SPD haluaa uudistaa saksalaista systeemiä niin, että kaikki kävisivät "samaa" koulua 9 ensimmäistä vuotta. Nykyisinhän vuohet ja lampaat jaetaan 4. luokan jälkeen. SPD:n mielestä seuraava opetusministeri voisi olla 30 vuotta Suomessa asunut Rainer Domisch. Domisch uskoo että jokainen oppilas voi saada yksilöllistä ohjausta, eikä kyseessä siis olisi mikään "yhtenäiskoulu" kuitenkaan. Toinen tärkeä missio olisi kokopäiväkoulun lanseeraus, nykyisin moni koulu antaa opetusta vain aamupäivisin (alaluokilla). Uutisessa kerrotaan myös että Suomessa annetaan ilmaiset opiskeluvälineet (ei kerrota että lukiossa ne pitää itse maksaa), ja lämmin ruoka. Lisäksi suomalasiet torjuvat jaon eri kouluihin jo kymmenvuotiaina sillä perusteella, että siinä iässä sosiaalinen tausta vielä vaikuttaa menestykseen. (Lähde: www. hr-online.de )

Nähtäväksi jää, paljonko kannatusta SPD tämän avauksen vuoksi saa - ja riittääkö se silti mihinkään uudistukseen. Ja jos, niin missä osavaltioissa ;) johan esimerkiksi Hessenissä (ja muualla, muttei joka paikassa) on näitä Gesamtschuleja - joita kohtaan on niin rankkoja ennakkoluuloja että useimmat tunkevat pilttinsä mieluummin Gymnasiumiin kuitenkin.

Niin, ja Suomihan on tässä asiassa mallimaa sen PISA-tutkimuksen vuoksi. Harva tietää mitä siinä mitattiin, vielä harvempi on analysoinut että miksi Saksa pärjäsi siinä niin huonosti. Pääasia on, että Saksa näytti huonolta ja Suomi hyvältä, siis asia pitää korjata.

(Juu, minunkin mielestäni saksalaisessa koulujärjestelmässä on viilaamisen varaa. Niin olisi kyllä suomalaisessakin.)

Omasta kokemuksestamme Saksan koululaitosta tulisi uudistaa.

Ensimmäisenä epäkohtana on juuri tämä 4. luokan jälkeen tapahtuva jako: Hauptschule, Realschule, Gymnasium.
Moni perhe alkaa tuskailla jo 2. luokalla olevan lapsensa koulumenestyksen kanssa, jos lapsi ei olekaan riittävän fiksu. Etsitään yksityisopettajaa koulun tukiopetuksen rinnalle, hankitaan mahdolliset harjoituskirjat ja päntätään lapsen kanssa viikonloput ja illat.

Ennen kaikkea akateemisilla vanhemilla on tässä enemmän paineita kuin lapsellaan. Mutta lapsihan joutuu tässä armottoman rasituksen alle.

Moni lapsi on ensimmäisillä luokilla vielä pieni lapsi, eikä tajua kaikkea ja kypsyy vähitellen. Osa taasen nokkelia oppimaan.

4. luokan jälkeen tapahtuvalla jaolla määritellään myös lapsen tulevaisuuden suunta. Hauptschulen leima on jäätävä, olet nolla. Realschulesta voi hyvällä menestyksellä kivuta Gymnasiumiin.

Toisena epäkohtana on mielestämme koululaitoksen epäyhtenäisyys, 16 erilaista koulutusjärjestelmää, esimerkkeinä erilaiset oppimateriaalit, opetustavat, Abiturprüfung jne.

Epäkohtia löytyy enemmän, pitkäksi listaksi.

Niin kauan kun osavaltioilla on oma itsenäisyys ja oma valta päättää omista asioistaa, pysyy Saksan koulujärjestelmä epäyhtenäisenä. Tai sitten valtiot päättävätkin yhdistää reformihalunsa ja keskinäistävät jollain tapaa koulujärjestelmän (johon emme usko).

Luulen, että tuo yhtenäistäminen kariutuisi viimeistään siihen, että Baijerilaiset sanoisivat: "Our way, or the highway!"

melkein vallankumous olisi saksan järjestelmästä suomalaiseen siirtyminen, niin erilaiset ovat koululaitosten tavoitteet.

