Kielipuolen ongelmia:
saksassa genetiivi on esim. mein Fahrrad, Deine Jacke,
sein+olla-verbihän on esim. ich bin Ilkka.

mutta mikä ilmiö on ich habe ein Fahrrad,
haben-verbi suomeksi?
Esim. minulla on pyörä.
Kun se ei ole genetiivi niin mikä?

Yritin selittää yhdelle puolisuomalaiselle,
en onnistunut.

Nyt kyllä meni jotenkin genetiiviks.
Saksassa on neljä sijamuotoa . Otetaan sinun esimerkki mein Fahrrad (das Fahhrad):

NOMINATIV : MEIN FAHRRAD
GENETIV : MEINES FAHHRADES
DATIV : MEINEM FAHRRAD
AKKUSATIV : MEIN FAHRRDAD

ja samaa mallia mutta vähä erilailla sitten der tai die artikkelisanoista.
En itse asiassa oiken ymmärrä kysymystäsi.

Yritin selittää puolisuomalaiselle
että mein Fahrrad on samaa kuin minun pyörä
elikkä genetiivi.

Mies kysy mitä on
ich habe ein Fahrrad,
sehän on minulla on pyörä
ja sanoi sitä myös genetiiviksi.
Mutta sitähän se ei ole, vai?

En tiedä suomal. käännöstä
tuolle habenille (haben-verbille).
Omistusverbi?

Yritän vähän opettaa suomea,
mutta heti alkuun tuli ongelmia
Minulla on-ilmiön kanssa.

Siis missä pitäisi olla genetiivi?

Minun pyörä - mein Fahrrad
Molemmat sanat ovat nominatiivissa
Ensimmäinen on sanaluokaltaan possessivipronomini ja toinen substantiivi.

Tuossa saksalaisessa lauseessa "Ich habe ein Fahrrad"
on
subjekti + omisturverbi haben + akkusatiiviobjekti.
"Fahrrad" on tässä lausessa siis akkusatiivissa.

Samanlainen rakenne on suomessakin tietysti mahdollinen:
Minä omistan pyörän.

Saksalaisia suomenoppilaitani huvittaa kun käännän tuon suomen "omituisen" omistusrakenteen suoraan:
Auf mir lastet ein Fahrrad.
Muistavatpa ainakin!

Suomen ulkomaalaiskielioppia on helpointa opettaa, kun käyttää jonkun oppikirjan valmiiksi jäsenneltyä kielioppia. - Toisin sanoen se on lähes mahdotonta ilman kirjaa.

Voin katsoa sinulle huomenna, miten "Yksi, kaksi kolme" -kirjassa on selitetty tuo suomen omistusrakenne saksaksi.

Samanlainen rakenne on suomessakin tietysti mahdollinen:
Minä omistan pyörän.
Akkusatiivi hämmentää monesti suomalaisia jo käsitteenä, sillä suomen kielessä se on useimmiten nominatiivin tai genetiivin "näköinen", kuten mm. Liisan esimerkissä. Persoonapronomineilla on kuitenkin omat akkusatiivimuotonsa, vrt.

saksaksi: Sie haben dich gerade zum Vorsitzenden gewählt.
suomeksi: He valitsivat sinut juuri puheenjohtajaksi.

Haben = olla
Sein = olla

Minulla on pyörä = Ich habe ein Fahrrad, mutta jos sen haluaa selittää, voisi kai sanoa ehkä "mir gehört ein Fahrrad", eli suomen "olla" on kontekstista riippuen joko "gehören" tai "sein", ja ensimmäisessä tapauksessa olla-verbin yhteydessä tulee käyttää adessiivia (lla-pääte).

Tuo Sasun selitys on hyvä.
Omistaminen nyt vaan ilmaistaan erilailla saksassa ja suomessa.

---

Minun sen sijaan ei pitäisi kirjoittaa väsyneenä mitään:

minun pyörä - mein Fahrrad

Juju on siinä että suomalainen ja saksalainen kielioppikäsitys eroavat tässä toisistaan:

"Minun pyörä" on suomalaisen mielestä
pronominin minä genetiivi + substantiivi (koko ilmaus nominatiivissa)
Samalla tavalla kuin Leenan pyörä.

"Mein Fahrrad" on saksan kieliopin mukaan kuitenkin
Possessiivipronomini mein + substantiivi (koko ilmaus nominatiivissa)
Saksalainen ei siis ajattele, että mein olisi ich-pronominin genetiivi.

---

Jos oppilas ei satu oleman pitkän latinan lukenut himokielitieteilijä, kaikkien kielioppitermien käyttäminen heti alusta asti on minusta vain tuskastuttavaa.
Siinä menevät allatiivit ja illatiivit iloiseti sekaisin.

sisäpaikallisijoiksi kelpaavat minun kursseillani alkuun vaikka
innedrin-Fall, aus-heraus-Fall ja in-hinein-Fall

Mutta pitkälle näillä ei pötkitä. Mitenkäs te muut toimitte. Heti vaan inessiivi, elatiivi ja illatiivi kehiin??

