View Full Version : Tradenomi opiskelut
Olen tässä 2012 valmistumassa Toimisto merkonomin ammattiin ja ajattelin jatkaa tradenomiksi, onko Saksassa erityisesti Berliinissä sellasta koulua missä tätä kyseistä alaa voisi opiskella, en löytänyt tähän liittyvää kirjoitusta täältä joten ajattelin kysäistä täältä.
Kiitos jo etukäteen :angel7:
Onko sinulla ylioppilastutkinto suoritettuna?
Voi olla tyhmä kysymys, mutta merkonomin tutkinto ei kai välttämättä edellytä yo-tutkintoa.
Kysyn, koska Saksassa ammattikorkeakouluihin vaaditaan ylioppilastutkinto.
Ei ole YO tutkintoa ja aika tyhmää sinänsä että on oltava YO tutkinto jos haluaa jatko opiskella :smt010
Odottelepa vähän, ehkä jollain foorumilaisella on uutta tietoa ammattitutkintojen hyväksymisestä ammattikorkekoulututkinnon pohjaksi. Mutta tähän asti kukaan ei ole kumonnut väitettäni.
Oletko harkinnut sitä mahdollisuutta, että suorittaisit sittenkin kaksoistutkinnon?
Odottelepa vähän, ehkä jollain foorumilaisella on uutta tietoa ammattitutkintojen hyväksymisestä ammattikorkekoulututkinnon pohjaksi. Mutta tähän asti kukaan ei ole kumonnut väitettäni.
Oletko harkinnut sitä mahdollisuutta, että suorittaisit sittenkin kaksoistutkinnon?
Onko se mahdollista Saksassa siis kaksoistutkinto?
Ei kun tarkoitin, että suorittaisit lukion merkonominopintojesi rinnalla. Silloin sinulla olisi mahdollisuus jatko-opintoihn Saksassa ammattikorkekoulutasolla.
Hampurin amkin sivuilta bongasin seuraavan:
Bachelor programmes: You need a secondary school certificate equivalent to the German Abitur or Fachhochschulreife.
Eli ton mukaan pitäis merkonomin papereilla pystyä hakemaan. Tai näin ainakin ymmärsin.
Vastaako merkonomin paperi "Fachhochschulreifea"?
Meillä oli ammattikorkeakoulussa monta opiskelijaa, jotka olivat käyneet joko Fachabin, Fachhochschulreifen tai sitten vaan Realschulen jälkeen suorittaneet ammattitutkinnon. Eikös se käy Suomessakin niin, että ammattikorkeaan pääsee ammattikoulun päästötodistuksella ilman lukiopohjaa?
Joo, Suomessa tuo käy.
Saksassa pelkkä ammattikoulutus/oppisopimus (kolmivuotinenkaan) ei riitä, vaan siihen pitää tehdä lisäopinnot "Fachochschulreife". Ne suoritetaan joko samaan aikaan oppisopimuskoulutuksen kanssa tai käymällä erillinen lisäluokka (eri osavaltioissa eri nimillä).
Kyse on siitä, rinnastetaanko suomalainen kolmivuotinen ammatillinen peruskoulutus (ja tässä nimenomaan toimistomerkonomin koulutus) saksalaiseen "Fachhochschulreifeen" . Foorumilla on tästä juttuja, ja tähän asti näyttää siltä, ettei rinnasteta.
Mutta en mene vannomaan. Määräykset muuttuvat ja eri osavaltiot tulkitsevat määräyksiä erilailla.
Onko kenelläkään kokemusta? Tai kerkiääkö joku surffaamaan tiedon esille?
Mikäli merkonomin tutkintoa ei sellaisenaan hyväksytä, on varmaan mahdollista osallistua saksalaiseen lisäkoulutukseen "Fachhochschureifen" (ammattikorkeakoulukelpoisuuden) saavuttamiseksi. Tämä olisi varmasti myös hyvä pohja opiskelulle vieraalla kielellä ammattikorkeakoulutasolla.
Bergschrat 23-11-10, 21:00 http://www.hwk-schwaben.de/71,0,179.html
kyllä, saat opiskella, mutta työkokemusta tarvitaan.
voit etsiä: "Meisterstudium" ja kysyy ehkä tuolla: IHK tai HWK
"Industrie- und Handelskammer" tai "Handwerkskammer" miten
asiat hoidetaan.
Kiitos mielenkiintoisesta linkistä Bergschrat!
Tuosta linkistä käy kylläkin ilmi, että on mahdollista opiskella ilman ylioppilastutkintoa tai "Fachochschureife"-tutkintoa. Mutta samasta linkistä selviää, että opiskelun aloittamiseen vaaditaan siinä tapauksessa perustason ammattikoulutuksen lisäksi joko "Betriebswirt"-koulutus tai mestarinkoulutus.
[url]ja kysyy ehkä tuolla: IHK tai HWK
"Industrie- und Handelskammer" tai "Handwerkskammer" miten
asiat hoidetaan.
Nuo ovat todella hyviä osoitteita, joista ammatillisen perustutkinnon suorittaneen kannattaa kysyä tietoa ammattikorkeakoulujen pääsyvaatimuksista ja muista koulutusvaihtoehdoista.
