View Full Version : Pari kysymystä verokortista (usea työ) ja sairasvakuutuksesta


Outi L.
27-01-09, 16:23
Osaisiko joku sanoa miten menetellä, jos käy useassa työssä saman vuoden aikana? En ole aikaisemmin työskennellyt Saksassa niin, että tarvitsisin verokorttia (joko au-pairina tai harjoittelijana), ja nyt siis tämän kortin hankkiminen on edessä. En vain oikein tiedä, minkälaisen kortin hankkisin. Olen siis helmikuussa yhdessä konferenssissa töissä, ja sitten noin puolitoista kuukautta yhdessä toisessa firmassa - tämän jälkeen todennäköisesti vielä kolmannessa paikassa. Suomessa olen aina käyttänyt freelance-verokorttia, olisikohan täällä joku samantapainen käytäntö? Amtista voisin tietty kysyä, mutta ajattelin, että ehkä jollakulla täällä on omakohtaista kokemusta asiasta.

Ja sitten toinen kysymys vielä päälle. Joudun täyttämään jonkun "Honorarvereinbarungin" - vastaa ilmeisesti työsopimusta. Onko jollain hajua, mikä tällaisen paperin idea on? Vai onko se ihan tavallinen työsopimus?

Ja kolmas kysymys. Miten hoidan sairasvakuutuksen? Tähän mennessä olen ollut vakuutettu Suomessa, mutta kun nyt menen töihin, ei se ilmeisesti ole mahdollista. Mutta miten hoidan vakuutuksen, jos olen töissäni vain noin lyhyen aikaa (ja vielä useammassa paikassa)? Jos ymmärrän oikein, niin työpaikat eivät minua vakuuta ja yksityiset ovat hirveän kalliita. Onko mitään mahista pysyä Suomen sosiaaliturvan piirissä? Suomessa on kyllä niin kätevää, kun kaikille on Kela.

Kiva jos joku osaisi auttaa, ulkkarina näitä juttuja on vaikea selvittää ja ehkä jollain on kokemusta samantapaisesta tilanteesta.

JoH
27-01-09, 17:48
Verokortista: Jos ne useat työt ei mene päällekkäin, siihen riittää yksi kortti, koska sen saa aina takaisin kun lopettaa työsuhteen. Jos taas menee päällekkäin, käsittääkseni tarvitsee niin monta kortiia kun on työpaikkojakin. Steuerklasset korteissa taas riippuu siitä, onko sinkku, perheellinen yksintienaaja, DINKY, naimisissa, yrittäjä, etc. Ittellä sinkkuna ilman elätettäviä ja tavallisella työsopimuksella on kaks korttia, joista ensimmäinen on Steuerklasse 1 ja toinen 6 (jos sitä joutuu käyttämään, siitä ei sitten paljon ittelle jääkään...). Se toinen tulee aina joka vuosi, vaikka sitä olenkin tarvinnut vain yhtenä tai kahtena vuonna.

Honorarvereinbarung taas on periaatteesa yhteistyösopimus itsenäisen yrittäjän ja sen "työnantajan" kanssa. Siitä tulee työnantajalle vähemmän velvoitteita (irtisanomisajat, sosiaalimaksut, etc.) kuin työntekijän palkkaamisesta. Ainakin olen itse näin asian ymmärtänyt. Korjatkoon viisaammat, jos meni päin mäntyä.

Sairaskassasta en osaa sanoa mitään kun olen jo niin kauan ollut täkäläisessä.

Outi L.
28-01-09, 08:40
Kiitos JoH, vastauksesi auttaa jo huimasti eteenpäin. Ajattelinkin, että tuo Honorarvereinbarung olisi joku köykäisempi työsopimus. Ja hyvä kuulla, että yksi verokortti riittää, työt kun eivät ole menossa päällekäin. Taidan päätyä tuohon ykkösveroluokkaan, eikös lapseton avoliitto lasketa siihen?

bhajee
28-01-09, 09:15
Näkemättä vaikea sanoa, mutta jos ilmeisesti tuo "Honorarvereinbarung" tarkoittaa, että teet töitä "selbstständig/freiberuflich" jolloin et tarvitse verokorttia lainkaan.

Työnantaja (tai oikeastaan toimeksiantaja) maksaa sovitun korvauksen vähentämättä siitä veroja tai sotu-maksuja. Verotus menee sitten veroilmoituksen mukaan vuoden päätyttyä, ja sosiaaliturvakin (ennenkaikkea sairausvakuutus) pitää itse hoitaa.

JoH
28-01-09, 09:28
Näkemättä vaikea sanoa, mutta jos ilmeisesti tuo "Honorarvereinbarung" tarkoittaa, että teet töitä "selbstständig/freiberuflich" jolloin et tarvitse verokorttia lainkaan.

