View Full Version : Berliini vs. Köln?
Hei!
Olen suuntaamassa keväällä 2008 vaihtoon Saksaan. Paikka on vielä harkinnassa, eli vaihtoehtoina ovat Humboldts Universität Berliinissä ja Universität zu Köln. Kaikki tieto kaupunkien yleisestä meiningistä olisi kullanarvoista!
Itse haen vaihdoltani pääasiassa saksalaiseen elämänmenoon tutustumista, uusia ystäviä sekä vilkasta menoa niin päivisin kuin öisinkin. Tietysti myös ko. yliopistoissa opiskelleiden kokemukset kiinnostavat, mutta niitä olen saanut lukea yliopiston vaihtoraporteista.
Millaista on elämä Berliinissä? Entä Kölnissä? Millaisia hyviä ja huonoja puolia löydätte näistä (mahdollisista) kotikaupungeistanne?
Minulle voi myös lähettää sähköpostia osoitteeseen nosaemko@cc.jyu.fi.
Mukavaa kesää!
Itse en ole Kölnistä tykännyt, vaikka siellä olen monesti käynytkin (en siis asunut tai opiskellut). Se tuntuu kyllä suurkaupungilta, ei siinä mitään, mutta on jotenkin tylsä ainakin ei-paikalliselle. Berliini puolestaan on valtava ja ehdottoman mielenkiintoinen.
Sanoisin omasta puolestani karusti, että Kölnissä parasta on sitä ympäröivät alueet ja Berliinissä juuri kaupunki itsessään (ympäröivät alueet eivät kovin kiintoisia).
Hei!
Millaista on elämä Berliinissä? Entä Kölnissä? Millaisia hyviä ja huonoja puolia löydätte näistä (mahdollisista) kotikaupungeistanne?
Minulle voi myös lähettää sähköpostia osoitteeseen nosaemko@cc.jyu.fi.
Mukavaa kesää!
Berliini on minusta jotenkin ahdistava kaupunki,jonne itse tuskin koskaan voisin sopeutua.Jos näistä kahdesta kaupungista pitäisi valita,niin päätyisin kyllä Kölniin,hyvä sijainti keskellä Eurooppaa ja elämäneno on varmasti rennompaa ja ihmiset mukavampia ja helpommin lähestyttäviä kuin Berliinissä.
Satu Johanna 28-06-07, 23:31 Berliini on minusta jotenkin ahdistava kaupunki,jonne itse tuskin koskaan voisin sopeutua.Jos näistä kahdesta kaupungista pitäisi valita,niin päätyisin kyllä Kölniin
Jännä juttu, tämä on täysin oma mielipiteeni, sillä erotuksella, että vaihtaa kaupunkien nimet toisin päin. (paljasjalkaiset) kölniläiset ovat jotenkin niin "maalaisia" berliiniläisiin verrattuna, heillä on se kumma murrekin...
äitileppis 29-06-07, 13:06 Minä en tuosta yliopistoelämästä tiedä sen enempää kuin paikallisesta yöelämästä, mutta sen tiedän, että täällä Kölnissä etäisyydet Belgiaan, Hollantiin ja muihin mukaviin paikkoihin ovat lähellä, ihmiset kuulemma rentoja. Ovathan ne, jos eivät ole opettajia... :twisted:
Berliinistä taas olen kuullut, en ole koskaan siis käynyt, että siellä on hyvin vapaamielinen meininki ja on opiskelijoille hyvä paikka kaikinpuolin. Niin, onhan tämä Kölnikin vapaamielinen, Euroopan vapaamielisin kuulemma, mitä vähemmistöseksuaaleihin tulee. Tuostakaan en mitään tiedä käytännössä, mutta monessa paikassa se on huomionarvoiseksi asiaksi laitettu. Meillä on lisäksi karnevaaliaika, joka on kokemisen arvoinen.
Onhan täällä foorumissa nuortakin (asiantuntevaa) porukkaa kommentoimaan tietysti, missä lienevät nyt...?
Että vaikean laitoit. Heitä kolikkoa?
Kiitos kaikille vastauksista, jotka odotetusti jakautuivat melko tasaisesti :-)
Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisella mielellä Berliiniin muuttaneet ovat elelleet siellä a) ensimmäiset kuukaudet ja b) pidemmän aikaa?
