Johan taas tuli ihme olo, kun päiväkodista kotiin pääsin. :smt103

Päiväkodin täti kysyi minulta, että eikö vanhimmaiseni mene ensivuonna kouluun? Juu, kyllä menee. Oletteko ajatelleet saksankielen tunteja? E-eei olla ajateltu. Sitten yritin sopertaa, että lapset oppii kielen nopeasti jne.

Hei hetkinen.. olemme olleet täällä saksassa vasta kaiken kaikkiaan kolme kuukautta, josta päiväkodissa oloa vajaa kuukausi. Sekin on ollut melko rikkinäistä, koska lapset ovat sairastelleet jonkun verran (uudet pöpöt). Varsinaista saksankielen kanssa käymistä on siis todella vähän. Silti lapsukaisemme osaa kertoa nimensä, ikänsä ja yksittäisiä sanojakin ihan hyvin. Ujoja ovat molemmat, joten tiedän, että eivät ala samantien höpöttämään, jos aikuiset kysyvät jotain. Lähes päivittäin kertovat ruokapöydässä uuden sanan, jonka ovat oppineet päiväkodissa tai telkkarista.

Toki tuossa mieheni kanssa keskusteltiin puhelimessa, että jos vielä keväällä tuntuu siltä, että kieli ei lähde "rullaamaan", niin kyllä sitten varmaan jonkinnäköinen tutorointi on hyväksi, mutta pitääkö siitä olla jo nyt huolissaan?!? Mites teillä "kokeneilla" meni tämä lasten kielen oppiminen? Aina toitotetaan, että lapset oppii nopeasti ja jo 3-6kk päästä puhuvat kuin natiivit. Tähän minä olen luottanut ja odotamme koko ajan sitä naksahdusta pilttien päässä, kun ne oivaltavat mistä on kyse ja alkavat suoltaa saksaa murteineen päivineen. Mutta tosiaan ollaan oltu täällä vasta niin vähän aikaa, että ei voi olettaa niiden vielä osaavan. Jos puhuttaisiin ruotsia, niin varmaan helpottaisi tuota oppimista, mutta umpisuomalaisia kun ollaan.. huoh!

T:Liian herkkä nahkainen mamma :sad7:

Meidän lapsi meni kolmevuotiaana umpisuomalaisena tarhaan ja puolen vuoden päästä puhui saksaa. Ensimmäiset neljä vuotta koulussa menivät todella hyvin saksan kielen kanssa ja aloitti nyt kuukausi sitten Gymnasiumin. Jännityksellä odotellaan, miten jatkossa menee, mutta en sinuna huolehtisi turhaan. Ennemminkin saat kohta huolehtia siitä, että lapsi osaa puhua kunnolla äidinkieltään. Meillä menee päivittäiset keskustelut lapsen kanssa huomaamatta ja väkistenkin saksaksi, vaikka olemme täysin suomalainen perhe. Olen harkinnut kotiperuskoulun aloittamista - ainakin suomen kielessä - lieneekö tälllä palstalla kokemuksia kellään siitä? Jaksaako 10-11-vuotias koulun ohessa vielä opiskella ylimääräistä ainetta? Suomi-koulu ei tule meillä valitettavasti kysymykseen työaikojen/matkan hankaluuden takia.

Meillä meni kouluikäisillä lapsilla vuosi, ennen kuin saksa sujui sujuvasti - kyse ei niinkään ole lahjakkuudesta tai sen puutteesta, asiaan vaikuttaa myös mahdollinen ujous ja oma perfektionismi. Esikoinen ei halunnut pitkään aikaan puhua paljon mitään, koska tiesi ettei suusta tule täysin oikeaa kieltä... Eli ei se kaikilta puolessa vuodessa vielä suju. Kuopus taas toivoi ekat 8 kk että lähdetään takaisin Suomeen, jos hän ei opi kieltä. Kun se asia tuli selväksi, siitä 2kk päästä hän sekä puhui että kirjoitti suhteellisen hyvää saksaa. (Tänä aikana multa taisi lähteä puolet hiuksista, mutta sellasta se lastenkasvatus välillä on...)

