http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Natsilehtien+julkaisemisesta+kiistaa+Saksassa/1135242861750

http://www.spiegel.de/kultur/gesellschaft/0,1518,601693,00.html

Tämä on sanan- ja julkaisuvapaudenkin kannalta mielenkiintoinen kysymys, vaikka kieltoa perustellaankin tekijänoikeuksilla. Julkaisujen tekijänoikeudet kuuluvat Baijerin valtiolle.

Pohdinnanarvoista lienee kuitenkin, miksei historiallisten tekstien uudelleenjulkaisuun, sikäli kun tämäntyyppistä julkaisua tekijänoikeudet edes rajoittavat, voisi lupaa myöntää. Kyseessä olisi mielestäni varsin selkeästi ns. opetustarkoitus, jolloin ei tulisi ongelmia muiden lakien kanssa.

Saattaahan olla, että tieteellinen tarkastelu tuonaikaisista, eri näkemyksiä edustavista teksteistä, auttaisi esimerkiksi ymmärtämään sensuurin järjettömyyden.

Tässä maassa pystytään keskustelemaan näistä asioista yleensä yhtä avoimesti ja ilman suurta hulabaloota kuin Suomessa autoverotuskesta...

... tai Suomessa alkoholin myynnin vapauttamisesta...

Epäanalyyttiseen NS-keskusteluun törmätessäni kysyn toisinaan paikalliselta keskustelukumppanilta, onko hän edes lukenut Aatun kirjasta.

G: "No en tietenkään herranjestas sehän on kiellettyä ja muutonkin..."

T: "Luin sen aikanaan mutta pakko sanoa että jos Johtaja ei ollut maalarinakaan kummempi niin kirjailijana kertakaikkiaan surkea ja pitkäveteinen. Ei mikään ihme että 'Mein Kampf' oli valtakunnan ostetuin mutta samalla myös vähiten luettu teos."

G: "Ei voi olla totta. Kirjahan on kielletty. Miten sait sen edes käsiisi?"

T: "Lainasin kaupunginkirjastosta....." :toothy9:

G: (Toistaa itseään) "Ei voi olla totta, miten niin, siitähän joutuu linnaan, ei voi olla kirjastossa.....etc...."


Kyllästyttyäni kiduttamiseen paljastan sen hämmentävän seikan että kirjaa toki voi lukea Saksan (ja ehkä Itävallan?) ulkopuolella aivan vapaasti ja minä luin sitä aikanaan Suomessa salaa koulutuntien aikana...oli siis myös silloin kiellettyä puuhaa.... :downtown:

Tässä maassa pystytään keskustelemaan näistä asioista yleensä yhtä avoimesti ja ilman suurta hulabaloota kuin Suomessa autoverotuskesta...

No, ehkä parempi vertaus löytyy 70- ja 80-luvun Suomesta. Esimerkiksi tämä Billy Wilderin komediaelokuva "Yks, kaks, kolme" oli elokuvasensuurin alla Suomessa vuoteen 1986 "neuvostovastaisuutensa" takia.

"Elokuva oli kielletty Suomessa 1962–1986 "neuvostovastaisena". Suurimman ongelman muodosti Grand Hotel Potemkin -kohtaus, jossa neuvostokomissaarit juhlivat vodkan voimalla niin riehakkaasti että Nikita Hruštšovin muotokuva putoaa kehyksistään ja sen alta paljastuu Josif Stalin. Hruštšov oli vain paria vuotta aikaisemmin tuominnut julkisesti Stalinin ja tämän terrorin. Ongelmaton oli tuskin myöskään takaa-ajokohtaus, jonka aikana komissaarien Moskvitš hajoaa itsestään kappaleiksi, tai loppuratkaisu, jossa yksi komissaareista käräyttää toverinsa "valtion vihollisina" ja loikkaa itse länteen."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Yks%27,_kaks%27,_kolme

Hoo, kuulostaa hyvältä leffalta!

Puolueeton Suomi...

http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4t%C3%A4v%C3%A4_polte

Puolueeton ja vapaa Suomi 1970-luvulla...

