Vivi
15-03-08, 13:38
Tämä uutinen oli Hesarissa itse asiassa jo tammikuussa, mutta en ole muistanut laittaa sitä tänne. Tämä on ihan mielenkiintoinen näkökulma ja pitänee varmaan paikkansa. Multa ainakin sakut aina välillä kyselevät, miksi Suomessa suhteessa niin monet nuoret miehet ajautuvat itsemurhaan. Tässä vastaus, että tilastoharhaahan tämäkin:
"Tilastointitapa synkistää Suomen itsemurhalukuja
Julkaistu: 6.1.2008 07:07 stt
Suomessa ei tehdä itsemurhia niin paljon muita maita enemmän kuin on luultu. Kansanterveyslaitoksen mukaan tilastoinnin erot vaikeuttavat itsemurhalukujen kansainvälistä vertailua.
Itsemurhat saadaan selville ja tilastoidaan Suomessa täsmällisemmin kuin useimmissa muissa maissa. Esimerkiksi ruumiinavausten määrä suhteessa kuolemiin on Suomessa verrattain korkea.
Joissakin maissa itsemurhaa pidetään niin suurena häpeänä, että kuolinsyyksi merkitään mieluummin onnettomuus."