Viime marraskuussa gymnasiumin saksanopettaja oli sitä mieltä että lapsen pitää mennä kansainväliseen kouluun pariksi vuodeksi ja tulla takaisin kun saksa sujuu. En suostunut. Nyt saksanopettaja on tyytyväinen edistykseen, kehuu ja kannustaa - viimeisestä kokeesta tuli arvosana 4 (1 = täydet pisteet, 6 = hylätty) ja samalla luokalla muutamalla syntyperäisellä tuli huonompia arvosanoja. Eli virheitä tulee vielä, mutta hyvin pärjää. Perfektionistilapsi tietenkin tarvitsee jatkuvaa muistutusta siitä että hän on oppinut paljon ja hyvin menee. Ja kun lisäksi lukee englantia ja ranskaa niin onhan siinä hiukan tekemistä.

Ymmärrän hieman opettajan huolestumista, mutta suomalaisten vanhempien ei mielestäni tarvitse sittenkään itse huolestua.

Omalta vaihto-oppilasajaltani haamalta 80-luvun lopulta muistan kyllä että opettajilla oli kyllä yhä lukiossa ongelmia ulkomaalaisten kielen kanssa vaikka nämä olivat olleet Saksassa (ja koulussa) jo vuosikausia. Nämä joilla ongelmia yhä oli tulivat poikkeuksetta tuolta kaakonsuunnasta eivätkä saksaa juuri missään koulun ulkopuolella aktiivisesti käyttäneet - oman sosiaalisen ympäristönsä takia => kieli ei koskaan päässyt kehittymään kunnolla. Tilanne on täysin erillainen pohjoismaalaisen taustan omaavalla lapsella, aktiivisen käytön ja sosiaalisen sulautumisen seurauksena kieli voi kehittyä hämmästtävän nopeasti.

Minä voin kertoa poikani lastentarha-aikaisista kokemuksista. Ryhmään tuli syksyllä kaksi aivan ummikkoa. 3-vuotias Lisa Etelä-Afrikasta ja 5-vuotias Marija Jugoslaviasta. Lisa alkoi heti puhua pälpättää saksaksi kaiken, minkä kuuli ja puhui puolen vuoden kuluttua ihan hyvää saksaa. Marija oli puoli vuotta puhumatta yhtään mitään, mutta sitten avasi suunsa ja puhui myös aivan hyvää saksaa. Kummatkin tytöt olivat iloisia ja leikkivät aina toisten kanssa. En olisi vielä lainkaan huolestunut, jos lapsesi vasta ensi syksynä kuluun lähtee.

Minullakin on vuoden päästä kouluun menevä poika (kaksikielinen, saksa vahvempi). Päiväkodissa on nyt alkamassa projekti, jossa testataan kaikkien esikoululaisten kielen taso ja pyritään havaitsemaan mahdolliset oppimisvaikeudet (alttius lukihäiriölle jne.). Ne, joilla huomataan jotain vaikeuksia, saavat 20 viikon ajan päivittäin vartin verran leikinomaista opetusta, jotta kaikki ovat mahdollisimman samalla viivalla koulun alkaessa. Minusta projekti kuulostaa oikein hyvältä ja kannatettavalta, vaikka luulisin, ettei poikani sitä tarvitse. Voihan tietysti olla sellaisiakin ongelmia, joita me vanhemmat emme välttämättä huomaa - se nähdään muutaman viikon sisällä.

Itse olisin varmaan sen verran neurootikko, että yrittäisin kohentaa lasten kielitaitoa hyvissä ajoin helpottaakseni heidän urakkaansa. Minua ainakin pelottaisi, että lapsi saa koko koulusta tarpeekseen, jos alussa on ikäviä kokemuksia eikä pysy toisten mukana. Opettajienkin asenne tuntuu vaihtelevan. Minulla ei tosiaan ole vielä koulussa olevia lapsia eikä kokemusta muutosta lasten kanssa, joten ehkä olen vähän liiankin pelkuri. Itse osaat parhaiten arvioida tilanteen ja sen, kuinka paljon lapset jaksavat kerralla omaksua asioita. Opetuksen ei kuitenkaan ole pakko olla mikään kielikurssi vaan se voi olla leikkiä. Esim. yksi tuttu perhepäivähoitaja leikkii säännöllisesti yhden indonesialaispojan kanssa ja opettaa tälle samalla kieltä.

