latinaa.. latinalla tuskin pärjää kovin pitkälle pidemmän päälle. Minusta se on lähinnä nykyisin sellainen "vasta tarpeen tullen" opiskeltava kieli, jos sitä siis joihinkin lääketieteenopintoihin joskus tarvitsee.
Hyvän valinnan siis mielestäni teitte siinä ranskankielen valinnassa! :-)

Savolainen
22-02-07, 14:52
Tuli vaan mieleen, että miten on sen toisen kotimaisen kanssa?... Siis jos lapset lähtevät joskus opiskelemaan Suomeen ja menevät siellä töihin, niin kai ruotsia tarvitaan ainakin hakupapereissa.

od
22-02-07, 15:07
Kun elämäntilanne on muotoutunut itsellä tällaiseksi maailmaamatkaavaksi, niin todella toivon, että olisin itse tajunnut nuorena keskittyä kielien opiskeluun koulussa. Sen sijaan minä lukea kitkuuttelin jotain pitkää matikaa ja fysiikaa, joilla en ole tehnyt tuon taivaallista lukion jälkeen ja jätin niiden vuoksi kielet lukematta.

Niin no, allekirjoittanut luki pitkän matikan, fysiikan, saksan ja englannin, eikä ole katunut pätkän vertaa, vaikka välillä oli rankkaa. Joten vaikka olen samaa mieltä siitä, että ehdottomasti kieliä tulee opiskella mahdollisimman paljon, en ihan allekirjoita tuota joko/tai -näkemystä.


Tuli vaan mieleen, että miten on sen toisen kotimaisen kanssa?... Siis jos lapset lähtevät joskus opiskelemaan Suomeen ja menevät siellä töihin, niin kai ruotsia tarvitaan ainakin hakupapereissa.


Joskus muistan kuulleeni jossain vapauttavista pykälistä, että jos on saanut peruskoulutuksensa jossain Suomen ulkopuolella, eikä ole ruotsia opiskellut, niin se ei olisi pakollista myöskään yliopistossa. En tosin nyt ole ihan varma asiasta.

abe
22-02-07, 15:11
Ja ei sitä virkamiesruotsia tarvitse osata kuin valtiolle töihin mennessä.

Siinäkin luulen, että jos on joku oikein spesiaalihenkilö/työpaikka niin tuosta ruotsinosaamisesta voidaan lipsua samaan tyyliin kuin kaikkien muidenkin suomalaisten kanssa. Niin harva ruotsia kuitenkaan *oikeasti osaa*

abe

od
22-02-07, 15:35
Väistämättä tulee mieleen, että toi meidän ruotsipakko on kyllä varsin suoraan verrannollinen Saksan latinapakkoon. Molemmat historian jäänteitä, ja nykyisin varsin tarpeettomia. (en usko, että kovin moni suomalainen lopulta asioi Ruotsissakaan ruotsiksi, kyllä siellä englannilla mennään. Huomattavasti hyödyllisempää olisi opiskella ranskaa/espanjaa/saksaa..)

Husky
22-02-07, 17:36
Niin no, mistä sen tietää kun on 11v että mitä sitten isona tekee... tuossa iässähän se tietenkin aikoo eläinlääkäriksi :)

Kiitos vastauksista! :)

Oon myös ymmärtänyt että latina ei mihinkään lääketieteelliseen ole pakollinen. Tosin, 1 kamu on eläinlääkäri ja sanoi että aiemmasta latinan opiskelusta oli paljon hyötyä. Eli tämäkin kokemus vaihtelee näköjään yksilöittäin...

Myös espanjan opiskelussa latinan osaamisessa on kuulema hyötyä.. IMHO, noista kahdesta vaihtoehdosta ottaisin ite ehdottomasti latinan, on siitä loppupeleissä enempi hyötyä kun ranskasta. Siis IMHO :)

auri
22-02-07, 17:41
Väistämättä tulee mieleen, että toi meidän ruotsipakko on kyllä varsin suoraan verrannollinen Saksan latinapakkoon.


Onko jossain päin Saksaa todellakin latinapakko?

Itse aion aikanaan houkutella lapseni valitsemaan jonkun muun kielen kuin latinan.

Vaikka... suomalaisethan ovat tunnettuja latinalinjallakin, monet saksalaiset tuntevat yleisradion lähettämät latinankieliset uutiset (olikos se Nuntii latinii) ja siitä tulee mukavasti juttua.

od
22-02-07, 17:52
Väistämättä tulee mieleen, että toi meidän ruotsipakko on kyllä varsin suoraan verrannollinen Saksan latinapakkoon.

Onko jossain päin Saksaa todellakin latinapakko?


Siis pakkona on ainoastaan kahden vieraan kielen opiskelu, mutta olen kuullut, että jossain päin saksaa ei opetusta löydy kuin englanniksi ja latinaksi, joten valinta on varsin selvä...


