Siis nyt on käynyt niin hassusti että en ole vielä kerinnyt imoitautua kaupungin asukkaaksi, vaikka olen asunut saksassa jo viikkoja. Tietojeni mukaan kuitenkin ilmoittautuminen kaupungin asukkaaksi tulisi tehdä viikon sisällä saapumisesta. Miten on, 'uskaltaako' ilmoittautua enää näin mattimyöhäisenä? Millaiset on mahdolliset sanktiot jälkijunassa tulevalle? 8)
Eipä taida mitään ongelmia tulla. Painu ilmoittautumaan vaan ihan normaalisti.
Sanktioilla uhataan siinä paperissa, jos ei ajoissa hoida ilmoittaumista, mutta homma hoituu sillä, että kirjoitat paperiin päivämäärän esim. 10.4.2007 ja menet ensi viikon maanantaina ilmoittautumaan. Se on siinä.
Nim. Kokemusta löytyy
Jep, unohtuikin tuossa siis tarkemmin mainita, että eihän kukaan viranomainen ennen omaa ilmoitustasi tiedä MILLOIN olet oikeasti muuttanut. Esim. toki vuokrasopimus voi olla ollut voimassa jo vaikka kuukausia ilman virallista muuttoa. Eli kuten SZ opasti, sorvaat virastokäyntipäivään sopivan muuttopäivämäärän, niin se siitä.
Ilmoittautuminen onnistui ilman ongelmia huolimatta muuttoilmoituksen lievästä myöhästymisestä. Ei sanktioita eikä sakkoja.
Missä asukkaaksi voi ilmoittautua ja mitä siihen kuuluu? Joku paperin täyttäminen vain?
Missä asukkaaksi voi ilmoittautua ja mitä siihen kuuluu? Joku paperin täyttäminen vain?
Itselläni ainakin meni niin että ensin Rathausilla annetiin pari paperia käteen joihin piti täytellä esim. passin numeroa, kansalaisuutta, uskontoa, onko jatkuvaa hoitoa tarvitseva sairaus...
tämän kun olin täyttänyt neuvottiin toisen paperin kanssa Landratsamtiin, jonne piti ottaa mukaan passikuvia. Aikaa meni siellä ehkäpä maksimissaan 5 minuuttia. Pari päivää tämän käynnin jälkeen tuli postissa kirje, missä lukee vielä vain että juu täällä olen.
itselläni lukee tuossa paperissa hieman hassusti. päällä lukee että syntynyt silloin ja tällöin tuolla ja kansalaisuudessa sveitsi(kaksoiskansalaisuus), mutta sitten kuvan jne. alla lukee vain että kuulun EU-maahan, suomea ei siis edes mainita. jotenkin mielestäni oudosti kirjoitettu.
tuokin muuten hieman että ovatko ne ajat niin hirmu tarkkoja niin itselläni ainakin oli joku 3,5 vko väli siinä kun sain ensimmäisen paperin rathausilta ja kun menin landratsamtiin, itselleni taidettiin sanoa että maks 2 viikkoa saa olla väliä. Mutta eipä kukaan mitään sanonut ja täällä vielä olen.
oliko tarpeeksi epäselvästi kirjotettuja asioita?
Miten nämä toiminnot voi vaihdella niin paljon?
Kävin Rathausin Meldestellessä, täytin yhden paperin ja sain jonkun todistuksen tilalle (valkoinen paperi; tosite) että olen ilmoittautunut. Ei muuta. Ei tarvittu kuviani ei mitään. Passini katsottiin.
Kaverini ihmetteli kun hänellä oli jokin sininen lappu, oleskeluluvan tapainen ja hänkin on Suomesta. Siis mitä ihmettä? Vaikuttaako tähän se, onko oma firma, vai onko auppari, muuten vain töissä tai vain opiskelee?
Tulin tänne auppariksi mutta lähden litomaan perheestä kun ei suju ja etsin toisen työn. Pitänee siis lähteä uudestaan Rathausiin ja mitähän tällä kertaa?