Jotenkin kaupunki kiehtoo minua huomattavasti Kölniä enemmän, mutta olisi kiinnostavaa tietää, onko kukaan kokenut itseään yksinäiseksi niinkin isossa kaupungissa, kun saksan kielikään ei vielä pulppua aivan sujuvasti?
Kölnin ehdoton etu on ihan varmasti juuri tuo sijainti keskellä Eurooppaa :-)
Berliini on kyllä Kölniä enemmän "maailmanluokan" kaupunki. Kölnissä voi tuntua paikoin samalta kun Helsingissä, mutta Berliinissä on eri fiilis. Siellä tehdään maailmanluokan politiikkaa, siellä on merkittäviä nähtävyyksiä, vipinää ja huisketta ihan eri tavalla.
Kölnissä merkille pantavaa on, että se on hyvin suosittu suurten nimien maailmankiertueen pysähdyspiste, kuten Berliinikin toki on. Mutta molemmissa kaupungeissa pääsee kyllä nauttimaan laatuviihteestä ainakin.
Opiskelija matkustelee enimmäkseen junalla ja siltä kantilta Kölniä on kyllä paljon lähempänä kaikki. On Berliinistäkin suoria yhteyksiä joka puolelle, mutta lähimpään suurkaupunkiin saa nopeallakin yhteydellä matkustaa puolisentoista tuntia. Halpoja lentoja (mm. Suomeen) löytyy kyllä molemmista, koska Kölnin kenttä on koti German Wingsille ja Berliini Air Berliinille.
Itse ollaan tyttöystävän kanssa Joensuusta, eikä meitä ole pienen alkuhämmästelyn jälkeen ihmeemmin hämännyt asua edes Ruhrin alueella (5 miljoonaa asukasta + pari mokomaa lisää koko maakunnassa). Kaikkeen tottuu jopa maalainen, mutta kaupunkielämää sietävähän niin hyvässä kuin pahassakin sitä tietty täytyy olla, jos Saksaan muuttaa. Väkeä kun on se 82 miljoonaa...
en ole koskaan kölnissä käynyt, mieli kyllä tekisi, mutta en berliiniä kölniin vaihtaisi, se on saletti. tämä on kaunis kaupunki, jossa on paljon viheralueita ja hienoja kaupunginosia, mielenkiintoisia ihmisiä, menopaikkoja joka makuun, berliiniläisiin on helppo tutustua jos itse on vähänkin aktiivisempi, kaupunki on halpa asua ja yhteydet maailmalle ovat ihan loistavat. tule berliiniin ja nauti elämästä!
täällä tuntee asuvansa ihan oikeassa kaupungissa, ei missään hesassa...
vielä nooraselle: jos saksa ei suju, niin ystäviä voi löytää mm. www.toytowngermany.com. se on foorumi ei-saksankielisille berliiniläisille, siellä voi vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä englanniksi ja tapaamisia muiden kanssa löytyy.
Köln on iso kaupunki mutta ei kuitenkaan mikään megacity, itse ydinkeskusta jää aika pienelle alueelle. Erilaisia alakulttuureita löytyy varmaan joka lähtöön, edellytyksenä vain se että tietää itse mistä (musiikiista, tyylistä, harrastuksesta, tanssista...) pitää. Ja sitten on vain löydettävä kaltaistensa joukkoon. Itselläni on se tunne että täällä pitää aina edustaa jotain, jotta sinut voidaan kategorisoida jotenkin, eli joko olet tai et ole mun kaveri- tyyliin.
Syntyperäiset kölniläiset ovat ylpeitä itsestään ja kaupungistaan (juuri tässä järjestyksessä), he vaikuttavat hauskoilta ja leppoisilta sekä helposti lähestyttäviltä. Monet ovat myöskin hyvin tietoisia itsestään ja ulkonäöstään, pinnallisuutta ei voi välttää.
Kölniin on joko rakastuttava loppu elämäksi tai suosiolla oltava vieraileva tähti. Välimaastoa ei juuri ole. Ehkä juuri siksi oiva kohde vuodeksi.
|