Ivan Denisovitshin päivä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ivan_Denisovitshin_p%C3%A4iv%C3%A4_(elokuva)) oli myös näitä Valtion elokuvatarkastamon kieltämiä elokuvia. Mentiin jopa näin pitkälle:

Kun elokuva esitettiin Ruotsin televisiossa vuosina 1972 ja 1974, Ahvenanmaan Ruotsin television linkkimasto suljettiin, jotta suomalaiset eivät voisi nähdä elokuvaa.

Mutta onneksi oli Reporadio ja Näin naapurissa. Näitä suomettuneisuuden ajan ylilyöntejä pitäisi tuoda esille paljon nykyistä enemmän.

Tuo oli erityisen hassua siksi, että kirja, johon elokuva perustuu, kyllä julkaistiin Suomessa. Piti oikein tarkistaa milloin - 1963 :D

IHan hyvä kirja, muuten.

IHan hyvä kirja, muuten.

Kuului meillä muistaakseni lukion äidinkielen pakolliseen lukemistoon - ja lukio oli/on vain 20 km valtakunnanrajalta, siltä itäiseltä! Ja ajankohta 70-luvun loppu.

Tuo oli erityisen hassua siksi, että kirja, johon elokuva perustuu, kyllä julkaistiin Suomessa. Piti oikein tarkistaa milloin - 1963 :D

IHan hyvä kirja, muuten.

Oli julkaistu jo Neuvostoliitossakin 1962. Silti Suomessa oltiin noin uskomattoman rähmällään 70-luvun alussa. Tosin elettiin Breznevin aikaa ja itänaapuri ehdotteli yhteisiä sotaharjoituksia.

Nyt menee taas ohi aiheen, mutta Anne Applebaumin kirja Gulag: A History on erinomainen selvitys NL:n leirijärjestelmästä. Saksalainen työkaveri (journalisti) näki minun lukevan sitä ja huomautti merkitsevästi katsoen, ettei tiennytkään minun olevan noin kiinnostunut noista sotajutuista. ](*,)

Hassu juttu että aihe tuli juuri nyt esille. "Vankileirien saaristo" tuli juuri lauttamatkalla HEL-TRA maanantaina taas kerran luettua.

Minusta nämä suomettumisesimerkit, kuten elokuvasensuuri, eivät taas vertaudu ollenkaan kyseessä olevaan keskusteluun. Neuvostoliitto siis painosti Suomen valtiota kieltämään kulttuurituotoksia, kansa ei tätä halunnut. Vai onko jollekin suomalaiselle tullut yllätyksenä, millainen hallinto Neuvostoliitossa olikin? Tuskin "neuvostomyönteisyys" kuitenkaan siitä johtui, että naapuria olisi lämmöllä muisteltu sodan ja menetetyn Viipurin (Suomen toiseksi suurin kaupunki) jälkeen. Natsilehtien julkaisua taas tuskin eniten vastustavat voittajavaltiot kansan ollessa välinpitämätön tietäessään paremmin. Ainoa asia, mikä näillä on yhteistä, lienee sana sensuuri. Vai oliko tarkoitus verrata suomettumisen aikaa kansallissosialismin aikaan ja erityisesti keskustelua niistä toisiinsa?

...

Hyviä pointteja, oikeastaan yhdistävänä tekijänä on pelkästään sana "sensuuri".

Toki suomestakin vertailukelpoisia esimerkkejä jonkinasteisesta kieltämyksestä/itsesensuurista löytyy, ts. tilanteita, jossa oman menneisyyden käsittely on ongelmallista. Kriittinen tarkastelu Mannerheimista ei taida ainakaan osalle tulla vielä kysymykseenkään ja vapaussodan jäljiltäkin on vielä aika paljon tabu-aiheita. Myös sota-ajalta löytyy tällaista vaiettua tavaraa, kuten valloitetun karjalan internointileirit.

Suomalaisnäkökulma sota-aikaan on kuitenkin aika ainutlaatuinen: ainoa Saksan rinnalla taistellut maa, jota ei miehitetty ja jossa ollaan edelleen erittäin ylpeitä sota-ajan teoista. Saksalaisille tämä ei ole helposti ymmärrettävissä oleva asia, vaikkakin jotkut vaikuttavat jopa hieman kateellisilta siitä, että isovanhempien teoista tai omata kansallistunteestaan voi aidosti olla ylpeä. Väittäisin toisaalta, että kymmenessä vuodessa saksalaiset ovat jo ottaneet kuitenkin aimo askeleen eteenpäin, tällä hetkellä ainakin yksittäisten saksalaisten kanssa voi jopa heitä aiheesta läppääkin kunhan ajoitus vain on kohdallaan.