Lea

Siitähän on täällä Saksassa juuri ollut paljon keskustelua, kuinka ulkomaalaistaustaiset lapset eivät pärjää kouluissa kielellisten puutteiden takia. Sen tähden lastentarhan täti, aikaansa seuraava ammattinsa vakavasti ottava ja teidän lapsesta vastuussa oleva henkilö huolehti vaan siitä, että on tehnyt häneltä vaaditun tehtävän huomauttamalla asiasta.

Jos kotona puhutaan vain Suomea, ottaisin minä jonkin ylimääräisen harrastuksen lastentarhan lisäksi, missä saksaa jutellaan mahdollisimman paljon.Meillä jo aina kaksikielisen perheen tokaluokkalaisella on enemmän virheitä saksan kielen tehtävissä kuin vaan pelkästään saksankielisellä lapsella.

On hyvin ymmärrettävää, että on huolissaan lapsistaan, lapsien tulevaisuudesta (kieli, sopetuminen jne) vieraalla maalla.

Yleensä vanhempia huolestuttaa ja jännittää enemmän kuin lapsia. Mutta ei kannata olla kauhuissaa näistä seikoista, varsinkaan lasten kuullen. Pienillä on atennit (korvat, silmät, tunteet) hyvin herkkiä. Kannattaa puhua positiivisesti lapsille, mitä on tulossa, tarha, esikoulu, koulu ja mitä siellä tehdään, mitä kivaa siellä on. Näin on pienillä myös positiivinne asenne ja odottavat hyvällä mielellä.

Pikkuiset oppivat vieraan kielen nopeasti. Kaikki riippuu sopeutumisesta ja tavallaan myös luonteesta. Ujot ja arat lapset kuuntelevat paljon (ottavat paljon "sisään"), mutta puhuminen, ulosanti voi olla vähäistä. Mutta sekin muuttuu ajan kanssa, kunhan ympäristö muuttuu tutuksi ja turvalliseksi.

Kirjoitin myös yhteen ketjuun toisesta tärkeästä kohdasta; leikkikavereista.
Naapurista, naapurialueelta, leikkikentiltä löytyy aina samanikäisiä lapsia. Kannattaa tutustua myös vanhempien kanssa. Lapset oppivat toisiltaan niin paljon.

Kuten jo Lumi mainitsikin, myös harrastukset auttavat pikkuista kielen ja sopeutumisen kanssa. Jokin mieluinen harrastus, eikä vanhempien oma toiveharrastus! Jos pikkuinen piirtää, maalaa mielellään, silloin maalauskurssille, tai jos liikkuu (jumppaa, ui..), niin silloin tältä saralta.

Jos isä (tai äitin) on jalkapallo-, koripallo...urheilu -"hullu", älä vie lastasi näille alkeiskursseille tässä vaiheessa. Myöhemmin, vasta myöhemmin, kun lapsi on sopeutunut ja oppinut kielen hyvin. Näin alkuvaiheessa nämä ns. tosissaan-otettavat pikku-profi-koulut ovat väärä osoite.

Minä tulin Saksaan 13 vuotiaana perheeni kanssa.

Minulla kesti n. vuoden, ennen kuin aloin tosiaan puhumaan, vaikka olinkin lukenut saksaa jo 6 vuotta suomessa.

Mutta luulen kyllä, että vielä nuoremmille lapsille se oppiminen on vielä helpompaa.

