Kysymys kaksi- (tai useampi-) kielisille pariskunnille, perheille ja monikielisen perheen lapsille:

Mikä on partnerisi suomenkielentaito tai ylipäänsä kiinnostus suomenkieltä kohtaan? Mitä kieltä puhutte keskenänne?

Mitä kieltä/kieliä puhutte lapsillenne? Onko monikielisyydestä ilmennyt ongelmia? Mitä kokemuksia teillä monikielisen perheen lapsilla on?

Oma saksalaiseni ei ole erityisen motivoitunut suomea opettelemaan, lähinnä ajanpuute ja vaikeusaste „selityksinä“. Puhuimme aluksi englantia keskenämme, mutta Saksaan muutettuani aloimme puhua saksaa. Haluaisin kuitenkin että lapseni (jos niitä siunautuu) osaavat myös suomea, vaikka varmasti useamman kielen opettelu kerralla onkin hankalaa.

Mun partneri oli alussa erittäin motivoitunut oppimaan suomea ja omaksu kyllä nopeasti (kaikki kirosanat) lauseita.
Mutta yhteen muuton jälkeen se into sitten lopahti. Tosin suomessa käydessä se aina pari lausetta oppii..
Mutta saksaa puhutaan kotona.
Ja jos joskus lapsia tulee, niin ehdottomasti kaksikielisiä, kyllä suomea ainakin yritän sitten puhua!

Miehellä olisi halu oppia suomea ja kiinnostus olisi kova, mutta aika ei valitettavasti riitä. Mekin puhuimme aluksi englantia, koska en osannut saksaa, mutta vaihdoimme vajaan puolen vuoden Saksassa asumiseni jälkeen saksaan.

Lapsi on kaksikielinen, minä puhun hänelle suomea ja mies saksaa, ja mieskin oppii samalla yksittäisiä suomalaisia sanoja. Mitään ongelmia ei ole ollut. Tällä hetkellä tietenkin suomi on vahvemmalla kun poika on kotihoidossa minun kanssani, mutta myöhemmin varmaankin saksan merkitys kasvaa. Lapset oppivat helposti useampiakin kieliä ja sitä kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi. Pitää yrittää vain olla johdonmukainen niin, että yksi vanhempi puhuu aina samaa kieltä lapselle.

Meillä on asiat vähän samalla mallilla kuin rmg:llä.
Tutustuessani mieheeni, puhuimme alusta alkaen saksaa, olinhan siihen menessä asunut Saksassa jo 3 vuotta ja kieli oli suht´ hyvin hallussa (kartoin ensimmäisinä vuosina suomalaisia kaupungilla ja kapakoissa, jotta oppisin saksan kielen paremmin). Mieheni oli alusta asti kiinnostunut oppimaan kielen ja kävi Frankfurtin Volkshochschulessa Arja Aholan suomenkielen tunneilla, mutta kaikki lopahti jossakin vaiheessa ajan puutteeseen. Itse en kieltä hänelle opettanut, enkä tuputtanut ja jotenkin halusin pitää itselläni jonkinlaisen salakielen, jolla pystyn kommunikoimaan, ilman että mieheni heti tietää mistä asioista puhutaan.
Nykyään hän ymmärtää paljon puhuttua kieltä ja puhuukin jonkin verran, mutta henkeviä ei oikein pysty suomen kielellä aloittaan.

Nykyään meillä on kaksi lasta ja molemmat ovat kaksikielisiä, joskin nuorempi osaa suomenkielen passiivisena eli ei paljon sitä puhu, mutta ymmärtää kyllä jos hänelle suomea puhutaan. Vanhempi puhuu (aksentilla) ja ymmärtää hyvin, muttei jaksa lukea suomalaista tekstiä.
Tuo nuoremman puhumattomuus johtuu yksinkertaisesti ympäristön kielestä eli tällä hetkellä minä olen ainoa joka lapsille suomea puhuu ja keskenään he puhuvat saksaa. Vanhempikin vastaa minulle aina saksaksi, enkä ole jaksanut ruveta siitä kinaamaan. Joskus lapset ovat jopa sanoneet, että äiti puhu saksaa, kun kaikki katsovat ja tilanne on lasten mielestä kiusallinen. Toisinaan sanon lapsille, jos on jokin arka paikka, eikä kukaan sais kuulla mitä heillä on sanottavaa, että puhukaa suomea, silloin ei kukaan (toivottavasti :D ) ymmärrä vaikka huutaisivat. Saman voi tehdä Suomessa sitten toisinpäin, kun ei siellä vielä sentään kaikki saksaa osaa.