Ja oikeutee näemmä mennään tekijänoikeuksista: HS:n artikkeli (http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Saksa+vie+natsilehden+kustantajan+oikeuteen/1135242956931)

Esimerkit suomettumisen ajan itsesensuurista eivät ole tietenkään täysin verrannollisia tähän Saksan tapaukseen.

Olisi hienoa jos Suomessa alettaisiin julkaista vastaavia uusintapainoksia kommentteineen vaikkapa vuodelta 1918, lapualaisvuosilta, Toisen maailmansodan aika jälkiselvittelyineen (asekätkentäjuttu, vaaran vuodet ja sotasyyllisyysoikeudenkäynnit), noottikriisi sekä erityisesti suomettuneisuuden aika.

Suomettuneisuuden ajan vasemmistolehtien, erityisesti Kansan uutisten, Toverin ja Tiedonantajan artikkelit lisänä saman ajan HS:n ja Uuden Suomen kirjoituksia täydennettynä asiantuntijakommentein voisi olla aika mieleenpainuva lukukokemus.

Tässähän on kyseessä samaa sarjaa, jota Suomessa myytiin Sodan lehdet -nimellä vuosituhannen vaihteessa. En silloinkaan ymmärtänyt uudelleenjulkaisun mieltä historianopetuksen tai -tutkimuksen kannalta: Miksi julkaista aineistoa nimenomaan kaudelta, jolloin lehdistö on tiukimmin säännösteltyä ja rajoitettua? Ei niissä lehdissä puhuttu mitään teloituksista, vankien huonosta kohtelusta, käpykaartista, raiskauksista, poikien välisestä rakkaudesta tai päihteistä; referoin Näre/Kirveksen Ruma sota -teosta. Kyllähän näistä asioista löytyy tutkimusta, kunhan sitä osaa hakea (Suomesta). Tällaisten aiheiden käsittely lyhyellä esittelyllä ei anna arvoa historialle (eikä historiantutkimuksellekaan). Silkkaa rahastusta heikolla tekosyyllä.
Wandervogelin ehdotus muiden aiheiden uudelleenjulkaisusta on kannatettava; esteeksi tosin nousee jo 1950-luvulta kiihtyvä sivumäärien nousu.
Hassua ettei kukaan lue eilisen tai toissapäivän lehteä mutta vuosikymmenet tekevät niistä mielenkiintoisia.

Kriittisestä asenteesta huolimatta kopioin (tieteelliseen käyttöön, joten se oli sallittua) Sodan lehdistä erään julisteen, jossa oli mm. Saksan lippu. Käytin tuota julistetta omassa julisteessani, jota esittelin Saksassa vuosi sitten. Tilaisuuden jälkeen minulle tultiin sanomaan että sinähän rikot lakia...

Tuota Spiegelin artikkelia tavatessa meni editointiaika umpeen, joten erikseen.
Aivan lopussa oli melko veikeä perustelu Hitlerin "Mein Kampfin" tekijänoikeuksien vapautumisesta vuonna 2015:
tulee kuluneeksi 70 vuotta kirjailijan kuolemasta (itsemurhasta).
Eli tässä tapauksessa ei ole kyseessä mikään erityinen laki - vielä.

IHan hyvä kirja, muuten.

Jaa Ivan Denisovitshin päivä? Ihan HELVETIN hyvä kirja mielestäni, tai oikeastaan yksi parhaita koskaan lukemiani. Solzenizyn oli nimittäin kova jätkä, vaikka aikamoinen pan-russofiili olikin!

Tuosta (sinänsä hyvin synkkästä) historiasta kiinnostuneille voi muuten lisälukemiseksi suositella Anne Applebaumin teosta "Gulag - A history of the Soviet camps", joka on luultavasti kattavin neuvostoleirijärjestelmästä koskaan kirjoitettu historiikki. Erittäin informatiivista ja hyvää tekstiä on kyseinen kannesta kanteen...