Vanhempani muuttivat Saksaan siskoni ollessa Stinan ikäinen; minä jäin Suomeen, sillä olin jo täysi-ikäinen. Kun muutosta oli kulunut noin puoli vuotta, vierailin vanhempieni luona Saksassa. Liikkuessani siskoni kanssa kaupungilla hän kieltäytyi kategorisesti puhumasta saksaa, minä jouduin siis koulusaksallani hoitamaan kaiken. Vanhempieni mukaan hän käyttäytyi heidän seurassaan täsmälleen samoin - ei suostunut millään puhumaan saksaa.

Noin vuosi muuton jälkeen "vipu" käännettiin sitten toiseen ääriasentoon, ja siskoni alkoi puhua saksaa sujuvasti. Sittemmin hän sai hyvät arvosanat saksan kielestä, kun kirjoitti sen äidinkielenä saksalaisessa ylioppilastutkinnossa.

Tunnetteko muuten Yahoon keskustelupalstan Kaksikielisyys?
http://groups.yahoo.com/group/kaksikielisyys/
Se on pitkän paussin jälkeen taas virkistäytynyt.

Hahaa, pakko kirjoittaa tänne miten meidän kävi.

Lasten kielen oppiminen tuntui todella hitaalta ja vuoden vaihteen jälkeen olin aivan maassa. Tämä tietysti johtui siitä, että lapsukaisemme leikki pitkälti toistensa kanssa päiväkodissa ja keskustelivat suomeksi. Tuossa keväämmällä se naksahdus sitten tapahtui ja molemmat rupesivat puhumaan saksaa ja leikkimään enemmän muiden kanssa. Tuossa pari kuukautta sitten päiväkodinjohtaja tuli sitten mulle sanomaan, että tyttäreni puhuu hyvin saksaa. Olin hyvin onnellinen ja melkein kyyneleet silmissä sönkkäsin, että kun olin hieman epävarma siitä osaamisesta.. kun tyttäreni menee ekalle luokalle jne. Johtajatar hymyili ja sanoi, ettei ole mitään huolta siinä suhteessa. Emme siis ottaneet mitään yksityistunteja, vaan lapset oppivat saksan ihan päiväkodista, harrastuksista ja telkkarin kautta. :p

No nyt se koulun alkaminen jännittää ihan muista syistä. Voi tätä hössötystä, ihanaa!!

Reilu 2 v saksalaisessa koulussa. Molemmat saivat todistukseen saksasta arvosanan 3, vaikka kumpikaan ei enää saa mitään "huojennuksia". Puheeseen alkaa hiipiä saksalaisia rakenteita, minä korjaan niitä samaa tahtia. Lapset korjaavat minun saksaani yhtä lailla. Kuulostaa varmaan ulkopuolisen mielestä kamalalta :D

Meidän 4-vuotias pikkumies sanoi tänään näin:

"Mä haluun kanssa palomies sein."

Ihmeteltiin mieheni kanssa, että mitä se oikein sanoo, kunnes revettiin..

Kielikysymys askarruttaa edelleenkin vielä 11 vuoden jälkeenkin.
Esikoiseni aloitti koulun lähes kielitaidottomana - Baijerissa. Kiitos upean ja osaavan opettajan hallitsi hän kielen sujuvasti jo joululta ja alkoi lukea saksankielisiä kirjojakin. Tokaluokalla meni jo Harry Potterin eka osakin. Keskimmäinen oppi saksankielen päiväkodissa suhteellisen nopeasti ja on hyvin pärjännyt koulussa. Kyllä se siitä.

Suurimmaksi huoleksi onkin nyt noussut suomenkielen taito, joka kutistuu kuin pyy maailman lopun edellä. Huomaamatta arkikeskustelu tapahtuu saksaksi. Kotiperuskoulua olen kokeillut pariinkin otteeseen. Suurimpana ongelmana on ollut itsensä piiskaaminen opettamaan ja motivoimaan lapsia. Säännöllisen opetusajan löytäminen omasta arjesta ja siitä kiinni pitäminen ja monta eri-ikäistä ja tasoista lasta on mielenkiintoinen yhtälö.

JOs paluu Suomeen on tiedossa niin silloin kotiperuskoulusta ja video-opetuksesta on huomattavasti hyötyä. Käsittääkseni tällöin lapset sujahtavat paremmin suomalaisen koululaitoksen huomaan. Mutta ratkaisu on kallis.

