Ahti
25-01-05, 16:15
Puheenjohtaja Vihtori Lettunen kutsui tarjoilijatarta: "Neiti, Vihtorille
lettuja, Teijalle turskaa ja Ollille kurkkuja!" "Haluaako lehtori viinaa?"
tarjoilija kysyi. "Tuokaas kuvuntäytettä hällekin," Olli sanoi osoittaen
viereisessä pöydässä istuvaa köyhää - ja niin sai kurjakin syödä allia.
"Itse syön kulhon velliä," Olli jatkoi.
Toisille tuotiin rasvassa uiskentelevia nakkeja. Olli vilkaisi pottua,
tuttu vihannes oli lautasen reunalla ja kulmassa oli silli. Silloin liittyi
seurueeseen salkkutehtailija Mutiainen esitellen mallikukkaroitaan. Hän
kaivoi esiin valtavan rahamassin, josta kuului kuivaa natinaa. Ollille
huudettiin. Tuumittuaan ensin, panisiko menemään, hän sanoi: "Tarjoilija,
kaikille tutuille viskiä mukitolkulla."
Turhaan ei häntä kutsuttu Mikkelin Kittaajaksi. Tarjoilija toi potun
viskiä, jossa maistui pehmeä anis. Gramofoni soitti Kupparin rallia.
Valokuvaaja Kervinen halusi ottaa kuvan rallista ja aprikoi miltä rillit
näyttäisivät kuvissa, jos saisi lelliä kuvallaan. Lettunen alkoi
vihoitella: "Joku on pilannut kompin ja nyt tarvittaisiin levynhävittäjää!"
Pahastuneet viskojat paiskasivat Raulia karvattomalla kynällä. Tästä
harmissaan seurue imaisi pillistä kuumat, kysyi paljonko limpusta peritään,
maksoi ja otti viluissaan hatut.
Vierailusta jäi muistoksi vain yksi orjakurkku, vaikka olihan sekin oiva
kurkku. Lisäksi Ollin hattuun oli ilmestynyt viivoja. Nämä hassujen tukijat
lähtivät Retun viuhka kainalossa Retun vihkiäisiin, jonne saapuikin tuttuja
aivan virtanaan. Häät pidettiin Mallun pihalla. Mallu oli järjestänyt pidot
itse, eikä Mallu ollut pihtaillut järjestelyissä! Morsian säteili; likka
oli ylpeä saamastaan Juhasta. "Laitetaan appi kenneliin!" tuore aviomies
ehdotti. Appi heristi takaisin. Kutsuilla oli myös huumetta, joten ne
olivat hurjat kutsut! Paikalla ollut hullu pierasi ja lähti muiden
piristävien hullujen kanssa ajamaan rallia kujalle. Juhlan huumassa joku
varasti Pirkan Mallulta. Mallu yritti pitää pintansa, mutta lopulta kukaan
ei kyennyt pitelemään Mallua ja juhlat loppuivat siihen.
Naapurista, jossa oltiin juuri sokkelin kivityksessä ja valukastikkeen
teossa, huudettiin: "Tänne vain, täällä jo sumppi pihisee", ja siellä
olikin pippurihyllyllä hellan kulmassa kerrassaan pirullista sumppia.
Pitääkseen piristävän sumpin kuumana Olli joutui hakkaamaan puita.
Emännällä oli oikeat timanttiset rossit joita viulisti Huttunen jäi
ihastelemaan. Emäntä katseli suu ammollaan lattialle valuvaa multaisaa
vanaa, mutta rauhoittui kun huomasi, että Huttusella oli arpa tukassa.
Kutova Elli istui kiikkustuolissa. Uunin pankolla kuumassa loikoili kolli.
Kolli mourusi kumeasti ja emäntä halusi kuristaa kollin.
Arskan televisiosta katseltiin Benny Hillin pakoilua. Arskan itse piti olla
tehtaalla, mutta Arska olikin tenussa. Olli katseli kauhuissaan murhia
telkussa. Toiset alkoivat hakea tuvan alta napsua, vaikka kossu olikin
tuvassa. Tytöt saksivat kumarassa eristettyä käsinahkaa ja ihastelivat
petatulta sohvalta seinällä roikkuvaa kudonnan mallia. Eteisessä kopin
herjaajat kolkuttelivat ja murisivat yrittäessään panna peiliä rappuun.
Välillä käytiin kurkistamassa tallia ja heitettiin vällyt pihalle. Myös
joku kurja oli tallilla ja nurkan takana oli nuuka pissimässä. Hevoset
seisoivat tallissa turvat kylessä, kunnes tytöt kytkivät turvat ja samalla
miettivät maistuisiko heille Karin olut. Tolkuton mullikka hyppi tasajalkaa
hinkaten ruohoa. "Nurja kassi!" huusi Olli osoittean mullilla olevaa
salkkua. Se oli vielä kaiken lisäksi mummon salkku! Ehkä mulli pitäisi
laittaa pataan. Tallissa oli myös esillä palkintona saatu kultainen mulli-
patsas. Olli nautti ruttuista viinaa, silitteli viimeistä kuttua ja yritti
mitata tuumamitalla nassua.