...mutta Anne Applebaumin kirja Gulag: A History on erinomainen selvitys NL:n leirijärjestelmästä.

Ahha, beat me to it :D

Niin Aatuhan ei ole päiväkirjojaan tehnyt, mutta hänen illallisjorinoitaan Gestapo salaa nauhoitti, ja Borman kirjoitutti ne puhtaaksi. Luin opuksen, ja selkeästi täydentää tuota Meinaan Kampata -teosta.

Mitäs sanotte tästä:
- Aatun mielestä fossiilisten polttoaineitten, kuten kivihiilen ja öljyn käyttöä tulee tuhoamaan maapallon ja vaihtoehtoisia - vuoroveteen, tuuleen ja aurinkoon - perustuvia energiamuotoja on kehitettävä
- Samoin, lihan tuottaminen ruoaksi kuluttaa enemmän resursseja, kuin mitä ne antaa energiaa. Rooman armeija kulki muroilla ja kekseillä - ne säilyivät lihaa paremmin, ja sen lisäksi niiden tuotto on ekologisesti parempi vaihtoehto.
- Työvoiman ja materiaalin vapaa liikkuvuus on talouden perusta.
- Jos ulkoavaruudesta tänne tulisi joku nyt käymään niin sota ja tappaminen loppuisi tasan siihen.
- Jeesus ei ollut aito juutalainen. Juutalaiset eivät olisi koskaan antaneet niin prominenttia omista joukoistaan roomalaisten tapettavaksi. Hän oli siksi ehkä puoliksi roomalainen - todennäköisesti isä oli roomalainen.
- Kristinusko on täyttä huijausta alusta loppuun, ja palvelee vallanhimoa ja vaikutusvallan tarkoituksia enemmän kuin mitään muuta.
- Mitä pohjoisemmaksi mennään, näyttäisi siltä että sitä enemmän väki juo viinaa. En voi ymmärtää miten suomalaiset voivat juoda niin paljon viinaa.
- Katsoessani niitä kurjia Karjalan peltomaisemia, niin totesin, että joo, näitä voitte pitää vaikka millä mitalla.

Oudointa oli oivaltaa tekstistä se, että kyllä hänellä ihan oikeasti leikkasi, eikä hän vain ollut poliittinen palopuhuja. Hän pystyi katsomaan historian perusteella, mihin suuntaan tulevaisuus menee. Hän pystyi ottamaan aikaansa nähden uskomattomia näkökulmia (elämää avaruudessa), sekä sellaiseen rationaaliseen ajatteluun, jota ei heti odottaisi. Tavallaan siis nero, mutta joka poti syfilistä, mikä myös teki ajattelun pitemmällä juoksulla haastavaksi. Se pieni tekijä joka saa jalat maahan, luo todellisuuden moraalin, erona idealismin väkivalloin toteuttamiseen - se puuttui (aivan sama vika Leninilläkin, jonka talousopeissa on potkua vieläkin). Vahvasti emotionaalinen, irrationaalinen, tietyissä kysymyksissä, periaatteellinen, itsepäinen, mutta yhtäkkiä todella visionäärinen. Jos hänellä ei olisi ollut sotashokkia I maailmansodan pohjalta, ja syfilistä, todennäköisesti, hän olisi luonut oikeasti toimivan ideaaliyhteiskunnan - toiselta pohjalta.

Aika teki hänestä katastrofin kansalle, joka oli paljon enemmän, kuin mitä hän ymmärsi heitä.

Tagesspiegel uutisoi (http://www.tagesspiegel.de/medien-news/Zeitungszeugen-Neonazis-NS-Propaganda;art15532,2759684) asiasta tänään.

- Jeesus... Hän oli siksi ehkä puoliksi roomalainen - todennäköisesti isä oli roomalainen.

Jepp, tuota väitettä tukevia kirjoituksia tunnetaan ainakin jo 100-luvulta saakka. Niiden mukaan Jeesuksen isä oli Panthera-niminen roomalainen legioonalainen.