Saksassa kai pyrkivät varmistamaan sen että hyvistä tulisi vielä parempia ja heikommilla ei ole niin väliä kun taas suomen koulu yrittää nostaa koko katajaisen kansan sivistystasoa. Suomessa ja suomalaisena on helppo olla ylpeä paitsi koulujärjestelmän hyvistä tuloksista keskiarvotasolla myös siitä arvomaailmasta mitä yhteinen koululaitos tukee - kaikille annetaan samat mahdollisuudet ja veikkolavimaisesti jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Teutooneille pitäisi ensin soittaa veikko lavia ennen kuin koulu muuttuu mihinkään koska eihän näin täällä ajatella vaan ihmiset suunnilleen syntyvät englannin malliin tulevaisuus ja vaihtoehdot päätettynä. (vaikka englannissa erottelu koulujen suhteen on vielä rajumpaa, ennen lapsen syntymää pitää päättää mihin nurseryyn, asuinalueeseen ja kouluun on varaa)

Katsoin muuten tämän ketjun innoittamana vielä Pisa raportteja läpi. (tänks nannyogg että taas kerran keksit työpäivän keskelle viihdykettä http://www.pisa.oecd.org/pages/0,2987,en_32252351_32235731_1_1_1_1_1,00.html )

Vahvistuu raportissa että suomi ja saksa olivat aika lailla ääripäitä varsinkin koulujen välisesten tulosten vaihtelussa - obviously suomessa pieni, saksassa OECD:n suurimpia.

Molemmat maat menestyivät keskiarvona ihan ok, eli ei saksankaan tulokset mitään mahdottoman huonoja ole. Suomen parempaa menestystä selittää eniten se että Saksassa huonosti menestyneet ovat todella huonoja ja heitä on paljon kun taas Suomen tulokset ovat huikeita nimenomaan heikompien oppilaiden menestyksessä, jotka vastaavat monien muiden maiden keskiarvoja. Suomen järjestelmässä ei näytä muuta heikkoa Pisan valossa olevan kuin huippujen suhteellinen aliedustus, joka nyt ei yllätä ketään. Suomen Pisaraportissa oli erikseen kommentoitu että paremmille oppilaille pitäisi saada enemmän haasteita.

Jos vedonlyöntiä joku halukas järjestämään niin lyön yhdeksännen luokan saksannumeroni verran tuoppeja vetoa että saksan järjestelmä ei jonkinlaisesta moniportaisuudesta luovu ennen vuotta 2050.

Suomessa ja suomalaisena on helppo olla ylpeä paitsi koulujärjestelmän hyvistä tuloksista keskiarvotasolla myös siitä arvomaailmasta mitä yhteinen koululaitos tukee - kaikille annetaan samat mahdollisuudet ja veikkolavimaisesti jokainen ihminen on laulun arvoinen.

hmmm. olikohan tarkoituksesi asettaa provomiina vai oletko oikeasti tätä mieltä? Tämä ei pitänyt paikkaansa ainakaan silloin, kun itse kävin Suomessa peruskoulua -- enkä jaksaisi uskoa että olot olisivat radikaalisti muuttuneet (en ole sentään vielä niiiiiiin vanha ;-)) Mihin ihmeeseen perustat tämän väittämän? vai onko sinusta "mahdollisuuden antaminen" sitä, että jokaiselle laiskalle ja/tai huonosti käyttäytyvälle oppilaalle kehitetään syndrooma (lempisana ADHD - näitä lapsiahan tuntuu olevan suomessa joka toinen) jonka perustella hänet voidaan siirtää erikoisluokalle/erityisopetukseen?

hmmm. olikohan tarkoituksesi asettaa provomiina vai oletko oikeasti tätä mieltä? Tämä ei pitänyt paikkaansa ainakaan silloin, kun itse kävin Suomessa peruskoulua -- enkä jaksaisi uskoa että olot olisivat radikaalisti muuttuneet (en ole sentään vielä niiiiiiin vanha ;-)) Mihin ihmeeseen perustat tämän väittämän? vai onko sinusta "mahdollisuuden antaminen" sitä, että jokaiselle laiskalle ja/tai huonosti käyttäytyvälle oppilaalle kehitetään syndrooma (lempisana ADHD - näitä lapsiahan tuntuu olevan suomessa joka toinen) jonka perustella hänet voidaan siirtää erikoisluokalle/erityisopetukseen?

Kyllä minä olen ihan oikeasti sitä mieltä että Suomessa ajatellaan edelleen enemmän tosissaan ihmisten lähtökohtaisesta samanarvoisuudesta kuin muualla länsimaissa, ja lisäksi koululaitos ainakin näyttäisi hyviä tuloksia tässä suhteessa saavan vs muut maat.

