View Full Version : Hyvästi tuore leipä Suomessa!


Huppe
12-05-10, 13:38
Suomessa lakkautetaan tuoreen leivän toimittaminen. Näin meillä täällä!
Kannattaa tosin muistaa että tämä "tuore leipä" on Suomessa tälläkin hetkellä vanhaa muovipussikuraa. Muuttuuko tuo nyt sitten mihinkään, se on katsojan silmissä. Itse en tuota "suomen suosituinta roskaa" harrasta lainkaan.

Hyvästi tuore leipä!

Perinteisesti leipä on leivottu isoissa leipomoissa öisin. Viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana leipurien yövuorot ovat kuitenkin käyneet vähiin.

- Viimeisen noin vuoden ajan yötyöt ovat vähentyneet selkeästi, ja sen taustalla on kiristynyt kilpailutilanne, jossa teollisuuden pitää olla omista kustannuksistaan erityisen tarkkana, perustelee johtaja Vesa Moisio Vaasan Oy:stä.

Leipureita alan kehitys ei miellytä. Palkanmenetyksen lisäksi kyse on muustakin.

- Kyllä tämä leipominen samanlaisena tulee jatkumaan, mutta se siirretään päivätyöhön ja iltapäivään, ruvetaan valmistamaan iltapäivällä sitä seuraavan päivän leipää, selventää yli 48 vuotta leipomoalalla työskennellyt Rauno Mäkinen.

Isoissa leipomoissa tuotteet valmistuvat yhä useammin jo ennen puoltayötä. Kauppaan ne kuitenkin lähtevät kuten ennekin, aamuvarhaisella. Tuotteet vanhenevat siis leipomon lähettämön lattialla pahimmillaan jopa puolivuorokautta.
Ammattiylpeys koetuksella

Tuore leipä on ollut leipureille kunnia-asia. Ammattiylpeys onkin nyt koetuksella, kun yhä vanhempaa leipää myydään tuoreena. Parasta ennen -merkintä pussinsulkijassa näet pysyy ennallaan, vaikka leivontaa onkin isoissa leipomoissa aikaistettu.

- Parasta ennen -merkinnän periaate on edelleen sama kuin aikaisemmin eli tuotteet merkitään toimituspäivän mukaisesti. Olemme tutkineet jokaisen tuotteen säilyvyyden siten, että tuotteet ovat turvallisia ja tuoteominaisuudet kunnossa viimeiseen käyttöpäivään saakka, Moisio vakuuttaa.

Leivän leivontapäivä saattaa olla siis sama kuin ostopäivä, mutta se voi olla myös ostopäivää edeltävä päivä tai sitten jotakin ihan muuta. Esimerkiksi perjantaina leivottu tuote saattaa lähteä kauppaan sunnuntaina ikään kuin se olisi juuri leivottu.

- Kun täytyy saada leipomon toiminta valtavan tehokkaaksi niin, sitten tehdään tämmöistäkin työtä. Kyllä me ollaan kiinnostuneita työnteosta, mutta halutaan tehdä se rehellisesti, tulkitsee Mäkinen leipureiden tuntoja.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/05/1121948

elm^
12-05-10, 14:26
Saksalaiset leipomot ja sikäläisten kauppojen paistotuoreet leivät ovat sitä mitä suomalaisessa tavallisessa marketissa kaipaan. Muovipussileivät ovat Suomessa aina vain huononemaan päin ja viikonloppuna varsinkin on leipää turha ostaa pienen kylän marketista, ellei halua eilisen makuista syödä. Isoimmissa automarketeissa kaupungeissa on paistopisteet ja silloin harvoin kun niihin eksyy, niin tulee kyllä maksettua enemmän siitä ilosta, että saa paperipussissa rapsakan ja lämpimän tuoreen leivän! Harmittaa vain ettei tämä tuore leipä ole se mihin pyrittäisiin kaikissa kaupoissa, vaan niin sanottua harvinaista herkkua...

Tempsu
12-05-10, 16:06
Ja paskan marjat sanon minä! Sitten kun Suomesta loppuu tuore leipä, niin mä alan leipuriksi. Jos edes joka sadas pitää tuoreesta leivästä niin johan mulla riittää hommia.

Der Schwenker
12-05-10, 20:35
No pitääkö tässä alkaa rahtaamaan leipääkin saksasta?
Käsittämätöntä toimintaa sanon minä, tosin ikävä kyllä muuta ei suomesta voi odottaakaan!

Kale
12-05-10, 21:32
Suurin osa leivästä myydään illalla. Silti se on tähän asti pitänyt jostakin syystä leipoa keskellä yötä ja kuljettaa aamuvarhaisella kauppaan odottamaan illalla saapuvaa asiakasta.

Der Schwenker
12-05-10, 21:47
Totta tuokin, iltasin suurin osa käy kaupassa jolloin sitten saa jo tosi vanhaa leipää. Mut mikä siinä mättää ettei niitä voi paistaa siellä kaupassa jolloin olis oikeasti tuoretta leipää?

anukorpi
12-05-10, 21:53
Leipoo itte niin saa aina sellasta leipää kun haluaa ja on takuulla tuoretta. :cyclopsani:

kummeli
13-05-10, 08:47
Tuore leipä ?. Suomessa ?. Se se olisikin maailman kahdeksas ihme. Ainakaan pikkukunnassa en koskaan nähnyt tuoretta leipää.... no, hiukan lämpimähköä se joskus oli.