Tuosta rooman legioonalaisesta tulee mieleen TV:n Rooma-fiktiosarjan Kleopatra-juttu :)

abe

Jaa Ivan Denisovitshin päivä? Ihan HELVETIN hyvä kirja mielestäni, tai oikeastaan yksi parhaita koskaan lukemiani. Solzenizyn oli nimittäin kova jätkä, vaikka aikamoinen pan-russofiili olikin!

Tuosta (sinänsä hyvin synkkästä) historiasta kiinnostuneille voi muuten lisälukemiseksi suositella Anne Applebaumin teosta "Gulag - A history of the Soviet camps", joka on luultavasti kattavin neuvostoleirijärjestelmästä koskaan kirjoitettu historiikki. Erittäin informatiivista ja hyvää tekstiä on kyseinen kannesta kanteen...

Suomessa käydään keskustelua Viron historiasta ja tämä Anne Applebaumin kirja pitäisi jokaisen keskusteluun osallistuvan tai sitä seuraavan ehdottomasti lukea. Lisäksi vielä Anthony Beevorin Berliini 1945 ja Imbi Pajun Torjutut muistot.

Huolestuttavaa, että Venäjällä pyritään aktiivisesti unohtamaan Neuvostoliiton historian pimeä puoli. Ote Jukka Rislakin artikkelista Neuvostoaikaa ylistetään Venäjän koulukirjoissa HS 18.3.2009

Venäjän opetusministeriö on vähentänyt historiankirjojen määrää ja yhdenmukaistanut niiden sisältöä.

Lukioille tarkoitettu Istorija Rossii (2007) kertoi, että Josif Stalin oli neuvostojohtajista menestyksekkäin ja "ratkaisi valtion modernisoinnin ongelman". Hän paransi Venäjän turvallisuutta ja loi siitä suurvallan. Maaseudun pakkokollektivisointi oli väistämätön askel tiellä kohti teollisuusvaltiota.

Nyt 50000 kappaleen painoksena ilmestynyttä jatko-osaa Istorija Rossii 11 (2009) suosittelee kouluihin Venäjän opetus- ja tiedeministeriö. Esipuheen mukaan kirjan tehtävä on edistää isänmaanrakkautta ja korostaa valtion suuruutta sisä- ja ulkopolitiikassa.


Kirjaan kuuluvasta kartastosta lukija voi saada kuvan, että Baltian maat ja osa Suomea kuuluivat Neuvostoliittoon sotien välisenä aikana. Esimerkiksi neuvostokulttuurin kehittymistä 1917-39 kuvaavassa kartassa Laatokan Karjala, Viipuri ja koko Karjalan kannas on väritetty samalla punavärillä kuin Neuvostoliitto.

Neuvostoliiton kansantalouden kehittymistä ja kollektivisoinnin edistymistä 1926-40 kuvaavissa kartoissa Baltian tasavallat ja Suomen Karjala rautateineen kaikkineen on piirretty osiksi Neuvostoliittoa ja sen taloutta. Tarkasti katsomalla vanhan rajalinjan erottaa kartasta pisteviivana.

Kirjan mukaan Venäjän valtion pysyminen oli bolshevikkien ansiota. Näiden oli kyllä suostuttava Suomen ja Puolan itsenäisyystoiveisiin, mutta Baltian maiden itsenäisyyden tunnustamista ei mainita. Kirjoittajat toteavat: "Neuvostovalta, joka (1919) vakiintui Latviaan, Liettuaan ja Viroon, ei jäänyt siellä pysyväksi."


Selvästi ei käy ilmi, mitä kesällä 1940 tapahtui. Miehityksestä ei puhuta, eikä puna-armeijan joukkojen marssia Viroon, Latviaan ja Liettuaan mainita. Kirjasta saa kuvan, että vaalien jälkeen Baltian maiden uudet parlamentit päättivät anoa Neuvostoliiton jäsenyyttä ja Moskova suostui ottamaan vastaan "kolme uutta sosialistista tasavaltaa".

Oppikirjasarjan 2007 ilmestynyt osa mainitsee yksinkertaisesti, että Baltian maat "liittyivät Neuvostoliittoon".

...illallisjorinoitaan Gestapo salaa nauhoitti, ja Borman kirjoitutti ne puhtaaksi. Luin opuksen...