"Mä haluun kanssa palomies sein."


Olin itse noin 3-vuotiaaksi saakka puolikielinen. Lauseet olivat puoliksi saksaa, puoliksi suomea ja joskus sanatkin sulivat yhteen. Rikkinäistä esinettä kuvailemme vieläkin toisinaan sanalla "puttiskikki" eli kaputt ist & rikki.

Sitten kotona alettiin puhua vain suomea jotta kouluun mennessä osaisin kielen kunnolla.

Seurauksena saksankielen taitoni katosi sitten lähes täysin ja piti parikymppisenä alkaa opetella koko kieltä uudelleen.

Kaksikielinen kasvatus, mikä mielestäni voi olla vain hyödyksi, onnistuu aika hyvin jos vanhemmat pystyvät puhumaan johdonmukaisesti. Eli kummatkin puhuvat lapsilleen vain omaa äidinkieltänsä.

Jos vaikka vain toinenkin vanhempi vaihtelee kieltä, on lapsen vaikea erottaa kieliä toisistaan. Helpompi on pitää "äidinkieli" ja "isänkieli" järjestyksessä.

Kolmikko: Mää jaksan uskoa lukemisen voimaan. Mielenkiintoisten kirjojen lukeminen ei tunnu "opiskelulta" mutta se laajentaa sanavarastoa, ja pitää muistissa kielioppirakenteet. Sisareni ostelee antikvariaateista ja alennusmyynneistä kirjoja heitä varten - onneksi tuossa iässä luettavaksi kelpaa melkein mikä vain, agatha christein dekkareista muumikirjoihin. Kaikki Suomi-vieraat tuovat tullessaan jotain luettavaa, joskus dvd-leffojakin.

En aio palata Suomeen, siinä mielessä hyvä suomentaito ei ole välttämätön, mutta uskon vakaasti että kaikki muu oppiminen pohjaa sille miten vahva äidinkielentaito on. Piltit puhuvat nykyisin keskenään saksaa, suomea jos vanhemmat ovat läsnä; ja vanhempi juttelee mesellä suomalaisen kaverin kanssa lähes joka ilta. (En ole vielä opettanut irkkaamaan...)

Jos teillä on jotain suomalaisia kavereita, serkkuja tms, skype-/meserupatteluakin voisi kannustaa.

Mikään opetukselta haiskahtava ei kiinnosta lapsia yhtään. Ei esim suomi-koulu - tosin, kun ollaan oltu täällä vasta 2v, on kielitaitokin vielä hyvä. Ainoa "opetus" jota tarjoan harva se päivä on, että korjaan jos puheessa on jotain omituista. Esim

piltti:"meidät ajetaan kouluun E:n isältä"
minä: "E:n isä ajaa meidät"
piltti: "No ihan sama!" ja tuhahdus.

En aio palata Suomeen, siinä mielessä hyvä suomentaito ei ole välttämätön

Näin minunkin vanhempani ajattelivat. Ei muuteta enää Saksaan joten lapset oppikoot vain suomenkielen ja olkoot vain Suomen kansalaisia.

No eivätpä vanhemmat muuttaneetkaan Saksaan mutta myöhemmin minua hatutti se seikka että en osannut kunnolla puhua sukulaisteni kanssa enkä siksi oikein oppinut tuntemaan heitä.

Juuri tuosta syystä tulin sitten Saksaan: opettelemaan kielen ja tutustumaan sukulaisiini (und da nahm das Unglück seinen Lauf). Suomi ei tuolloin ollut vielä EU-maa joten jouduin kolmen kuukauden välein kantamaan nivaskan proopuskoita ulkomaalaisviranomaiselle. Passi täyttyi viisumeista niin että Sveitsin rajan ylitys aiheutti järjestään viisi minuuttia passinplaraamista.

