View Full Version : Poliittisia sammakoita
Frankfurter Allgemeine kertoi että Sachsen-Anhaltin ministerpräsident Böhmer (CDU; miten yllättävää) on kommentoinut lastenmurhia sanomalla, että se on Itä-Saksan perintöä; idässä kun oli ns vapaa abortti niin lasten surmaamista pidetään perhesuunnittelun keinona.
Muiden puolueiden edustajat ilmaisivat tuoreeltaan olevansa kovasti eri mieltä.
:sign3:
Savolainen 24-02-08, 22:51 Tuo herra Böhmer on muistaakseni naistenlääkäri ja tiennee, mitä sanoo.
Itä-naisten kesken jutellessa olen itsekin saanut kuulla, että abortteja on tosiaan hankittu (ja hankitaan) vaikka vain siksi, kun lomamatka oli buukattu.
Useimmiten abortti hankitaan työpaikan tai työttömyyden takia.
En ymmärrä tätä, sillä ehkäisyyn on totta tosiaan ruumiillisesti ja etenkin henkisesti terveempiä keinoja.
Minusta jo syntyneen lapsen murhaaminen on kovasti eri juttu kuin abortti ennen viikkoa 12, mutta herra B rinnasti nämä.
Savolainen 25-02-08, 09:29 Jokaisella lienee oma mielipiteensä tähänkin, joten en viitsi vängätä. En moralisoi täkäläisillekään.
Meidän kylillä on nyt kaksi 13-vuotiasta koulutyttöä raskaana samasta 18-vuotiaasta turkkilaisperäisestä miehestä. Tytöt aikovat synnyttää. Kotiväki hoitaa sitten ne vauvat. Siittäjää eivät ole laittaneet syytökseen.
Tuli vain se Marco mieleen.
Tuota, kyllähän 13v tyttö taitaa olla alle suojaikärajan saksassakin?!
Eli kuinka varma tieto se turkkilainen on ja miksei poliisi tee mitään?
abe
Takaisin poliittisten sanomisten kategoriaan...
Tuossa pari päivää sitten tuli uutisissa itävallan vihreiden aloite, että kaupungeissa pitäis SUVt kieltää kokonaan.
No, se on mielipide/aloite ja jostain syystä pääsi virheiden vpj televisiouutisiin jopa sitä perustelemaan. Se perustelu vain alkoi ottaa tosissaan pattiin.
"SUVssa on isommat co2-päästöt kuin pikkuautoissa, ja tämä aiheuttaa etenkin lapsille isomman rasitteen kuin vähäpäästöiset autot".
Lapsikorttia käytetään ihan huoletta ihan mihin vain.
Mikseivät ajaisi samantein sitten teollisuuden kieltoa kaupungeissa, kun nehän ne vasta päästeleekin pihalle.
abe
Ja McCain sanoi
“I was in a conference in Germany over the weekend and President Putin of Germany gave one of the old Cold War style speeches”
Jokaisella lienee oma mielipiteensä tähänkin, joten en viitsi vängätä. En moralisoi täkäläisillekään.
Juu en minäkään vänkää. Olisi pitänyt muotoilla tarkemmin: lain kannalta nuo kaksi ovat eri asioita. Abortista saa kukin pitää oman mielipiteensä, kunhan ei painosta toisia...
ja tuo mitä kerroit 13-vuotiaista, on ihan hirveää! :smt067 pasifistiksi väitän itseäni mutta jos omalle lapselle kävisi noin niin lähtisin kirveen kanssa kylään.
Savolainen 25-02-08, 10:56 Kun ei ole virallista syytöstä, ei ole syyllistettävää.
Juttu on tosi. Poika tai se mies on jopa muista jutuista poliisin kirjoilla. Ja kansalaisuus on tosiaan sieltä, mistä sanoin.
Voisin haeskella syitä noiden koulutyttöjenkin touhuun, mutta en sitäkään jaksa ajatella. Kotikasvatuksesta ja huolenpidosta on tässäkin "vain" kyse.
Eikö siis kenelläkään muulla soi kellot, että kyse on alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja näyttöä tuntuu olevan ihan urakalla? Tai, no, ehkäpä se näyttö aiotaan hankkia vasta sitten kun vauvat ovat syntyneet... ennen syntymää ei taida olla asiaa ottamaan dna-näytteitä.
Niin ja alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö ei kyllä ole asianomistajarikos.
abe
Savolainen 25-02-08, 11:29 "Jugend forscht" ymmärretään täällä joskus ihan toisin kuin pitäisi.
Yksin en lähde ristiretkelle, sillä asia on ainakin lasten- ja
naistenlääkärin sekä koulun tiedossa. Kai myös Jugendamtin.
Pitänee opetella tämän sivuston käyttöä kun en saanut fiksusti kopioitua tähän Nannyoggin kommenttia joka sai minutkin puuttumaan aiheeseen :-) Hänen mukaansa abortista saa kukin pitää omat mielipiteensä. Ja näinhän se on, mutta...