PISAn havainto on että Suomessa hajonta oppimistulosten välillä on käsittämättömän pieni verrattuna muihin OECD maihin, oli kyseessä mitkä tahansa taustamuuttujat - vanhempien sos. asema, paikkakunta, koulu tms. Saksassa hajonta tulosten välillä yli 50% esim eri koulujen välillä tai sos aseman mukaan kun taas Suomessa alle 5%. Kyllähän tämä sellaista kertoisi että noin muihin maihin verrattuna kaikille annetaan enemmissä määrin samat mahdollisuudet, olit sitten köyhä, rikas, maalta tahi kaupungista, viksu tai yksinkertainen.

Täydellinen tasa-arvo tuskin toteutuu enää missään, mutta ainakin Suomessa yritys koululaisten osalta näyttäisi olevan muihin verrattuna hyvä. Ääripäät kärsivät aina, niin huonot kuin hyvät, eikä rahaa edes Suomessa ole tarpeeksi erilahjaisten lasten koulimiseen erittäin tasapäisen peruskoulun kyljessä. Suomessa (Pisan mielestä) tästä ehkä kärsivät enemmän ne hyvät josta sitten seurauksena että esim yliopistolaitos onkin jo ihan erilaisessa valossa kansainvälisessä menestyksessä (tai paremminkin sen puutteessa)

Täytyy sanoa että kaikkine puutteineen, tasapäistämisriskeineen ja huippujen latistamisineen suomen järjestelmä on ainakin omalle arvomaailmalle sopivampi kuin vaikkapa brittien systeemi. Vaikka ulkomaalaisena pääseekin vain osittain kokemaan luokittelun, tuntui hurjalta että jo 1 vuotias lapsi alettiin totuttamaan tiettyyn samaan, erittäin tietoisesti erilaiseen ryhmään loppuiäkseen.

Kyllähän tämä siihen suuntaan menee Suomessakin, ainakin pääkaupunkiseudulla - SYKin oppilasaines ja koulunkäynti on lienee aika erilaista kuin vaikkapa Korson lukiossa. Ideologinen ero britteihin kuitenkin säilyy - SYKissä puolet lukiosta voi olla teoriassa ja ihan käytännössäkin mogadishu avenuelta työttömän bussikuskin lapsia, jos vaan peruskoulun ka on 9.5. Britanniassa ei.

Se on minusta ihan oikea ylpeilyn aihe meille Pekoille!

Yksi suurimpia ihmetyksenaiheitani on ollut esiopetuksen taso, sitä ei oikeastaan ollut lainkaan, ainakaan tässä meidän kylässä. Lapset kävivät n. kuukauden verran kerran päivässä koululuokassa tunnin mittaisella "luennolla".

Tietääkö joku palstalaisista, miten täällä kartoitetaan mahdolliset oppimisvaikeudet?

Lastentarha (siis nimenomaan lastentarha) oli melkoinen pettymys kaikkine hierarkioineen. Päivähoidosta ei voi tässä tapauksessa juurikaan puhua, tädit olivat lähes pääsääntöisesti itseoppineita. Parhaiten on jäänyt mieleen, kun eräs tädeistä kielsi tytärtäni puhumasta suomalaiselle kaverilleen suomea. Asiaa ei yhtään lievennä se, että suomi sattui olemaan ainoa kieli, jonka hän hallitsi... Olisikohan pitänyt ottaa yhteyttä "valvovaan viranomaiseen"...

Koulurakennukset oppimisympäristönä ovat usein yleisilmeeltään synkkiä, kalustus ja valaistus 50-luvulta. Saneeraus tuntematon käsite. Eli mielestäni täällä yhteiskunta ei sijoita perusopetukseen riittävästi, vastuuta kaadetaan kotien niskaan. Tämä taas selittää sen, miksi Frau on zu Hause: Autonkuljettaja, keittäjä, opettaja...

Kai tässä koulusysteemissä jotain hyvääkin on, mutta mitä, se ei ole minulle vielä valjennut.

Tietääkö joku palstalaisista, miten täällä kartoitetaan mahdolliset oppimisvaikeudet?.

Täkäläinen serkkupoikani änkyttää pahasti ja hänellä on tosi paha lukihäiriö. Ensimmäiset pari vuotta hän kävi siksi "Sonderschulea" mutta tiemmä lähinnä siksi ettei tavallisen koulun oppilaat kiusaisi häntä. Vanhempien aktiivisuudesta huolimatta hänen lukihäiriönsä "tunnustettiin" vasta puoli vuotta ennen koulun loppumista, siis noin 15-vuotiaana. Silloin ensimmäistä kertaa häneltä ei vaadittu virheetöntä kielen oppimista. Kouluvaikeudet olivat vuosien ajan vastaavat.

