View Full Version : Vinkkejä verotuksen optimointiin Saksaan muuttaessa
Kesällä on edessä muutto Bielefeldin suunnalle min. parin vuoden ajaksi. Mukana tulevat kotirouva-vaimo ja 2 alle kouluikäistä lasta. Ilmeisesti ainakin toiseen maahan joutuu veroja loppuvuoden osalta maksamaan.
Olen päätellyt että pienimmillä veroilla vuonna 2005 selviää:
- yli 183pv Saksassa, jolloin loppuvuoden tulot verotetaan Saksassa. Nyt ehtii vielä pyytämään uuden verokortin Suomessa, jolla sitten parin kuukauden ajan veroprosentti Suomessa on aika pieni. Vähentääkö muuten Suomessa vietetyt lomapäivät tuota 183 pv saldoa? Pitääkö olla kirjaimellisesti Saksan rajojen sisäpuolella? Miten sitä voi kukaan valvoa?
- loppuvuoden tulot verotetaan Saksassa, veroluokka III, jolloin verot ei hurjan suuret. Tosin veroprosentti lasketaan kuukausittain, joten pienestä vuosikertymästä ei ole hyötyä. (Onko näin, vai tasataanko se vuoden lopussa?)
- tarkoitus on vuokrata Suomessa oleva talo 2v ajaksi. Sen vuokratulot menevät sitten Suomen verotuksen mukaan. Ei kai se sotke tuota Saksan tulon verovapautta Suomessa?
Vuokrat ja autot Saksassa menevät firman kautta joten niillä ei voi pelata verojen kanssa. Työnantaja voi olla Oy tai GmbH jos sillä on jotain väliä tässä tapauksessa.
Onko arvon raadilla vinkkejä miten maksimoida nettotuloa tässä tilanteessa?
Matti
Tosin veroprosentti lasketaan kuukausittain, joten pienestä vuosikertymästä ei ole hyötyä. (Onko näin, vai tasataanko se vuoden lopussa?)
Tasataan - sen tekee normaalisti työnantaja, jos ei, niin veroiloitus sisään.
No tässäkin on taas paljon mahdollisuuksia.
Ensinnäkin, en ole kuullut yhdestäkään saksalaisesta tai saksan ulkopuolisesta työnantajasta, joka tasaisi tuota verokertymän osuutta loppuvuodesta. Kyllä se tehdään vuoden jälkeen veroilmoituksessa.
Veroilmon voi saksassa palauttaa suurinpiirtein milloin vain. Jos on lisämaksettavaa (hyvin harva tapaus), niin voi palauttaa vielä vuosiakin myöhemmin.
Jos taasen on takaisinsaatavia (se yleinen tapaus), niin kannattaa toki tehdä samantein heti.
Mä en nyt tarkalleen tiedä tuosta 183pv säännöstä senvertaa, että kuuluuko siihen lomapäivät. Sekun on muutenkin niin mahdottomasti valvottava juttu nykyään EU:n sisällä, kun ei passeja leimata.
Sanoisin, että ei tarvitse huolehtia asiasta. Jos olet vrk:n mukaan muuttanut saksaan niettä 183pv tulee täyteen vuodessa, niin kukaan ei tule kysymään notta missä olet lomasi viettänyt.
Ja toisekseen.... mikä on hauskinta... jos vietät lomasi kanarialla etkä suomessa, niin silti ne lasketaan suomessakäynnin quotasta, koska olet olllut poissa ensisijaisesta asuinmaasta, ja kukkahattutäti teoreettisesti laskisi että et ole asunut siellä missä ilmoitat asuneesi.
Eli, ei niitä suomenkäyntejä todellakaan (voida) lasketa.
Veroilmoituksen joudut käytännössä tekeään että suomeen että saksaan erikseen.
Molemmat haluavat tietää paljonko olet ansainnut 1) meillä 2) muissa maailman maissa yhteensä.
Sen jälkeen he laskevat 1) globaalit tulot 2) meidän maan vähennykset 3) meidän veroprossa.
Tässä vaiheessa lukijalle jää arvattavaksi, että jos ilmoitan saksan finanzamtille, että olen suomessa ansainnut 1200€ vuoden aikana ulkomailla, että tarkistavatko he oikeasti tätä summaa.... Varsinkin, kun he antavat päätöksen asiasta noin 9kk aikaisemmin, kuin suomen verottaja saa ylipäätään veroilmoituksen käsiteltäväkseen.
Samaten suomen verottaja haluaa verottaa jollakin prosentilla. Hän tietää, että sinulla on omaisuutta talossa X. Talosta X saat jopa vuokratuloa. Lisäksi Verottaja haluaa tietää paljonko olet ansainnut globaalisti rahoha ylipäätään, jotta voidaan määritellä millä prosentilla sinua pitäisi verottaa (joka periaatteessa on samantekevää, koska vuokratulo on pääomatuloa eli 29%). Eli jos ja kun ilmoitat maailmantuloksesi 42€ (no, ehkä enemmän), niin sillä ei tähän vuokratuloon ole mitään tekemistä, koska verotusperuste on erilainen.