Ollille valkeni junttihiiren avustuksella tehty jäniksen petos ja hän
murjaisi jotain kanille. Olli mietti saisiko kanit polulle, jos antaisi
ketuille vippiä ja kessua tutuille. Tästäkös kanat alkoivat murista. Olli
ei kuitenkaan ollut kiinnostunut kukkorallista, joten otettuaan kukoista
mallia Olli päätti jättää kanat murjun sisään ja lähti ratkaisemaan
kanaalin arvoitusta.
Matkakumppaneikseen Olli otti Hinkkasen Antin ja Houkan Timon. Timo halusi
matkaan myös Kuikamoisen Allin, mutta Olli arveli homman silloin menevän
pelkäksi Allin kusettamiseksi. Antti jupisi jotain pilatuista Timpoista.
Oppaaksi otettiin samoilija Holovaara. "Juoskaa rupisematta, älkääkä
hikoilko runttauksesta!", ärähti Holovaara pitäen piiskaa hallussa.
Pojat kävelivät kuihtuneella vallilla, kun yhtäkkiä valli alkoi kulua.
Timoa jouduttiin hoputtamaan. Hetken kuluttua he olivat perillä ja näkivät
sotamiehen rannalla kiskomassa akkaa kanaalista. Vedessä oli vielä
kiskomattomia ukkeleita ja Olli joutui pilaamaan hallussaan olleen airon.
Kaikki tavarat eivät mahtuneet jollaan. "Jos saataisiin sulloa puoleen,
niin ehkä sitten," turisi Houkka. Lopulta päästiin kuitenkin liikkeelle
arvaamattomaan kanaaliin. Holovaara sai hupia ruoripukilla istumisesta.
Muille olo paatissa oli tuskaista ja he olivat pakahtua tuskaan. Sumu nousi
nopeasti ankeassa kanaalissa. "Tiiraa sassiin!" Holovaara huusi.
Pojat menivät kuitenkin sumun takia pieleen ja haaksirikkoutuivat. Törmäys
oli niin kova, että pellit kerääntyivät kasaan. "Näin ei olisi käynyt, jos
meillä olisi ollut Alli keulassa!" Timo horisi. Rannalla he eivät
huomanneet puskapasseja ja joutuivat Reginan vangeiksi. Regina oli
rusoposkinen inkkari, joka johti kuutta villiä. Villit kävivät kuumana
yrittäessään päättää kuka saisi kumistella Ollia. Ollin valtasi tuttu
vimma. "Paskaa villeille!", huusi Olli ja aloitti villien kuppauksen. Se
olikin hillitöntä kuppaamista, eikä Olli jäänyt tekemään villeille paareja.
Olli heitteli villien tapit piiloon, sai tutut virvotettua ja niin pojat
pääsivät pakenemaan villien kurituksesta.
Paluumatkalla Olli huolestui kutinasta palleissa, joten hän poikkesi
lääkärissä. Lääkäri, Hilajoen Antti, oli savolainen, joten juttua tuli
niin, että kieli suhisi, kun hän ruksautti Olli kipureiän.
Pojat palasivat Ollin pajalle juuri sopivasti näkemään, kun kukkivan töllin
takana sodomisti musersi tulkkua järeään kipsiin niin, että tölli kumisi.
Ollin halli oli kujalla ja siellä taitava käsikuhertaja Kuukerin Nelli teki
lasikukkoa piharampin koristeeksi. Helppoahan se oli, kun on taidot nenän
takana. Ollin liiketoimet kyllä sujuivat, mutta viereisellä tontilla oli
saha lirissä: sitä syytettiin sellun pilaamisesta.
Pulu jokelsi kauniisti ulkona. Piha oli liukas ja pulu kallistui, mutta
pulu ei kaatunut, koska pululla oli kannukset. Lilli taas kupsahti. Myös
sällit kupsahtelivat, kun kuului jyskän pamahdus; jossain ammuttiin
kuminalleja, vaikka kaikki olivat luulleet nallien olevan Kurikassa Kurikan
malleilla. Joka tapauksessa pamauksen vuoksi pulu katosi. Nalleja ei
pitäisi säilyttää kuumassa!
Metelistä huolimatta Salli asetteli kukkaa ja ihmetteli kuinka paljon
kukassa oli millejä. "Ehkä pitäisi antaa Pepsiä kirvoille.", Salli tuumi.
Salli tarjosi Ollille kukkia sanoen: "Pistä kassiin kukkanen kallis tai
suksi kukkaan!" Olli heitti Sallin kukat Maijan pihalle ja huusi: "Anna
mieluummin tillin kukkia vai suksinko kuuhun!" Salli oli vihainen nuttunsa
likaannuttua, eikä voinut osallistua mallikurssille.
Pihallaan tallustellessa Olli kylmensi varpaansa ja hänen tolkkunsa alkoi
seistä muljottaa. "Mintti tekee hyvää hikalle!" Olli tuumi ja meni
kämppille piristymään ja muistelemaan Haniaan. Ollin mielestä jutut
alkoivat mennä viistoon, kun tuo Sallikin alkoi näyttää kundille mallia.
"Salli on pikkuinen tallukka, kunpa voisin pistää Sallin kuriin! Luulen,
että lähden pikapuoliin tallustelemaan ja Virtaselle vatustelemaan. Siellä
on aina ollut vinhoja vattuja, mutta harvassa kypsiä", Olli sanoi, vaikka
vihasikin vattuja.