Toinen esimerkki: vuosia sitten kävin tapaamassa tuttuani joka on opettaja. Näin pöydällä pinon 6-luokkalaisten diktaatteja eli lapset olivat kirjoittaneet opettajan ääneen lukeman tekstin. Aikani niitä naureskeltuani kysyin onko hänen luokallaan vain yksi syntyperäinen saksalainen koska yhtä lukematta kaikki tekstit olivat kertakaikkiaan naurettavia. Selvisi että luokalla ei ollut ainoatakaan ulkomaalaista - mutta kaikki olivat "työläiskorttelista"....


Kai tässä koulusysteemissä jotain hyvääkin on, mutta mitä, se ei ole minulle vielä valjennut.

Kuten moneen kertaan on todettu, ammattikoulutus on kyllä huippuluokkaa, peruskoulutus suurelta osin surkeaa. Vanhempien osallistuminen koulutukseen on ehdottoman tärkeää. Jos lapsi on erittäin lahjakas ja/tai vanhemmat aktiivisia, voi lapsi "eliittikoulussa" saada erittäin hyvän peruskoulutuksen.

Jos taas koulumenestys ei vanhempia kiinnosta, pitää olla tosi lahjakas ja motivoitunut jotta pärjää.

Näin jokin aikaa sitten tilaston siitä, kuinka monen yliopistooppilaan vanhemmat ovat myös akateemikkoja. Saksassa tämä luku on älyttömän korkea. Työläisperheistä taas tulee todella vähän opiskelijoita. Valitettavasti en enää onnistunut löytämään tätä tilastoa, taisi olla Spiegelissä.

"Keskiverrolle" tai "heikolle" koululaiselle optimaali kombinaatio olisikin mielestäni suomalainen peruskoulutus ja saksalainen ammattitutkinto.

Esimerkiksi saksalainen kirvesmies olisi suomalaisten kakkosnelkkuakrobaattien keskellä tosi kunkku.

Grundschulen eka opettaja on tärkein, sillä hänestä riippuu, miten lapsi suhtautuu koulunkäyntiin tulevaisuudessakin. Opellehan ne läksyt tehdään, ja lapsi innostuu, jos opettaja kehuu ja kannustaa, vaikka heti ei kaikki sujuisikaan hienosti.

Esimerkkinä kerron esikoisestamme, jonka eka ope oli n. 50-vuotias rauhallinen rouva, jolla ei enää omat lapset pyörineet kotona jaloissa. Hänellä oli siis aikaa ja halua keksiä kivoja opetusmenetelmiä.
Luokassa oli sievä postilaatikko, johon lapset saivat laittaa maalaamiaan piirroksia tai pikku kirjeitä Fuulle tai Faralle, joita ope käytti havainnoittamaan äänteitä. Ne figuurit olivat "käsinukkeja", ihan tavallisia villasukkia, ope oli jopa neulonut jokaiselle oppilaalleenkin sellaiset Fu- tai Fara-sukat.
Ja seuraavana päivänä Fu ja Fara (ope) olivat lähettäneet vastauskirjeitä, joita sitten luettiin yhdessä. Ja samalla siinä sivussa opittiin aina jotain uutta.

Joten ei ihme, että esikoisemme laati jo ennen joulua (6-vuotiaana) pitkän kirjeen joulupukille. Kun keskimmäisemme ja kuopuksemme olivat ekaluokillaan, ei oltu opeteltu edes kaikkia kirjaimia jouluun mennessä. Heidän opeillaan oli muu opetusmenetelmä. Se tavanomainen.

Esikoinen on nyt 21-vuotias ja opiskelee, on suorittamassa parhaillaan Physikumiaan, mutta hänen harrastuksiinsa kuuluu yhä kirjoittaminen, hän toimittaa kahden kaverinsa kanssa literaarista nettilehteä.

Olen vakuuttunut juuri tuon ekan open vaikuttaneen esikoisemme koulumenestykseen ja kirjallisuusharrastukseen.

Joku muu ope olisi passittanut tämän rasavillin tytön Diagnose-Förderklasseen, sillä hän koetteli alussa opettajan hermoja etsien kaikin tavoin huomiota... Hän esim. lurautti laulun kesken opetuksen, hyppäsi ikkunalaudalle lausumaan runoja, laittoi jalat pulpetille tms... (Ope kertoi tästä minulle vasta keväällä, kun tuo villi kausi oli ohi.)