Bergschrat 11-12-10, 09:19 "Rheinpfalz" lehdissä luin tänään, ettät FH Mainz
tarjoa ekonomi-tutkintoa ensi vuodessa opiskelijoille
ilman "Abitur".
Joo, Suomessa tuo käy.
Saksassa pelkkä ammattikoulutus/oppisopimus (kolmivuotinenkaan) ei riitä, vaan siihen pitää tehdä lisäopinnot "Fachochschulreife". Ne suoritetaan joko samaan aikaan oppisopimuskoulutuksen kanssa tai käymällä erillinen lisäluokka (eri osavaltioissa eri nimillä).
Mikäli merkonomin tutkintoa ei sellaisenaan hyväksytä, on varmaan mahdollista osallistua saksalaiseen lisäkoulutukseen "Fachhochschureifen" (ammattikorkeakoulukelpoisuuden) saavuttamiseksi. Tämä olisi varmasti myös hyvä pohja opiskelulle vieraalla kielellä ammattikorkeakoulutasolla.
Sen koulun nimi taitaa olla Fachoberschule, jossa tuon Fachhochschulreifen voi suorittaa- yleensä ammattikoulujen yhteydessä. Siellä kuitenkin pitää suorittaa ylioppilaskirjoitukset, jos haluaa tuon Fachabin. Yhtenä kirjoitettavana aineena taitaa olla äidinkieli eli saksa....
En nyt haluaisi masentaa alkuperäistä kirjoittajaa mutta kyllä se ylioppilastutkinto kannattaisi hankkia mieluummin Suomessa
Joo, useimmissa osavaltioissa ammattikorkekoulukelpoisuuteen johtava lisäkoulutus kulkee nimellä Fachoberschule, mutta muitakin nimityksiä on käytössä. Meillä Baden-Württembergissä se on "einjähriger Berufskolleg zur Erlangung der Fachochschureife".
Ylioppilastutkinnon suorittaminen Suomessa on varmasti helpompi vaihtoehto, varsinkin juuri tuon "saksa äidinkielenä" -kokeen takia.
Uni Göttingenissä hyväksytään kaikki EU-alueen korkeakoulukelpoisuustodistukset, saattaa kuitenkin olla että saa vain fachgebundene Hochschulreifen.
Uni Göttingenissä hyväksytään kaikki EU-alueen korkeakoulukelpoisuustodistukset, saattaa kuitenkin olla että saa vain fachgebundene Hochschulreifen.
Tässä vähän infoa:
"Hochschulzugang beruflich Qualifizierter
Sie möchten studieren, haben aber keine schulische Hochschulzugangsberechtigung (z.B. allgemeine Hochschulreife oder Fachhochschulreife)?
In allen Ländern gibt es bereits jetzt besondere Bestimmungen, nach denen beruflich qualifizierte Personen (z.B. Techniker, Meister, Fachwirte u.a.) mit Berufserfahrung eine allgemeine oder fachbezogene Studienberechtigung erhalten können. Teilweise sind dafür bislang eine Hochschulzugangs- oder Eignungsprüfung, gegebenenfalls bestimmte Mindestnoten, eine Probezeit oder ein Prüfungsgespräch erforderlich. Bitte erkundigen Sie sich bei der Hochschule Ihrer Wahl nach den Möglichkeiten und den Voraussetzungen.
Die Kultusministerkonferenz (KMK) verabschiedete im März 2009 einen Beschluss, nach dem künftig – nach erfolgter Umsetzung in Landesrecht – beruflich qualifizierten Bewerberinnen und Bewerbern ein Hochschulzugang nach bundesweit weitgehend einheitlichen Kriterien ermöglicht wird: Inhabern beruflicher Aufstiegsfortbildungen (Meister, Techniker, Fachwirte und Inhaber gleichgestellter Abschlüsse) wird der allgemeine Hochschulzugang eröffnet. Nach dem Beschluss ist also vorgesehen, dass dieser Personenkreis ohne Hochschulzugangsprüfung oder Probezeiten jedes Fach nach Wahl an einer Universität, Fachhochschule oder sonstigen Hochschule studieren kann. Beruflich Qualifizierten ohne Aufstiegsfortbildung, jedoch mit mindestens zweijähriger anerkannter Berufsausbildung plus i.d.R. dreijähriger Berufstätigkeit, wird nach bestandener Eignungsfeststellung oder nach einem mindestens einjährigen erfolgreichen Probestudium ein fachgebundener Hochschulzugang ermöglicht; ihr Studienfach muss der bisherigen beruflichen Fachrichtung entsprechen. Die Länder können für ihr Gebiet weitergehende Regelungen treffen. Der KMK-Beschluss gilt aber nicht unmittelbar, sondern bedarf der Umsetzung in das jeweilige Landesrecht. Sofern nicht schon geschehen, bereiten die Länder entsprechende Rechtsvorschriften vor."
http://www.studienwahl.de/de/studieren/hochschulinfos/voraussetzungen.htm
|