Jos vain on mahdollisuus kaksikieliseen kasvatukseen, ilman muuta pitää käyttää se mahdollisuus. On myös todistettu, että kaksikielisten lasten aivot kehittyvät eri tavalla kuin yksikielisessä perheessä kasvaneet ja myöhemmin muiden vieraiden kielien opettelu huomattavasti helpottuu.
Ja onhan se lapsillekin mukavaa, kun lapsilla isovanhempien kanssa yhteinen kieli.

Moi!

Puhuin lasten kanssa ensimmäiset kahdeksan vuotta suomea ja meillä oli vuoden ajan aupair Suomesta. Mieheni on puhunt heille koko ajan saksaa ja myös keskenämme puhumme saksaa. Minulla oli vahva saksa jo tänne tullessani, miehen suomi riittää arkipäivän juttuihin Suomessa.

Vähitellen kaverit valtasivat talon ja koulujuttuja oli tyhmä tehdä suomeksi. Varsinkin saksan oikeinkirjoituksen harjoittelu lukihäiriöisen tytön kanssa sujui luontevimmin saksaksi. Niinpä siirryimme vähitelleen kokonaan saksaan. Vanhemmpi tyttö siirtyy tilanteen mukaan luontevasti kielestä toiseen, eikä aksenttia juuri huomaa, nuoremmalla kieli on köyhempää ja saksalaisuuksia on kielessä enemmän.

Nyt lapset puhuvat suomea enää Suomessa kesälomalla, suomikoulussa, seurakunnan tilaisuuksissa ja silloin kun meillä on suomalaisia vieraita. Suomalaista telkkaria he katselevat aika vähän, ehkä koska se hankittiin vasta tänä vuonna, ja tottumukset olivat ja toiset. He eivät jaksa lukea suomalaisia kirjoja, mutta kuuntelevat mielellään, kun luen ääneen.

Suomikoulu on antanut motivaatiota jatkaa, ja lapsilla on sitä kautta paljon saksalais-suomalaisia kavereita. Isompi oli suomikoulun mukana Suomessa kaksi viikkoa vaihto-oppilaanakin.

Uskoisin, että tämmöisen "luopionkin" lapset hyötyvät varhaislapsuudessa saavutetusta hvahvasta kaksikielisyydestä, vaikka suomi nyt onkin rapistumassa. Vaihto-oppilasvuosi tai työharjoittelu Suomessa voisi tehdä hyvää.

t. Liisa

Olenkohan ainut "täysi luopio".... :wink:

Meillä puhutaan 99,99%:sesti (baijerilaisesti värjääntynyttä) saksaa, ne puuttuvat 0,01% ovat yksittäisiä suomalaisia sanoja, esim. Nalle, Kilpikonna, Juusto, Tumput, Kurahousut und -Kintaat jne - niin ja "Kuules nyt" :D . Näitä sanoja käyttää myös saksalainen mieheni.

Mies on siis Müncheniläinen eikä vielä puhu suomea, mikä kuitenkin varmaan muuttuu ensi vuosien aikana, me kun muutamme heinäkuussa Suomeen. Intoa oppimiseen on ja täytyy tunnustaa että hänellä tuntuu olevan siihen jopa lahjoja (ei kyllä muuten ole mikään ihme-kielipää), kuulee esim. ja osaa ääntää kaksoisvokaalien tai -konsonanttien eron (tuli/tuuli/tulli) ja osaa "buchstabieren" (mikä ihme tuo on suomeksi??) vaikeahkotkin sanat täysin oikein.
Mitään kursseja hän ei ole koskaan käynyt, täällä maalla niitä ei ole eikä vapaa-aikaa olla haluttu tuhlata monen tunnin reissuihin kaupunkiin :D

Lapsille en ole koskaan puhunut suomea, olen totutellut suomen puhumiseen ja kirjoittamiseen uudestaan vasta esikoisen (lauantaina 3v) syntymän jälkeen. Minulle saksa on tunnekieli on ja sinä se varmasti pysyykin, ainakaan tänään en osaisi kuvitella että puhuisimme edes sitten Suomessa asuessamme suomea :oops:

Sekin positiivinen puoli Suomeen muutossa on tietysti, että nyt lapsista tulee kaksikielisiä ihan itsestään, ympäristön kautta - edellyttäen tietysti että me pysymmekin siellä :-D

Jännä juttu on kuitenkin, että tuolla 3-vuotiaamme esikoisellamme on hyvä näppituntuntuma kieliin: hän oli 1,5-vuotias kun hän ihan itsestään sanoi suomeksi "Kiitos", kun pyysimme "Sagst Du bitte 'Danke' zu Inke-Mummu" (tädilleni, joka puhuu vain suomea). Hän tuntuu myös usein ymmärtävän mistä on kyse kun hän kuulee suomea, vaikkei sitä montaa kertaa vuodessa kuulekaan. Mutta näin on varmaan kaikilla lapsilla, hehän oppivat uusia asioita niin ihailtavan nopeasti ja vaivattomasti :smt038