Vähän sama, kuin Suomen koululaki, joka taitaa mahdollistaa "minkä tahansa vieraan kielen valinnan kolmannella luokalla", mutta koska suurin osa porukasta valitsee englannin, ei muiden kielten ryhmiin riitä opiskelijoita, jos nyt alunperin koululla on niille opettajiakaan.

nannyogg
22-02-07, 18:11
od: esimerkiksi Vantaalla kaupunki on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kolmannella luokalla ei TARJOTA muuta kuin englanti... ja 4. alkava vapaaehtoinen ylimääräinen kieli taas ei tueol kysymykseen, koska ryhmässä pitää olal vähnitään 18 oppilasta, ja viereisten koulujen ryhmiä ei voi yhdistää jne jne.

Argh.,

makepeace
23-02-07, 14:44
Aikoinaan yliopistolla tutoorasin kamua jonka ainoa koulussa koskaan opiskelema vieras kieli oli latina (uskomatonta että tämä on nykypäivänä mahdollista!). Vanhemmat kun olisivat pojan niin mielellään nähneet valkoinen takki päällää kiirehtimässä pitkin sairaalan käytävää... :wink: Karhunpalveluksen kyllä mielestäni lapselleen tekivät. Latinan alkeet tai se mitä sitä tarvitaan opinnoissa saa kyllä nopsaan mukaansa opintojen ohella, vaikeampaa on opetella aikuisiällä aivan vieras "käyttökieli" jolla sitten todellakin joutuu kommunikoimaan arjessa ja joka hyvin usein on vaatimuksena myös työelämässä. Harvemmassa duunipaikassa vaaditaan sujuvaa/erinomaista latinan tai kreikan taitoa... Ja harvemmassa - en oikeastaan ainoassakaan - CV:ssä olen nähnyt latinaa vieraitten kielten joukkoon listattuna.

Päte
23-02-07, 22:18
Hei vaan.

Oli ihan pakko rekisteröityä että pääsee osallistumaan keskusteluun kielistä. Meillä kävi tässä taannoin hauskasti kun kävimme hoitamassa pankkiasioita Hanaussa. Koska itse asun vielä Suomessa ja työskentelen ruotsinkielisessä kunnassa, on ruotsi vahva. Mieheni hoitaa käytännön asioita jo suht sujuvasti saksaksi. No, pankissa asioita hoidettiin siten, että yksi virkailija puhui saksaa, toinen puhui, yllätys,yllätys, ruotsia, minä vastailin sujuvasti ruotsiksi ja mieheni saksaksi.
Oli se aikamoinen kokemus ja aiheuttanut paljon naurua jälkeen päin. Eli kaikista kielistä voi olla hyötyä yllättävissäkin paikoissa. :D

Asiasta viidenteentoista, olisin iloinen mahdollisista vinkeistä, minkälaiseen kouluun 13 ja 11 vuotiaat olisi järkevintä sijoittaa. Tarkoitus on asettua Bayerin puolelle. Ja pojat eivät todellakaan tiedä, mitä heistä tulee isona..

nannyogg
23-02-07, 22:47
Jos paikkakunnalla on Gesamtschule, sinne. Ellei ole, Gymnasium on se varma valinta - sieltä voi aina vaihtaa alaspäin, jos tarve tulee :)

Kouluasioista on ziljoona ketjua ennestään, kokeile hakua "koulu* AND lasten"

edit: niin tietenkin on sit myös kansainvälisiä kouluja, joissa opetuskieli on pääosin englanti...

Heinze
24-02-07, 00:04
Wikipedian mukaan Baijerissa on vain kolme yhtenäiskoulua (Gesamtschule)

Bayern löste fast alle Gesamtschulen bis 1993 wieder auf (Ausnahmen: Bertolt-Brecht-Gesamtschule Nürnberg (aufgelöst 2004), schulartunabhängige Orientierungsstufe München-Neuperlach, Gesamtschule Hollfeld und Willy-Brandt-Gesamtschule München)

Baijerissakin siirrytään nyt 4. luokan jälkeen Hauptschuleen, Realschuleen tai Gymnasiumiin. Vain yhdessä koulussa on "Orietierungsstufe" eli 5 ja 6 luokan aikana kaikki kolme koulua ovat yhdessä ja eriytyvät vasta sitten, nimittäin tuolla mainitussa München-Neuperlachissa.

Wikipedia:
"In Bayern fand bis 1999 die Selektion zum Gymnasium nach der 4., zur Realschule aber erst nach der 6. Klasse statt. In den Klassen 5 und 6 wurden alle Schüler, die nicht aufs Gymnasium gingen, gemeinsam in der Hauptschule unterrichtet. In der 7. Klasse konnten diese auf eine Realschule, nicht jedoch aufs Gymnasium wechseln. Seit 1999 beginnt auch die Realschule in Klasse 5. Als Ausnahme existiert in München-Neuperlach seit 1973 eine Schule als Orientierungsstufe."