Mikä sen opuksen nimi on?

Hitler's Table Talks (Amazonista mm. Amazon.com: Hitler's Table Talk: Adolf Hitler, Norman Cameron, R. H. Stevens, Hugh Redwald Trevor-Roper: Books)

Sitten Adolfhan on lisäksi kirjoittanut Mein Kamph II:nkin, jos sitä vielä ei ole tullut ostettua. Sekin löytyy Amazonista (Amazon.com: Hitler's Second Book: The Unpublished Sequel to Mein Kampf: Adolf Hitler, Gerhard L. Weinberg: Books).

Kuriositeettina on Aatun nuoruusajan ystävän kirjoittama kirja. Eli millainen teini Aatu oli, mitä musiikkia hän kuunteli, mitä harrastuksia Itävallassa tulikaan harjoiteltua, jne. (Amazon.com: The Young Hitler I Knew: August Kubizek: Books)

Ja jos oikein haluaa päästä kunnolla hurmokseen ja takaisin kolmannen valtakunnan hehkutustunnelmiin, niin silloin suosittelen tätä Leni Riefensthalin 1934 Aatulle tekemään puolukonferenssidokumenttia (Amazon http://www.amazon.com/exec/obidos/tg/detail/-/B001GKO45K/ref=ord_cart_shr?_encoding=UTF8&m=ATVPDKIKX0DER&v=glance)

Osalla näiden suhteen voi olla tiettyjä rajoituksia ottaa Saksan osoitteeseen - eli jos tulli avaa paketin se jää siihen, jos ei avaa, homma on bueno. Eikä kannata aivan surroundit kybällä tuota leffaakaan katsella. Tai parvekkeella paasata noita kirjojen tekstejäkään....

Kyllahan tuosta Lenin propagandaleffasta on tullut paljon dokkareita viimeaikoina (kun kampille on pyorinyt taustalla N24 ja NTV, niilta tulee yllattavan paljon historia-, sota- ja tekniikkadokkareita)

abe

Leni oli näitä ensimmäisiä naispuolisia ohjaajia, ja hänen työssään NDP:n piikkiin on nähty tiettyä kontroversiota. Mutta hänhän teki työtään ammattilaisena asiakkaalle, ja ei se sinänsä tarkoita ideologista kommittoitumista. Aikanaan tietty hänen asiakkuudestaan oli etua uralle, ja tämähän on kismittänyt sitten joitakin, eritoten niitä, jotka itse ovat kärsineet vastaavanlaisista asiakkuuksista, kun jälkilöylyissä tilejä on tasattu. Mutta Leniä on hyvä analysoida osana täkäläistä normalisoitumisprosessia, ja että raskas historia osataan jättää taakse, ja siitä pystytään keskustelemaan, ilman hyperkondriota puolelta tai toiselta.

Meidän pitää muistaa, että toisin kuin Saksan ulkopuolella asiaa katsotaan, niin Saksan sisällä kyseinen aika ei ollut kenellekään mitään hauskaa ("hauskanpito" rajoittu vähäiseen poppooseen, ja sielläkin aika neuroottisen tunnelman vallitessa). Ja sen loppupelit vielä vähemmän hauskoja, kun maa oli aivan raunioina. Suurin osa kansasta kärsi suoraan tai epäsuoraan diktatuurin aikana, ja kaikki tavalla tai toisella myös sen loputtua. Leni ui tästä läpi ilman ongelmia. Selityksiä siitä, miten se on mahdollista, ei helposti sulateta kansan syvien rivien joukossa. Sillä Leni voidaan yhdeltä näkökulmalta katsottuna nähdä suoranaisena hyötyjänä diktatuurista, ilman että häneltä olisi vaadittu mitään konsessioita sen loputtua.

Toinen piikki lihassa on Marlene Dietrich. Joka siis "loikkasi" liittoutuneiden puolelle 30-luvun lopulla. Hänet on yhtälailla koettu tavallaan "petturiksi" kuin myös "rohkeaksi" - mutta myös "helppo sinun on nyt siinä olla, olisit koettanut samaa täällä". Marlenen ura oli ennen kaikkea Saksan ulkopuolella sotaa ennen ja sen jälkeen.