Mutta ne 140pv, mitä suomessa olet työskennellyt ja palkkatuloa saanut, siihen tällä ilmoittamallasi luvulla on merkitystä, lopullisessa verotuksessa määrittelevät sen perusteella veroprossasi.
En ala profeetaksi, mutta jos ilmoitat nollatulot ulkomailta, niin aika kovin pieneksi käy lopullinen veroprossa suomessa koko vuoden tuloista.
Ja älä tosiaan huolehdi tuosta verontasauksesta saksassa. Se toimii parhaimmin päin lopullisessa verotuksessa. Jos olet vain puoli vuotta tehnyt töitä, niin lopullisessa verotuksessa saanet noin 3/4 pajatsoon maksetusta rahasta takaisin.
abe
Ensinnäkin, en ole kuullut yhdestäkään saksalaisesta tai saksan ulkopuolisesta työnantajasta, joka tasaisi tuota verokertymän osuutta loppuvuodesta. Kyllä se tehdään vuoden jälkeen veroilmoituksessa.
In Betrieben mit mehr als zehn Arbeitnehmer ist der Arbeitgeber verpflichtet, automatisch zum Jahresende einen Lohnsteuer-Jahresausgleich durchzuführen. Wurden dem Arbeitnehmer im Laufe des Jahres zu hohe Steuern abgezogen, zum Beispiel wegen schwankender Monatslöhne, erhält er vor der eigentlichen Einkommensteuerveranlagung beim Finanzamt über seinen Arbeitgeber die zuviel gezahlte Lohnsteuer zurück.
Laki on laki. Ja kyllä ainakin oma työnantajani sitä noudattaa.
Eli, ei niitä suomenkäyntejä todellakaan (voida) lasketa.
Omakohtainen kokemus ko. säännöstä parin vuoden takaa: Suomessa käynnit lasketaan pois ja niissäkin on maksimi sallittu keskimäärin 6 pv/kk eikä tuota yli 183 päivän jaksoa voi päättää lomaan Suomessa. Lisäksi vain kokonaiset vuorokaudet Saksassa lasketaan mukaan, joten matkapäivästä ei tule kokonaista tai puolikasta tms.
Saksalaisen työnantajan tapauksessa tuo lomapäivien ilmoittaminen lienee pitkälti oman rehellisyyden varassa. Itsellä suomalainen työnantaja huolehti asiat verottajan suuntaan ja ilmoitti Saksassa oleskellun ajan matkalaskujen perusteella, siis lomat laskettuna pois. Tuotakin olisi tietysti voinut kiertää käymällä kotona työnantajalle kertomatta eli omalla kustannuksella.
Suomen verottajan sivuilta löytyy lisää tietoa.
Eräs tuttu teki niin että meni Saksaan töihin heinäkuussa, eli oli alle 183pv Saksassa joten ei maksanut Saksaan veroja. Suomeen hän palasi seuraavan vuoden kesäkuussa, jolloin myöskään sinä vuonna ei tullut 183pv täyteen, eikä veroja Saksaan. Suomen verottajan kannalta ulkomaantyöskentely kuitenkin kesti yli puoli vuotta, joten se ei ollut Suomessa verotettavaa tuloa. Hän ei siis maksanut veroa kumpaankaan maahan. Ko tapauksessa oli suomalainen työnantaja.
Meikäläisellä olisi mahdollisuus samaan kuvioon, ainakin tämän loppuvuoden osalta. Onko kommenttia onnistuuko?
Itse olen kanssa tulossa kesken vuoden (heinäkuun alusta) Saksaan töihin, mutta Saksalaisen työnantajan (eli paikallisen) palvelukseen.
Kävin juuri verotoimistossa täällä Suomessa ja verotoimiston tädin mukaan suomalaista verottajaa kiinnostaa vain Suomessa ansaitut tulot (mukavasti tippui vero% tälle vuodelle, uskomatonta lepsuilua verottajalta :)). Tämä siis riippumatta päivistä tai kuukausista, kunhan ulkomailla työssäolojakso kestää yli 6kk (ei tarvitse olla kalenterivuoden sisällä ainakaan tässä tapauksessa, kun menee paikallisella sopimukselle). Suomi ei siis osallistu verottamiseeni enää kesäkuun jälkeen, paitsi tietysti tuloille, jotka tulevat Suomesta vielä myöhemmin.
Jos tulisin Suomeen töihin paikallisella sopimuksella Saksasta (suomalainen työnantaja), ketään ei Suomessa kiinnostaisi Suomessa olopäivät ja suomalainen verottaja veisi siivunsa tuloistani. Jos Saksassa noudatetaan samanlaista verokäytäntöä, ovat Saksassa saksalaisella työnantajalta ansaitut tulot aina Saksassa verotettavia. Onko näin vai kiinnostaako saksalaista verottajaa päivät siinäkin tapauksessa, että on paikallisella sopimuksella?
Eli onko tiedossa veroton loppuvuosi (alle 183pv Saksassa) vai ei? Voisin arvata, että ei :(
- Perttu
|