Työnantaja (tai oikeastaan toimeksiantaja) maksaa sovitun korvauksen vähentämättä siitä veroja tai sotu-maksuja. Verotus menee sitten veroilmoituksen mukaan vuoden päätyttyä, ja sosiaaliturvakin (ennenkaikkea sairausvakuutus) pitää itse hoitaa.

Tosiaan, niinhän se meni. En vaan muistanut heti, kun ittellä on aina ollut verkortti normaalia työsuhdetta varten ja siinä sivussa olen tehnyt näitä Honorar-hommia.

Äkkiseltään voisi ajatella, että mitä sitten edes ilmoittelemaan verovirastolle koko Honorar-työtä, mutta toimeksiantaja tietysti omassa veroilmoituksessaan ilmoittaa maksaneensa Honorareja ja verovirasto katsoo sitten (tai sitten ei), onko sen saaja myös ilmoittanut ne tulot. Toimeksiantajalta saa myös semmoisen ilmoituslappusen niistä tuloista, joka sitten pistetään veroilmoitukseen mukaan.

Outi L.
28-01-09, 10:23
Uh huh, nyt menee siis monimutkaiseksi. Siinä omassa "Honorarvereinbarungissani" pyydetään "Steuer-Nr", oletan että se on joku verotusnumero, jota varten sitten tarvitsen verokorttia. Lisäksi sopimuksessa myös seuraava kohta täytettäväksi:
Honorarbetrag netto: ________________ EUR
zzgl. ____ % Umsatzsteuer: ________________ EUR
Honorarbetrag brutto: EUR

Toisaalta, edellisen alla lukee seuraavaa:
X Als Kleinunternehmer bin ich von der Umsatzsteuer befreit.
 Ich bin Angehöriger des öffentlichen Dienstes und versichere, dass ich die o.g. Tätigkeit nebenamtlich und außerhalb meiner Dienstzeit erbracht habe.

Eli jos on valmis ruksi, niin en siis maksa veroa?????? Menee yli hilseen. Onko kellään muulla ollut vastaavaa tapausta? Kysyn kyllä vielä työpaikastakin, mutta jospa täällä olisi kokemusta asiasta.

Ja tuo sairasvakuutuskin on niin vaikea. Joudun varmaan ottamaan jonkun yksityisen, vai onko muita mahdollisuuksia? Ei kohta tee mieli tehdä Saksassa töitä, kun kaikki ansaittu raha menee sairasvakuutukseen :-(. Suomessa on kaikki niin kätevää, voi olla useampi työpaikka, freelance-kortti ja Kela hoitaa sairasvakuutuksen.

Kiitos vastauksista.

bhajee
28-01-09, 10:57
Tuo alv:n (Umsatzsteuer) käsittely on vain byrokratiaa... eli lopulliseen nettotuloosi se ei vaikuta. Jos olet "Kleinunternehmer" niin et laskuta toimeksiantajalta sitä, eikä sitä tarvitse mihinkään tilittääkään, muussa tapauksessa laskuttamasi vero pitää tilittää (muistaakseni) neljännesvuosittain verokarhulle.

Liikevaihdon raja taitaa olla 17.500 €/vuosi, jos menee sen yli niin Umsatzsteuer pitää laskuttaa.

Sairausvakuutus on nykyään joka tapauksessa tarpeellinen (ja tärkeä!) - en ole varma pääseekö tuolla statuksella mihinkään kassaan, yksityinen on tietysti aika kallis (suhteessa), jos tulot alittaa tuon 17.500 €.

Verot siis menee joka tapauksessa, ja jos toimeksiantaja kysyy sitä veronumeroa niin sieltä menee ilmoitus verokarhulle paljonko olet tienannut. Mutta veroa ei siis pidätetä siitä "palkasta" vaan teet sitten veroilmon vuodenvaihteen jälkeen.

Forre
28-01-09, 12:12
Ei kohta tee mieli tehdä Saksassa töitä, kun kaikki ansaittu raha menee sairasvakuutukseen :-(. Suomessa on kaikki niin kätevää, voi olla useampi työpaikka, freelance-kortti ja Kela hoitaa sairasvakuutuksen.

Jos kaikki on noin vaikeaa mielestäsi, niin miksi ihmeessä edes kannattaa olla Saksassa ??

-Förre-

abe
28-01-09, 12:17
Aika heikot on tulot jos kaikki menee sairasvakuutukseen. Kannattais tarkistaa laskutusta.

abe

nannyogg
28-01-09, 12:56
NO kai nyt ensin kannattaa kysyä gesetzliche-sairaskassasta ennen kuin menee syytämään rahaa yksityiselle? Kelan "hienouteen" en jaksa ottaa enää kantaa. Kannattaa myös muistaa, että Suomessa maksat kunnallisverossa melko reilusti sairaanhoidosta - silloinkin, kun itsas käyt yksityisellä.

