View Full Version : Saksa julisti skientologian lainvastaiseksi


Klazu
08-12-07, 10:51
Skientologiakirkon toiminta Saksassa saatetaan kieltää. Liittovaltion sisäministeri Wolfgang Schäuble ja hänen kollegansa 16 osavaltiosta päättivät perjantaina julistaa skientologian perustuslain vastaiseksi.

Saksa on jo aiemmin kieltäytynyt tunnustamasta skientologiaa uskonnoksi, vaan pitää sitä kulttina, joka kerää rahaa kirkoksi naamioituneena. Se saa kuitenkin toimia ainakin toistaiseksi järjestön statuksella.

Berliinin sisäministerin Ehrhart Körtingin mukaan tiedusteluviranomaiset jatkavat tietojenkeruuta skientologien toiminnasta, ja kirkon mahdollisesta kieltämisestä päätetään ensi vuoden aikana.

Suomessa skientologiakirkko on virallinen yhdistys, mutta sitä ei ole hakemuksista huolimatta hyväksytty uskonnollisiin yhdistyksiin.

Yhdysvalloissa skientologialla on kirkkokunnan asema, ja samoin Ruotsissa skientologit lasketaan uskontokunnaksi.

Lähde: Helsingin Sanomat (http://www.hs.fi)

MiikaP
20-12-07, 17:05
Keskustelin assiesta vaimokkeen kanssa (italialainen). Hänen mielestään kysymyksessä on lähinnä Schäublen eroa edeltävä viimeinen teko.
Ko. "laitos" on kuulemmma soluttatunut jo niin syvällisesti paikalliseen yhteisikuntaan...

Elena
20-12-07, 19:29
VHS:n saksan opettaja kertoi boikotoivansa Lidl-kauppaa, koska sen johto on kuulemma skientologeja..

Tomppa
20-12-07, 21:58
johto on kuulemma skientologeja..

Tuo huhu liikkuu sillon tällöin mutta minkäänlaista todistetta tai edes vahvaa vihjettä väitteen paikkansapitävyydestä ei ole esitetty.

Lidl kuuluu Schwarz-yritysryhmään jonka omistaja, veroteknisten järjestelyjen takana, on Dieter Schwarz. Ryhmään kuuluvat lisäksi mm. ketjut Kaufland, KaufMarkt und Handelshof.

Schwarzilla on paljon vihollisia, johtuen ennen kaikkea tavasta miten Lidl-ketjun työntekijöitä kohdellaan. Ammattiliitto Verdi on jopa julkaissut "mustan kirjan" Lidlin synneistä. Oletan että jos skientologia-väitteessä olisi jotakin perää, nämä arvostelijat olisivat jo kauan sitten löytäneet sille myös todisteen.

Muita syitä boikotoida Lidliä löytyy toki riittämiin. Tosin, muutkaan discount-ketjut eivät ole mitään pulmusia.

Schwarz itse pysyttelee tarkasti piilossa, hänestä ei julkisuudessa tiedetä juuri mitään.