Useimmille on palkitsevinta jos ensi alkuun opetellaan fraaseja - tervehdykset, esittelyt, miten kaupassa tai ravintolassa kysytään jotain, pyydetään jotakin, kiitetään ja maksetaan.

Jos on opetellut useampia vieraita kieliä ja ajattelutapa on kovin analyyttinen, voi toki aloittaa kieliopistakin mutta melkein kaikille se on kamalan tylsää ;)


Ile: esimerkissäsi "omistusrakenne" olisi parempi sana kuin "genetiivi". Suomi ja saksa ovat eri kielikuntaa ja rakenteet niin erilaiset ettei niitä voi suoraan verrata. Hylkää kielioppi toistaiseksi ja opetelkaa yhdessä arkipäiväisiä lauseita niin molemmilla on hauskaa. Kieliopin opetteluun kannattaa hankkia oppikirja joskus myöhemmin.

Minulla on pyörä. Ich habe ein Fahrrad.
Tässä rakenne "ich habe" kääntyy siis "minulla on" ja sitä on turha miettiä sen tarkemmin ;)

Minun pyöräni on punainen. Mein Fahrrad ist rot.
Pronomini "minä" taipuu nyt genetiivissä, olet oikeassa; mutta muista käyttää possessiivisuffiksia. Pyöräni, ei pyörä. Toisaalta "mein" ei ole genetiivissä, eli vertailu ei taaskaan kannata. (Kielioppi on hauskaa, eikö?) - paras kun vaan opettelee rakenteen sen kummemmin miettimättä.

Jos ei löydä oppikirjaa niin pieni matkailusanasto on hyvä apu. Sellaisissa on yleensä tavallisia lauseita, joita pääsee heti käyttämään. Voi myös talsia vaikak huonekalukauppaan, ja opetella yhdessä "Tämä on sohva. Tuo on pöytä. Se on punainen. Minulla on sohva. Se on vihreä. Mitä tuo lamppu maksaa?"

Sanaston opetteluun kannattaa ostaa pikkulasten kuvakirja. Se on halpa, siinä on tavallisten tavaroiden kuvia, ja siihen voi kirjoittaa viereen omia merkintöjä. Hanki sellainen, jossa on yhdellä aukeamalla ruokia, toisella huonekaluja, kolmannella eläimiä jne. ELlet saa suomalaista, osta saksalainen ja pistä oppilaasi kirjoittamaan sinne suomalaiset sanat. (Mun pitäisi varmaan itse opetella saksan sanoja näin...)

- paras kun vaan opettelee rakenteen sen kummemmin miettimättä.


Joo, onhan ne irraliset lauseet ja rakenteet ihan kivoja,
mutta suomenopiskelija ei tule kovin pitkään toimeen ihan ilman kielioppia ja selityksiä.

Minusta on turha jättää oppilas arvailemaan
miksi
Sinä asut Frakfurt-i-ssA.
mutta
Minä asun Jöhlingen-i-ssÄ.
ja
Pekka asuu PorissA.
mutta
Hanna asuu KemissÄ.

On ihan viksua sanoa, että päätteeseen tulee a, jos sanassa esintyy a,o tai u, muuten ä. Se, että ilmiön nimi on vokaaliharmonia onkin sitten jo toisarvoisempi juttu.

Tuo "yksi, kaksi, kolme" tarjoaa aika kivan yhdistelmän molempia: Paljon valmiita fraaseja, joihin liittyvä kielioppi etenee hyvin hitaasti.
Kuvakirjojen ja vaikka huoneessa olevien esineitten kanssa voi harjotella sitten lisää.

Ilen oppilas taitaakin olla "vaikea tapaus", koska ei ole ainkaan ihan aloittelija.
Minun kokemukseni mukaan opetus on paljon helpompi aloittaa nollasta. Voi edetä järjestelmällisesti ja vältellä vaikeita rakenteita. Ei tule liikaa kysymyksiä...

Aa, luin huolimattomasti. Anteeksi! Käsitin että puolisuomalainen opettaa ummikkosaksalaista.

Juu toki, jos ei ole aloittelija niin sitten pitää perehtyä kielioppiinkin :)

Aika mielenkiintoista on myös että suomeksi voi sanoa:

Äiti pesee pyykit.
tai
Äiti pesee pyykkejä.

Minä syön ruokaa.
tai
Minä syön ruoan.

Koitappa selvittää saksalaiselle mikä ero näillä!?

Kokonaisobjekti ja osaobjekti, eihän noita nyt ole vaikea selittää. :) Jokin asia tehdään loppuun asti, tai sitten siitä tehdään vain osa.