Kipaise Bürgeramtiin kysymään veroasioista, kyllä ne neuvovat. Ja saat sen veronumeronkin saman tien.

Outi L.
28-01-09, 14:37
Kiitos vastauksista ja vinkeistä. En siis ole aikaisemmin ollut ansiotöissä Saksassa, vain opiskelemassa, vapaaehtoistöissä ja harjoitteluissa, joten kokemusta näistä paperiasioista ei ole. Tällä hetkellä olen Suomessa ja siksi asioita on hieman vaikea hoitaa Saksan suuntaan, kun lisäksi on muita asioita stressattavana. Kyllä kaikki varmasti hoituu, mutta aamupäivällä tuli kauhea paniikki, koska tuloni ovat oikeasti todella alhaiset ja pari tuttua on peloitellut noilla Saksan yksityisillä Krankenkasseilla (eli siis tuo edellinen viestini oli tuon paniikin alaisena kirjoitettu). Tuosta gesetzliche Krankenversicherungista en ollut kuullutkaan, hyvä tietää! Kun aikaisemmin olen ollut aina suomalaisen sosiaaliturvan piirissä, niin näihin asioihin ei ole tarvinnut tutustaa ja sitä on saannut kuulla kaikenlaisia vääriä tietoja.

Liikevaihto menee vuodessa varmasti alle tuon 17 500 Euron, eihän näistä kahdesta kuukaudesta tule yhteensä kuin korkeintaan 2 300 Euroa (ilman veroja), ja seuraavaksi pitäisi saada jotain kunnon töitä.

nannyogg
28-01-09, 14:49
Hmm siis aiot olla Saksassa vain pari kk? Silloinhan pysyt Kelan piirissä, ja verotkin maksat Suomeen.

Neuvojen antaminen näin foorumilla on kyllä melkoista hakuammuntaa, kun jokaisella on eri tilanne :) ja yleensä kukaan ei osaa kertoa kuin omat kokemuksensa. Ja nehän vaihtelevat...

Outi L.
28-01-09, 15:18
Hmm siis aiot olla Saksassa vain pari kk? Silloinhan pysyt Kelan piirissä, ja verotkin maksat Suomeen.

Neuvojen antaminen näin foorumilla on kyllä melkoista hakuammuntaa, kun jokaisella on eri tilanne :) ja yleensä kukaan ei osaa kertoa kuin omat kokemuksensa. Ja nehän vaihtelevat...

Ei kun siis olen kauemmin Saksassa... menee monimutkaiseksi :-). Olen siis näissä lyhytaikaisissa töissä seuraavat kaksi kuukautta, sitten taas pari viikkoa Suomessa valmistumassa, sitten taas Saksassa. Saanko sitten työtä ja mitä, on täysi kysymysmerkki.

Se on kyllä totta, että neuvojen antaminen on vaikeaa, mutta näilläkin neuvoilla pääsin jo pitkälle. Kävin lueskelemassa muutamalla sivulla, ja ilmeisesti näin pienillä tuloilla voisin pysyä ainakin seuraavat kuukaudet Suomen sosiaaliturvan piirissä. Sitten täytyy katsoa uudelleen, jos ja kun löydän Saksasta pysyvämpiä töitä. Tosin silloin asia on ihan erilainen ja helppokin, koska sairasvakuutus hoitunee työn kautta ja verokorttijututkin menevät ihan normaalisti.

JoH
28-01-09, 15:46
...koska sairasvakuutus hoitunee työn kautta ja verokorttijututkin menevät ihan normaalisti.

Joo, hoituu työn kautta, mutta ennen kun alkaa hoitua sun ensin täytyy ihan itse valita se kassa ja niitä on tätä nykyä jotain 150 eri kassaa. Ettei nyt ihan pelottelun piikkiin mene, osa niistä on pieniä ja sitten on jotain tusina isoja, mistä on hyvä aloittaa. Eli sitten sen ensimmäisen täällä olon aikana voi hyvin ottaa ohjemaan eri mahdollisuuksien selvittelemisen.

bhajee
28-01-09, 16:39
No nythän on tuo "Gesundheitsfonds" eli ainakin kaikki kassat on samanhintaisia... taisivat elvytyspaketin myötä laskea sen maksun 14,9 prosenttiin.

Kassoilla on tosin oikeus (jos rahat ei riitä) ottaa lisämaksua max. 1% - ainakin taloussivujen mukaan epätodennäköistä isojen kassojen kohdalla.