Tuohon aikaan Landkreisimme oli organisoinut asian siten että samat virkailijat hoitivat ulkomaalaisasiat sekä aseenkantoluvat. Mietinkin usein, onko tarkoitus muistuttaa pyssymiehille, mitä tarkoitusta varten heillä aseita on vaiko muistuttaa ulkkiksille että kotiinkin voisi taas mennä....:smt002

Siinä sitä sitten jonotettiin pakolaisten ja etuilevien ja mulkoilevien metsämiesten ja ampumaseuralaisten kanssa. Oman äitini kotiseudulla. Huippua.

Parinkin kerran kävi niin että sönkötin siansaksaani tieskenenkä kanssa joissakin pippaloissa tai kapakassa. Kun sitten ennen pitkää sain vaivalloisesti selitettyä kuka olen, ilmenikin että juttelin (korjaan: kommunikoin käsin ja jaloin) pikkuserkkuni kanssa. disgust

Suositukseni kaksi- tai monikulttuurisille perheille onkin kasvattaa lapset mahdollisimman monikulttuurisesti ja -kielisesti ja antaa heidän sitten myöhemmin itse päättää, minkä kulttuuripiirin valitsevat vai jäävätkö "multikulteiksi".

Tomppa sen tietää mutta muille olisi kai pitäny kertoa että olemme suomalaisia kaikki, ei siis kaksikielinen perhe. Joka tapauksessa äidinkielen taito on perusta kaikelle oppimiselle, eikä se ole itsestään selvää; sitä pitää huoltaa kaiken ikää.

Aivan, siksi kirjoitinkin erikseen kaksi- tai monikulttuurisista perheistä, en binationaalisista.

Meitä on täällä suomalais-suomalaisia, suomalais-saksalaisia sekä suomalais-tiesminkämaalaisia perheitä.

Lapsille se lopulta on kuitenkin ihan sama asia: binationaalinen tai kaksi- tai monikulttuurinen perhe. He tahtovat sopeutua ympäristöön ja jos ympärillä ei ole jatkuvasti muita suomalaisia, he pyrkivät olemaan saksalaisia kuten muutkin lapset. Ihan normaali reaktio, siksi varmaan minäkin aikanaan Suomessa kieltäydyin saksankielestä.

"Opetus" on tosiaan myrkkyä. Joskus 8-9 vuotiaana yritettiin aloittaa uudelleen saksanopetus perheessä mutta siitä ei tullut tosiaan yhtään mitään.

Kansallinenkin identiteetti on lapselle tärkeä. Myös silloin kun se on monikansallinen identiteetti. Silloin täytyy pitää molemmat (tai kaikki) kulttuurit hengissä kunnes lapsi osaa itse päättää omasta identiteetistään.

Parasta varmaan on silloin kun lapsi tuntee olevansa kaikissa perheen kulttuureissa kuin kotonaan.

Pitkän pärpätyksen lyhennelmä: lähisukulaiset ovat lapselle tärkeitä ja jos nämä sattuvat puhumaan serbokroatiaa, pitää lapsenkin opetella serbokroatiaa.

Onnittelut kaikille joille se onnistuu! :smt038

Nannyogg: Uskon itsekin lukemisen voimaan ja sen seurauksena on joka paikka täynnä kirjoja. Ainoa ongelma on, etteivät mukulat lue kuin saksankielisisä kirjoja , jos Mauri Kunnas suljetaan pois. Olen jopa yrittänyt keinotella esim juuri Harry Pottereitten kanssa. Tuloksena oli vain että esikoinen alkoi lukea niitä englanniksi.

Katsotaan, jospa niitä ystäviä/kavereita alkaisi löytyä Suomesta. Sukulaisten lukumäärä on minimaalinen ja todella heikot suhteet ovat ohentuneet lähes olemattomiin saksassa vietettyjen vuosien aikana.

JA SUURIN YLLÄRI oli että esikoinen halusi Suomeen vaihto-oppilaaksi. Joten - älkää kuolko nauruun -suomessa syntynyt ja suomalainen tyttäreni on Suomessa vaihto-oppilaana ja on aivan innoissaan. Kielitaito monipuolistuu ja paranee. Lukee sitten millä kiellellä tahansa.