Baijerin gymnasiumit ovat nykyään 8-vuotisia. Ensimmäisen 8-vuotisen gymnasiumin käyneet ylioppilaat leivotaan 2012 samaan aikaan viimeisten 9-vuotista linjaa käyvien kanssa. (Juhuu! Tuplamäärä ylioppilasjuhlia Baijerissa ja Baden-Württembergissä 2012)

Heinze
24-02-07, 00:37
Ai, niin ja takaisin teemaan: Baijerissakin toinen vieras kieli (lähes poikkeuksetta ranska tai latina) alkaa jo 6. luokalla.
Tämä koskee siis niitä lapsia jotka ovat jo uusimuotoisessa 8-vuotisessa gymnasiumissa.

kolmikko
24-02-07, 14:33
Minäkin mietin aikanani pääni puhkin lasten kielivalintoja. :shock: Ykkönen ilmoitti jo kättelyssä ettei hän sitten latinaa lue joten englanti oli eka "vieraskieli" ja sitten tuli ranska ja nyt 9. espanja. Latinan hän opiskelee jos tarvitsee sitä. :P
Kakkonen onkin sitten toista maata :wink: Ne taistelut joita olimme jo englannin kanssa käyneet :oops: MUTTA joku viisas sitten esitelmöi aiheesta vieraat kielet koulussa :!: Jos lapsi ei ole halukas/innostunut tms oppimaan/ puhumaan vierasta kieltä niin latinan opiskelu on perusteltua. Siinä opetellaan sanoja ja kielioppia jotka pitää osata kääntää saksasi muttei toisinpäin. :o Tietenkin on paljoan ulkoa opettelemista, mutta ääntämissäännöt kohtaavat suomalasen tavan ääntää sanoja. Meillä Latinan valinta oli :D :!: JA ne muut kielet opii sitten jos tarvii :-D

Lauryn
24-02-07, 17:51
od: Se olikin vain minun kokemukseni, minulle se oli joko/tai, koska kaikkia en silloin jaksanut. En väittänyt, että muille pitkä matikka ja fysiikka olisivat turhia, eihän toki. Tiettyihin ammatteihin tähdätessä ne ovat miltei pakolliset. Sellaiseen itsekin silloin tähtäsin. Mutta hyvä, jos sinä olet jaksanut lukea ne kaikki aikoinaan, siitä on ollut sitten tuplasti hyötyä. Itse tein kuitenkin silloin väärän valinnan tulevaisuuteni kannalta, mutta eihän sitä vielä silloin tiennyt. :-)

Kieliä nyt kuitenkin tarvitsee yhä enenevässä määrin kuka tahansa, koska maailma tosiaan pienenee koko ajan. Sähköpostit lentelevät maasta toiseen jatkuvasti. Oli kyseessä oikeastaan mikä tahansa ammatti, niin kielitaito on aina plussaa ja erittäin hyödyllinen taito. Kielitaito alkaa olla asia, joka on hyödyllinen missä tahansa alalla ja kenelle tahansa ihmiselle. Ulkomaista kokemusta arvostetaan ja työnhaussa kielitaito on aina suuri lisäpiste. Kyllä minä voin suoraan sanoa, että harmittaa kunnen keskittynyt lukiossa kieliin. Mutta minkäs sille asialle enää teet.

od
24-02-07, 18:18
od: Se olikin vain minun kokemukseni, minulle se oli joko/tai, koska kaikkia en silloin jaksanut.

Jep, niin arvelinkin. Ajattelin kuitenkin tuoda oman näkemykseni tietäen, että tätäkin foorumia lukee kovin moni vanhempi, joka miettii oman lapsensa kouluvalintoja.


Yhä useammassa ammatissa kielitaitoa ei sinänsä pidetä erikoistaitona, vaan se on lähinnä kynnysehto ja perusta, jonka päälle muu osaaminen on rakennettu. Poikkeuksena toki kielenkääntäjät, tulkit, ja kielen tutkijat.

Tomppa
24-02-07, 19:54
Jos sitten ainoana taittaisin peistä latinan puolesta. Latinahan on pohjana romaanisille kielille kuten italia, espanja, portugali, ranska ja romania. Sen lisäksi siitä on lainattu huimia määriä esim. englannin kieleen mutta myös moniin muihin kieliin kuten venäjään ja saksaan.

Tietysti nämä sanat voi periaatteessa opetella myös juuri jotakin muuta näistä kielistä oppiessa mutta se johtaa usein väärinkäsityksiin ja "puolikielisyyksiin" kun sanan eri osien tarkkaa merkitystä ei tunne.

Esim. saksassa: die Diskredition = vaikeneminen (alkuperä: discretio, joka sinänsä ei tarkoita vaikenemista vaan asioiden tärkeyden erottelua)

mutta: Die Diskreditierung = luottamuksen tahallinen vahingoittaminen, esim panettelun kautta (dis credo)

Itseäni harmittaa että en osaa latinaa mutta en nyt enää ala sitäkään opettelemaan vaan puurran italiaa "suoraan".

Kaverini Klaus opiskeli intohimoisesti sekä latinaa että muinaiskreikkaa ja ymmärtää lähes kaikista eurooppalaisista kielistä edes jotakin (paitsi suomesta, hehe).

Jos on hyvä latinan sekä muinaiskreikan tuntemus ja vielä puhuu jotakin germaanista kieltä, voi opetella melkein minkä tahansa eurooppalaisen kielen tuota pikaa.