...kun ajattelee miten abortteja Saksassa ääritapauksissa tehdään niin asian ei luulisi jakavan mielipiteitä. Kerran TV:ssä tuli dokumentti pojasta jonka oli tarkoitus kuolla synnytyksessä mutta jos sanoa voi niin tämä yritys epäonnistui ja poika jäi henkiin, tosin vammautuneena. Lääkäri itse kertoi kuinka lapsen äiti oli halunnut abortin ja koska raskaus oli jo niin pitkällä, oli äidille annettu riittävän voimakasta lääkettä jotta lapsi synnytyksen rajuuden vuoksi menehtyisi ennenkuin ehtisi edes syntyä. No lapsi syntyi elossa ja hänet oli jätetty yksin huoneeseen useaksi tunniksi kuolemaan (!!!) kunnes olivat huomanneet että ei se kuole, aloitetaan elvytys ja hoito. Miten tällainen tänä päivänä ja tässä maassa sallitaan, beats me...
Minusta jo syntyneen lapsen murhaaminen on kovasti eri juttu kuin abortti ennen viikkoa 12, mutta herra B rinnasti nämä.
Eikös DDR:ssä sallittu abortit synnytykseen asti, kun ne lännessä on rajattu tuohon 3 kuukauteen. En ole taas aivan varma, mutta jos tieto pitää paikkansa, niin aletaan olla asian ytimessä.
Kyllä se raja ainakin median mukaan oli DDR:ssä 12 viikkoa. SZ kirjoittaa:
Diese Einstellung halte er für eine Folge der DDR-Abtreibungspolitik. Frauen konnten dort nach 1972 bis zur zwölften Woche ohne jede Begründung die Schwangerschaft abbrechen. "Das wirkt bis heute nach", sagte Böhmer, der bis 1990 Chefarzt der Gynäkologie in Wittenberg war.
Eikös DDR:ssä sallittu abortit synnytykseen asti, kun ne lännessä on rajattu tuohon 3 kuukauteen. En ole taas aivan varma, mutta jos tieto pitää paikkansa, niin aletaan olla asian ytimessä.
Jaa mikäs se oli DDR:n presidentti Kohl vai Adenauer ? Se tohon edelliseen juttuun vaan. Tottakai DDR:ssä sallittiin abortit 33. ikävuoteen asti.
Abort war erlaubt bis zu 3 Monaten ohne Beratung. Miten hitossa joku voi edes moista puutaheinää kirjoitella ?
Jaa mikäs se oli DDR:n presidentti Kohl vai Adenauer ? Se tohon edelliseen juttuun vaan. Tottakai DDR:ssä sallittiin abortit 33. ikävuoteen asti.
Abort war erlaubt bis zu 3 Monaten ohne Beratung. Miten hitossa joku voi edes moista puutaheinää kirjoitella ?
Enpä tiedä onko sulla jonkinasteinen itsetunto-ongelma, pätemisen tarve vai molemmat. Kirjoitin mutu-pohjalta niinkuin usein ja tekstissäni luki myös, etten ole asiasta varma. So what? No, jos ihan suoraan sanon, niin kyllä tuo sun lässytys on mulle aika yhdentekevää.
Enpä tiedä onko sulla jonkinasteinen itsetunto-ongelma, pätemisen tarve vai molemmat. Kirjoitin mutu-pohjalta niinkuin usein ja tekstissäni luki myös, etten ole asiasta varma. So what? No, jos ihan suoraan sanon, niin kyllä tuo sun lässytys on mulle aika yhdentekevää.
No, tuo väite, että abortti olisi ollut sallittu synnytykseen asti olisi ollut erittäin helppo tarkastaa ennen kuin alkaa mutuilemaan, erityisesti kun kyseessä on melko arka ja tunteita heräätävä aihe. Eli ymmärrän tässä Sorsan tyrmistystä.
Jos mutuilua sitten korjataan tai ihmetellään, vaikka sävy olisikin vähän ikävä, ei aihetta tällaiseen henkilökohtaisuuksiin menevään purkaukseen luulisi olevan, etenkin jos toisen lässytys olisi oikeasti yhdentekevää.
Ihmettelen kovasti, kuinka Nannyoggin hyvä ketjunavaus lähti kummallisille sivuraiteille pedofiilisyytöksineen ja abortteineen.
Poliittisten sammakoiden jatkoksi:
Tuomioja jakaisi bensakuponkeja (http://www.taloussanomat.fi/energia-ja-raaka-aineet/2008/02/25/Tuomioja+jakaisi+bensakuponkeja/20085763/382)
Tämä soveltuu tähän ketjuun erinomaisesti, koska eikös sammakoista puhuta erityisesti ns. tahattomien lipsahdusten kohdalla ja Tuomioja (tai ehkä hänen PR-osastonsa, skeptikon huomio) kerkesi jo leimaamaan lausunnon vain pilke silmäkulmassa tehdyksi pohdinnaksi.
Ajatuksena hakee typeryydessään vertaistaan, vaikka polttonesteiden kulutuksen järkeistäminen tärkeää onkin.
|