Heinze
30-11-07, 22:05
Lukiossa matematiikka kääntyy ranskaksi
Aamulehti
30.11. - 19:42 (Luotu: 19:41)
Tampereella ryhdytään ensi vuonna järjestämään lukion aineopetusta ranskan ja saksan kielellä. Ranskankielinen opetus alkaa Tampereen lyseon lukiossa ja saksankielinen Sammon keskuslukiossa.
Lisäksi kansainväliseen ylioppilastutkintoon Tampereen lyseon lukiossa johtavaa IB-linjaa on tarkoitus laajentaa.
Lukiotoimen johtava rehtori Jorma Suonio kertoo, että ranskan- ja saksankielellä aiotaan vetää joidenkin aineiden kursseja. Tarkoituksena on, että ranskaksi voi opiskella luonnontieteellisiä aineita eli käytännössä esimerkiksi matematiikkaa, kemiaa ja biologiaa.
- Ranskan kulttuuri-instituutista on luvattu Tampereelle yksi opettaja, jonka instituutti maksaa. Samanlaista järjestelyä pohditaan saksankielisestä opetuksesta Goethe-instituutin kanssa, kertoo neuvotteluihin osallistunut apulaispormestari Irja Tulonen (kok).
Tulosen mukaan etenkin ranskan taidot ovat nuorille tarpeellisia, sillä esimerkiksi Brysselissä ei pärjää pelkällä englannin kielellä. Vieraskielistä lukio-opetusta tarvitsevat myös nuoret, joiden vanhemmat ovat muuttaneet Tampereelle töihin.
Saksankielisen opetuksen toisen keskuksen Tampereella voisivat Suonion mukaan muodostaa Tammerkosken lukio ja Klassillinen lukio.
- Seuraavaksi pitää kehittää venäjänkielistä opetusta, Tulonen linjaa.
Aki Taponen