Mutta tämä ihana ja kokenut opettaja ymmärsi ohjata esikoisen provosoinnin oikeisiin uomiin, sillä hän antoi tytölle lisätehtäviä, kuten väritystä tai hän sai tunnillakin piirrellä Faralle kuvia tai sepustaa kirjeitä Fuulle. Täten ope tiesi, että tyttö kyllä pystyy keskittymään.

Monella muulla opettajalla ei olisi ollut halua tai aikaa miettiä, miksi tuo lapsi ei heti istunut hiljaa pulpettinsa ääressä.

Koulurakennukset oppimisympäristönä ovat usein yleisilmeeltään synkkiä, kalustus ja valaistus 50-luvulta. Saneeraus tuntematon käsite.

Lainaan tässä tuo tayllä olevaa omaa kirjoitustani ja otan pikkuisen puheitani takaisin: Eilisaamuna kuulin paikallisradiosta jutun, jossa käsiteltiin erään paikallisen koulun WC-oloja. Oppilaat sanoivat haastattelussa, että tekevät mieluummin housuihinsa, kuin menevät toiletin puolelle. Koulun rehtorin lausunnossa kävi ilmi, että toiletit olivat toki saneerattu, tosin 30v sitten ja siivotaan päivittäin. Että kyllä täällä yritystä on asioiden parantamiseksi.

Tuo edellinen kirjoitukseni rasavillistä esikoisestamme juolahti mieleeni eilen, kun 74-vuotias isäni soitti, sillä hän sanoi jo vuosia sitten esikoisemme muistuttavan häntä, mutta silloin en vain tajunnut/jaksanut kysellä enempää. Mutta eilen.

40- luvulla ei nähtävästi ollut ymmärtäviä opettajia, vaan isäni leimautui jo ekana koulupäivänä häiriköksi, kun tokaisi opettajatterelle: Sie oot ihan meijän kissan näkönen!
Opettaja suuttui ja pyysi muita oppilaitaan ennustamaan tuollaisen rääväsuun tulevaisuuden. Eräs oppilas viittasi innokkaasti: Se joutuu vielä putkaan! Toinen luokkatoveri: Ja sitten linnaan!
Välitunnilla pikku-Reijo antoi näille pojille turpiin ja sai tietysti arestia.
Seuraavan päivän yhteisessä aamuhartaudessa johtajaopettaja julisti koko koulun läsnäollessa, että Reijo X. on koulun tuhmin ja tyhmin oppilas.

Reijo päätteli, ettei koulunkäynti kannata, eikä hänellä muutenkaan ollut aikaa läksyihin, sillä mieluummin hän keräsi romua (esim. granaattien hylsyjä), josta sai rahaa ja kiitosta kotoa.

Mutta hän päätti myös, ettei ikinä joudu putkaan saati linnaan. Eikä joutunutkaan.

Minimikoulutuksensa jälkeen hänestä tuli muurari kuten isänsä, sittemmin ahkera & rehellinen yrittäjä ja viiden lapsen isä. Isäni suureksi tyydytykseksi meillä kaikilla viidellä on akateeminen koulutus, eräs meistä on jopa professori.
-
Ja kun nyt pääsin vauhtiin, niin vielä neuvo kaikille kouluakäyvien lasten vanhemmille: osallistukaa!!! Etenkin, jos on kyse koulun ulkonaisista puutteista (home, yöök-vessat, koulukuljetus, huono varustustaso), ei rehtori voi tehdä mitään, mutta hän toivoo juuri vanhempien valittavan ylemmälle tasolle (Schulamtsleiter, Kultusminister, Schulträger, Gesundheitsamt, Bauamt jne.).

Koulun sisäiset asiat ovat eri juttu: Ekaksi kannattaa jutella kyseisen opettajan kanssa rakentavasti (ei koskaan saa menettää malttiaan), sitten rehtorin, Schulamtsleiterin, Kultusministerin kanssa, jos ei jo alemmalla tasolla ole päästy selvyyteen tai edes kompromissiin.

Ja kannattaa niitä opettajia ihan suoraan kiitelläkin, jos aihetta on ;) Jos kehuu kun menee hyvin, on parempi pohja käydä neuvottelemaan silloin kun jokin mättää.

Olet oikeassa. Ja aina kannattaa lähteä siitä, että opet haluavat oppilaille vain hyvää.
Joskus he ovat vain unohtaneet, miksi valitsivat ammattinsa. Luin myös jostain tilastosta hurjan suuren opettajaprosenttimäärän olevan burn-out- tilassa. Akuutisti sisällä tai hilkulla. Hälyyttävää. Toivoisin jokaiselle opelle lakisääteisen sapattivuoden täydellä palkalla.